Uutiset 17.02.2016

Ihotautilääkärit huolissaan suositusta perusvoiteesta

Ihotaudit, Ihovoide

Ihotautilääkärit huolissaan suositusta perusvoiteesta

Apobase-perusvoidesarjan tuotteet ovat ihotautilääkärien mukaan aiheuttaneet viime viikkoina voimakkaita reaktioita potilailla.

Suomen ihotautilääkäriyhdistyksen puheenjohtaja, ihotautien erikoislääkäri Sirkku Peltonen kertoo, että ilmi on tullut vähintään 30 potilastapausta ympäri maata. Oireilevia voi olla enemmän, sillä potilaat eivät välttämättä osaa epäillä ihoreaktioiden johtuvan voiteesta.

Potilailla on ilmennyt erittäin voimakasta punoitusta, kutinaa, polttelua, kirvelyä ja rakkuloita.

– Muutamat potilaat ovat joutuneet jopa sairaalahoitoon. Joillekin on jouduttu antamaan suun kautta kortisonikuureja, ja paikallishoitona on annettu kortisonivoiteita, Peltonen sanoo.

Lääkärit haluavat voiteet pois apteekin hyllyltä

Epikutaanitestit osoittavat, että ainakin osa reaktioista johtuu varmuudella Apobase-voiteesta. Sirkku Peltosen mukaan syynä näyttäisi olevan säilöntäaineseos, jonka tarkasta sisällöstä lääkäreillä ei ole tietoa.

Peltonen katsoo, että ongelmat voivat liittyä parabeenikeskusteluun. Monissa voiteissa parabeenejä on viime vuosina vaihdettu muihin säilöntäaineisiin.

Muun muassa ihotautilääkäriyhdistys ja alan professorit toivovat, että tuotteet vedetään myynnistä potilasturvallisuuden takia.

– Voiteilla hoidetaan usein ihottumaa, eivätkä potilaat tiedä, että ihottuman paheneminen voi johtua voiteesta, Peltonen sanoo.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on lähettänyt Apobase-voiteita valmistavalle Actavikselle selvityspyynnön voiteiden turvallisuudesta.

Yritys pohtii pikaisesti toimia

Actaviksen toimitusjohtaja Christian Jönsson vahvistaa säilöntäaineeseen kohdistuvat epäilykset.

– Epäilemme, että kyseessä voi olla Apobase-perusvoiteessa käytetyn säilöntäaineen aiheuttama yliherkkyysreaktio. Tietojemme mukaan yliherkkyysreaktioita on havaittu hyvin pienellä osalla Apobasen käyttäjistä, ja ne näyttävät ilmaantuvan pääosin kroonisista ihosairauksista kärsivillä henkilöillä.

Jönssonin mukaan nyt havaitut reaktiot koskevat Apobase creme, lotion ja oily creme -perusvoiteita, joiden säilöntäainekoostumus vaihdettiin toukokuussa 2014.

Yrityksen tuoreen tiedotteen mukaan kyseisten voiteiden toimitukset apteekkeihin ja sairaaloihin keskeytetään. Apobase Hydrogel pysyy myynnissä, koska se ei sisällä säilöntäaineita.

Selvitystyö on vielä kesken. Tiedotteen mukaan Apobase-perusvoiteiden käyttöä voi jatkaa normaalisti, jos oireita ei ole ilmaantunut.

Kes­ki­viik­koil­ta­na yri­tys il­moit­ti kes­keyt­tä­vän­sä voi­tei­den myyn­nin tois­tai­sek­si.
…
PÄIVITYS 17.2. klo 16.08: Lisätty loppuun tieto voiteiden toimituksen keskeytyksestä ja käytön jatkamisesta.

PÄI­VI­TYS 18.2. klo 9.51: Li­sät­ty lop­puun tie­to voi­tei­den myyn­nin kes­key­tyk­ses­tä.

Kirjoittaja:
Miia Soininen
toimittaja

Kuva: Panthermedia