Käsihygienia estää A-hepatiittia

A-hepatiitin voi tuoda tuliaisena kaukolomakohteista, mutta myös lähikohteista Baltiasta tai Välimeren alueelta. Tärkeää matkalla on hyvä käsihygienia ja pullovesi. Myös rokote on olemassa. Tänään 28.7. vietetään maailman hepatiittipäivää.

A-hepatiitti on viruksen aiheuttama maksatulehdus. Se tarttuu saastuneen ruoan tai veden välityksellä. A-hepatiittitartunnan saaminen on Suomessa harvinaista, mutta viimeisten kolmen vuoden aikana kotimaisten tartuntojen osuus on ollut verrattain suuri. Vuonna 2015 tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 45 uutta A-hepatiittitapausta. Tartunnoista 19 oli saatu Suomesta. Kotimaisten tartuntojen syyksi on epäilty mm. ulkomaisia pakastemarjoja. Niitä tulisi kuumentaa ennen käyttöä viisi minuuttia 90 asteessa tai keittää kaksi minuuttia.

A-hepatiittivirus leviää pääasiassa ruoan ja veden välityksellä. Virusta on tartunnan saaneen ulosteessa. On tärkeää noudattaa hyvää käsihygieniaa, jotta virus ei leviä elintarvikkeisiin tai veteen. Virus voi levitä myös kosketustartuntana tai WC-tiloista.

– Ulkomailla on hauska maistella eksoottisia ruokia ja makuja, mutta A-hepatiittitartunnan voi saada esimerkiksi huonosti kypsytetyistä nilviäisistä, simpukoista tai ostereista sekä saastuneella vedellä pestyistä kasviksista, kertoo järjestösuunnittelija Hilkka Lahti Munuais- ja maksaliitosta.

– Pullotettu vesi on hyvä sijoitus ulkomaanmatkoilla. Vältä myös jääkuutioita. Jos matkailet usein kaukokohteissa, kannattaa ottaa A-hepatiittirokote.

A-hepatiitin itämisaika on 27 viikkoa. Oireina ovat ruokahaluttomuus ja pahoinvointi, joiden jälkeen voi olla kuumetta sekä maksatulehdukseen viittaavaa ihon ja silmien keltaisuutta. Tulehdus rauhoittuu lähes aina itsestään. Siihen ei ole lääkehoitoa, mutta tulehduksen aikana kannattaa välttää maksaa rasittavia lääkkeitä ja alkoholia. Virus häviää elimistöstä ja jättää pysyvän immuniteetin.

A-hepatiitti todetaan verikokeilla. Mene lääkäriin, jos tulet matkalla huonovointiseksi ja ihosi muuttuu keltaiseksi tai matkan jälkeen olet väsynyt ja sinulla on epämääräisiä oireita.

Maailman hepatiittipäivä 28.7.2016

Maailman hepatiittipäivää vietetään heinäkuun 28. päivänä. Maailman terveysjärjestö WHO otti sen viralliseen ohjelmaansa vuonna 2010. Tiedon lisääminen ja ennakkoluulojen vähentäminen on tärkeää, jotta sairastuneet saavat tarvitsemaansa tukea eivätkä leimautumisen pelossa jää yksin.

Virushepatiitit jaetaan suun kautta ja veriteitse tarttuviin. A-hepatiitin voi saada vedestä tai ruoasta. B- ja C-hepatiitit tarttuvat veren välityksellä. A- ja B-hepatiittia vastaan voi suojautua rokotteella. C-hepatiittiin ei ole rokotetta. Virushepatiitit ovat maailmalla paljon yleisempiä kuin Suomessa. Maailmassa 400 miljoonalla ihmisellä on B- tai C- hepatiitti.

Vältä A-hepatiitti:

- Juo ulkomailla pullovettä ja vältä jääpaloja.

- Huolehdi hyvästä käsihygieniasta, varsinkin WC-käynnin jälkeen.

- Kuumenna ulkomaiset pakastemarjat.

- Vältä kypsentämättömiä äyriäisiä.

www.maksa.fi

www.maksa.fi/hepatiittipaiva

Lähde: Munuais- ja maksaliitto

Kuva: Panthermedia