Influenssaepidemia on alkanut Suomessa, mutta rokotteen ehtii vielä ottaa

Myös RSV-epidemia on alkamassa.

Suomessa jylläävät nyt useat taudinaiheuttajat.
Adobe/AOP
Suomessa jylläävät nyt useat taudinaiheuttajat.

Influenssaepidemia on alkanut Suomessa, kertoo THL. Myös tartuntatautirekisteriin vahvistetut influenssa A -löydökset ovat lisääntyneet eri puolella Suomea.

Tilastoista selviää myös, että terveyskeskuskäynnit influenssaepäilyjen vuoksi ovat lisääntyneet koko maassa.

Myös influenssan aiheuttamat sairaalahoitojaksot ovat hieman kasvussa.

Influenssarokotteen ehtii kuitenkin yhä ottaa tätä influenssakautta varten. Lapset, iäkkäät ja riskiryhmiin kuuluvat saavat sen ilmaiseksi.

RSV-epidemia alkamassa

– Influenssan lisäksi liikkeellä on myös muita hengitystieviruksia. RSV-epidemia on alkamassa ja myös koronaa on edelleen liikkeellä, vaikka syysaallon huippu on jo ohitettu, sanoo THL:n johtava asiantuntija Niina Ikonen tiedotteessa .

RSV (respiratory syncytial virus) on hengitystieinfektioita aiheuttava virus, jonka aiheuttama tauti vaihtelee. Aikuisilla ja isommilla se oireilee yleensä tavallisen flunssan tapaa, mutta vauvoilla RSV voi johtaa keuhkojen pienten ilmatiehyiden tulehdukseen eli bronkioliittiin.

Jätevesiseurannasta saa tietoa epidemioiden etenemisestä

THL seuraa jätevesistä koronan lisäksi influenssa A ja B -virusten sekä RSV:n määrää.

Tuoreimmissa, 10.–11.12.2023 kerätyissä näytteissä influenssa A-virusta havaittiin etenkin Rovaniemellä, Tampereella ja Turussa. Paikkakuntakohtaiset seurantatiedot voit katsoa täältä .

Alkuperäinen uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.