Enterorokolle löytyi uusi taudinaiheuttaja

Turun yliopistossa väittelevä Riikka Österback kehitti tutkimuksessaan uuden tunnistusmenetelmän enteroviruksille ja löysi enterorokolle uuden aiheuttajan.

Enterovirusperheeseen kuuluu lähes 300 virusta, jotka jakautuvat entero- ja rinoviruksiin. Enterovirukset aiheuttavat ihmisessä, erityisesti lapsissa, monia sairauksia, kuten ylä- ja alahengitystieinfektioita, aivokalvotulehdusta, sydänlihastulehdusta, enterorokkoa ja muita ihottumatauteja.

FM Riikka Österback tutki väitöstutkimuksessaan vuosina 2008–2010 Suomessa olleita enterorokko- ja aivokalvontulehdusepidemioiden aiheuttajia, ja löysi enterorokolle uuden aiheuttajan.

– Vuonna 2008 oli Suomen päiväkodeissa ja kouluissa enterokkoepidemia, jossa jälkioireena esiintyi kynsien lähtöä noin kahden kuukauden kuluttua sairastumisesta. Tutkimuksessani tunnistin tämän enterokkotyypin aiheuttajaksi coxsakieviruksen A6 (CV-A6).


Österbackin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun CV-A6:n on osoitettu aiheuttavan enterorokkoepidemian ja enterorokon jälkeisen kynsien lähdön on osoitettu liittyvän tiettyyn enterovirustyyppiin.

– Uuden taudinkuvan löytäminen kertoo virusten muuntumiskyvystä, minkä johdosta diagnostisia menetelmiä tulee seurata ja kehittää jatkuvasti,
sterback sanoo.

Uusi tunnistusmenetelmä

Enterovirusten tunnistaminen tapahtuu pääsääntöisesti nukleiinihappo-osoitusmenetelmällä.  Österback kehitti tunnistusmenetelmää edelleen. Uusi tunnistusmenetelmä erottelee ihmisen enteroviruksiin kuuluvat entero- ja rinovirukset toisistaan aiempaa paremmin.

– Virusten tunnistamisen parantamiseksi tutkimuksessa suunniteltiin uudenlaiset geenimonistuksessa käytettävät koettimet. Niiden suunnitellussa hyödynnettiin lukkiutuvia nukleiinihappoja (LNA), joiden avulla koettimien sitoutuminen viruksen nukleiinihappoon lujittuu. Tutkimukseni osoittaa, että LNA:ta sisältävien koettimien erottelukyky rino- ja enterovirusten välillä oli parempi kuin aiemmin käytetyissä menetelmissä,
sterback sanoo.

Lapset levittävät tehokkaasti rinovirusta

Väittelijä selvitti myös rinoviruksen leviämistä lapsiperheissä, joissa on rinovirusta sairastava lapsi. Rinovirukset ovat yleisimpiä flunssan aiheuttajia kaikissa ikäryhmissä.

– Yleisesti ottaen rinovirusta sairastavan lapsen alle 7-vuotiaat sisarukset saivat oireisen rinovirusinfektion, kun taas vanhimmilla lapsilla ja lasten vanhemmilla infektio oli yleensä oireeton. Näin ollen rinovirusten leviämisessä keskeinen rooli näyttäisi olevan lapsilla, jotka kärsivät rinovirusinfektion oireista, kertoo Österback.

Lauantaina 28. marraskuuta 2015 kello 12.00 esitetään Turun yliopistossa julkisesti tarkastettavaksi filosofian maisteri Riikka
sterbackin väitöskirja Detection, Identification and Molecular Variation of Human Enteroviruses (Ihmisten enterovirusten toteaminen, tunnistus ja molekylaarinen variaatio).

Lue myös:
Enterorokko on syksyn kuumetauti
Nyt on pakko kysyä: Voiko enterorokon sairastaa monta kertaa?
14 faktaa_ Aivokalvotulehdus

Lähde:
Turun yliopisto

Kuva:
Panthermedia