Listeriabakteeri viihtyy myös jääkaapissa

Listerioosia aiheuttava Listeria monocytogenes -bakteeri pystyy lisääntymään myös jääkaappilämpötiloissa. Bakteeria saattaa esiintyä niin kasviksissa kuin maito-, liha- ja kalatuotteissakin.

Listeriatapausten ilmaantuvuus Suomessa on EU-maiden korkeimpia. Viimeisten viiden vuoden aikana tapauksia on Suomessa todettu 30–70 vuodessa. Kuolleisuus listerioosiin on jopa 20–40 prosenttia.

Listerioosi on ollut Suomessa 2000-luvulla neljänneksi yleisin elintarvikkeista saatu tartunta. Valtaosa tartunnoista on saatu kotimaassa.

Kenelle listerioosi on vaarallinen?

Erityisen alttiita listeriatartunnoille ovat vastustuskyvyltään heikentyneet henkilöt, raskaana olevat, vastasyntyneet ja vanhukset. Terve aikuinen ja lapsi sairastuu harvoin vakavasti.

Vastustuskyvyltään heikentyneillä listerioosi ilmenee tavallisesti vaikeana yleisinfektiona tai aivokalvontulehduksena. Raskaana olevilla listerioosi ilmenee kuumetautina, joka muistuttaa tavanomaista influenssaa ja joka voi johtaa keskenmenoon tai ennenaikaiseen synnytykseen.

Vastustuskyvyltään normaaleilla henkilöillä tartunta aiheuttaa suolisto-oireita, kuten vatsakipuja, pahoinvointia, kuumetta, lihaskipuja ja/tai päänsärkyä. Tartunta voi olla myös oireeton.

Mistä listerioosin voi saada?

Listerioosin aiheuttaja, Listeria monocytogenes -bakteeri, kestää poikkeuksellisen vaativiakin ympäristöolosuhteita. Bakteeri on yleinen maaperässä, kasveissa sekä yhdyskunta- ja maatalousjätevesissä.

Elintarviketuotannon ja elintarvikkeiden säilytyksen kannalta erityisen ongelmallista on, että listeria pystyy lisääntymään myös jääkaappilämpötiloissa. Bakteeria saattaa esiintyä niin kasviksissa kuin maito-, liha- ja kalatuotteissakin. Aika listeriabakteeria sisältäneen elintarvikkeen nauttimisesta oireiden alkamiseen vaihtelee viikon ja parin kuukauden välillä.

Suomessa riskielintarvikkeiksi on todettu erityisesti tyhjiöpakatut, kylmäsavustetut ja graavisuolatut kalatuotteet sekä mäti. Näiden tuotteiden valmistusprosessit eivät tuhoa listeriaa. Muista riskielintarvikkeista ei listeriaa ole Suomessa juurikaan todettu.

Miten suojautua listerioosilta?

Elintarvikkeiden listeriariskiä voidaan vähentää niiden hyvällä käsittelyhygienialla. Liha ja kala kannattaa kypsentää kunnolla ja raa'at vihannekset pestä huolellisesti ennen syömistä. Raakana syötävät juurekset tulisi pestä huolellisesti sekä ennen että jälkeen kuorimisen.

Kypsentämätön liha tulee säilyttää erillään vihanneksista, kypsennetyistä ruoista ja valmisruoista. Kädet, veitset ja leikkuulaudat on syytä pestä, kun niillä on käsitelty edeltä mainittuja kypsentämättömiä ruokia.

Jääkaapin lämpötila on muistettava säätää riittävän kylmäksi. Useimmille elintarvikkeille sopiva lämpötila on alle +6 °C. Kalatuotteille turvallinen lämpötila on kuitenkin enintään +3 °C.

Viimeisen käyttöpäivän ohittaneita tuotteita ei tulisi käyttää. Avatut tuotteet olisi käytettävä mahdollisimman pian.

Riskiryhmiä neuvotaan lisäksi välttämään pehmeitä kypsytettyjä juustoja (esimerkiksi home- ja tuorejuustoja) sekä kuumentamaan pakastevihannekset ennen käyttöä. Heitä kehotetaan myös välttämään tyhjiöpakattuja, graavisuolattuja tai kylmäsavustettuja kalatuotteita sekä kuumentamaan ruoantähteet ja valmisruoat kunnolla.

Ruokien kuumennus kiehuvan kuumaksi tuhoaa listeriabakteerin.

Sirpa Kulonen
toimittaja

Lähteet: Evira, THL, Zoonoosikeskus

Kuva: Panthermedia