Päivystyksessä tapahtuvista potilasvahingoista selvästi suurin osa on diagnoosiviiveitä, selviää Potilasvakuutuskeskuksen tuoreesta raportista. Suurin osa viiveistä liittyi murtumiin ja jänne- tai lihasvammoihin.
Merkittävän ryhmän muodostivat myös aivoverenkiertohäiriöt, joissa lyhytkin viive voi aiheuttaa merkittävää haittaa.
Osa viiveistä johtuu puutteellisesta tutkimisesta, osassa ei osattu epäillä vakavaa sairautta.
"Ammattikunnan perisynti on yrittää aina olla sankarillisia."
Raportissa tarkasteltiin päivystysympäristössä ja ensihoidon toiminnassa vuosina 2017–2018 sattuneita korvattuja vahinkoja. Päivystyksessä tapahtui 16 prosenttia kaikista aikajaksolla korvatuista vahingoista.
– Tietyt samantyyppiset vahingot toistuvat päivystyksessä. Siihen pitäisi kiinnittää huomiota, sanoo asiantuntijalääkäri Maiju Welling . Hän nostaa esiin kolme kriittistä kohtaa:
1) Työolot ja kulttuuri
– Kiire heijastuu diagnoosiviiveissä. Päivystystyössä on paine tehdä työtä kovalla tahdilla ja keskeytyksiä tulee. Tämä altistaa tietyntyyppisille vahingoille. Olen itsekin kokenut, miten meinaa unohtua, että helppokin haavapotilas pitää tutkia kunnolla. Se on myös asennoitumiskysymys: statuksen huolelliseen tekoon pitää luoda mahdollisuudet ja kannustaa.
On tärkeää, että lääkärit ymmärtäisivät, miten paljon inhimilliset tekijät, kuten univaje, stressi ja hälyinen ympäristö, vaikuttavat kognitioon ja toimintakykyyn. Tähän pitäisi kiinnittää huomiota työpaikoilla ja koulutuksessa, jotta oltaisiin enemmän varpaillaan.
Muiden turvallisuuskriittisten alojen, kuten ilmailun, toimintakulttuurissa näin jo tehdään. Kukaan ei pröystäile, että olenpa valvonut kaksi vuorokautta putkeen ja lähden lentämään. Mutta meillä ammattikunnan perisynti on yrittää aina olla sankarillisia, selviytyä ja suoriutua kaikesta. Ei olla valmiita tunnustamaan, että kukaan ei ole täydessä toimintakyvyssä, jos on painanut kellon ympäri.
2) Palvelujärjestelmä ja ruuhka
– Päivystyksen ruuhkat johtuvat pitkälti siitä, että hoitoketjujen muut osat eivät toimi. Päivystykseen ajautuu potilaita, jotka kuuluisivat muualle hoitoon. Uskon, että päivystyksen nykyiset resurssit olisivat riittävät, jos järjestelmä muuten toimisi. Perusterveydenhuolto pitäisi saada kuntoon.
Vahinkoja voitaisiin välttää, jos olisi selkeät hoitopolut ja prosessit. Murtumissa tyypillistä on, että alkuvaiheessa niitä ei aina havaita röntgenissä tai ei katsota olevan tarvetta röntgenille. Potilasta pitäisi ohjeistaa, miten toimia, jos oireet jatkuvat tai tulee muita oireita. Näin voitaisiin vielä tarttua siihen, jos päivystyksessä on mennyt jotain ohi. Jos hoito jää vain pikaiseen vilkaisuun päivystyksessä, siitä voi aiheutua hallaa ja pysyvä haitta.
Potilasvahinkojen mahdollisuus pelottaa itseä varsinkin silloin, kun on ruuhka päällä ja vähän kaaos, eikä kukaan ehdi hahmottaa kokonaisuutta. Tulee vähän sellainen tunne, että mitähän pommeja täällä jää odottamaan. Se lisää henkistä kuormitusta ja altistaa vahingoille. Tykkään päivystämisen sykkeestä. On eri asia, kun potilaita on vaan liikaa.
3) Tukea junnuille
– Päivystyksen etulinjaa hoitavat Suomessa usein kandit tai juniorilääkärit. Työ on melkein vaativinta, mitä voi tehdä, koska vastaan voi tulla mitä vaan. Täytyy pystyä nopeasti tekemään päätöksiä ja toimimaan. On hankala yhtälö, että juuri siellä on paljon kokemattomia. Parhaimmillaan päivystys on hyvä paikka oppia, mutta on tärkeää huolehtia riittävästä tuesta ja konsultoinnin mahdollisuudesta.
Suomeen tarvitaan myös ammattilaisia, jotka ovat sitoutuneet päivystämiseen pidemmällä tähtäimellä. Tähän toivottavasti akuuttilääketieteen erikoisala auttaa.
Tiiamari Pennanen
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
