Älypuhelin osaa tunnistaa infarktin

Turun yliopiston tutkijoiden kehittämä sovellus toimii ilman lisälaitteita.

Sydänkohtaus on tärkeää tunnistaa heti ensimmäisten oireiden ilmaannuttua, jotta potilas saadaan sairaalahoitoon. Turun yliopiston tutkijat selvittivät, miten älypuhelimen liikeantureita voitaisiin käyttää kohtauksen tunnistamiseen.

Tutkimukseen osallistui 17 infarktipotilasta. Puhelin asetettiin muutamaksi minuutiksi makuulla olevan potilaan rinnan päälle. Jokaiselta otettiin mittaus sydänkohtauksen aikana sekä toinen sepelvaltimon pallolaajennuksen jälkeen ja verrattiin niitä.

– Mikroliikkeissä tapahtuu kohtauksen aikana muutoksia, ja ne pystytään havaitsemaan, kertoo projektipäällikkö Tero Koivisto Turun yliopiston Technology Research Centeristä.

Sovellus on tarkoitettu nopeuttamaan potilaan hakeutumista sairaalahoitoon.

– Emme missään tapauksessa pyri sulkemaan sydänkohtausta pois. Annamme vain signaalin, että nyt on hätätilanne, Koivisto sanoo.

– Infarktiin viittaavien oireiden arviointi on joillakin ihmisillä hyvinkin hankalaa. Heille sovelluksen mahdollisesti antama lisävarmistus olisi todella tarpeellinen.

Tutkimustulokset ovat syntyneet Tekesin Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa -rahoitteisessa projektissa. Tutkimustulokset julkaistiin 26–28. lokakuuta 2016 Berliinissä pidetyssä eCardiology & eHealth kongressissa.

Kirjoittaja:
Pekka Nykänen
Lääkärilehden päätoimittaja

Kuva: Fotolia