Suurentunut eteiskorvake voi olla aivoverenkiertohäiriön taustalla

Sydämen vasen eteiskorvake on suurentunut yli puolella potilaista, joiden aivoverenkiertohäiriön syytä ei ole kyetty selittämään, todetaan LL Mikko Tainan väitöskirjatutkimuksessa.

Sydämen vasen eteiskorvake on suurentunut yli puolella potilaista, joiden aivoverenkiertohäiriön syytä ei ole kyetty selittämään, käy ilmi LL Mikko Tainan väitöskirjatutkimuksesta. Yli kolmannes aivoverenkiertohäiriöistä jää syntymekanismiltaan selvittämättömiksi.

Tutkimus pohjautui KYS:n ensiavussa vuosina 2005–2009 hoidettuihin äkillisen aivoverenkiertohäiriön saaneisiin potilaisiin.

Tutkimuksessa tietokonetomografiakuvausaluetta laajennettiin kattamaan aivojen ja kaulasuonten lisäksi myös sydän. Kaikista aivo- ja kaulaverisuonitukoksista 15–30 prosenttia johtuu sydänperäisestä hyytymästä. Sydämestä peräisin oleva tukos muodostuu yli 90 prosentissa tapauksista vasemmassa eteiskorvakkeessa.

Väitöstutkimuksessa arvioitiin vasemman eteiskorvakkeen tilavuutta aivoverenkiertohäiriöpotilailla. Suurentunut eteiskorvake voisi selittyä kohtauksittaisella eteisvärinällä tai olla itsenäinen riskitekijä aivoverenkiertohäiriölle. Eteisvärinä on merkittävin syy sydämen sisäisen verihyytymän muodostumiselle.

Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti potilaita, joilla perinteisin tutkimusmenetelmien ei kyetty selvittämään syytä aivoverenkiertohäiriölle. Tällä potilasryhmällä vasen eteiskorvake näytti olevan keskimäärin 67 prosenttia suurempi kuin terveellä vertailuryhmällä. Ero oli tilastollisesti merkittävä, vaikka potilaan vartalon koko ja eteiskorvaketta suurentavien taustasairauksien vaikutus huomioitiin.

Väitöskirjassa tutkittiin lisäksi eteiskorvakkeen tilavuusmittausten luotettavuutta sekä tekijöitä, jotka vaikuttavat eteiskorvakkeen suurentumiseen.

Eteiskorvakkeen tilavuusmittaukset osoittautuivat toistettavuudeltaan erittäin luotettaviksi, eivätkä mittaustulokset olleet riippuvaisia mittaajasta.

Eteiskorvakkeen suurentuminen näytti selittyvän erittäin heikosti aiemmin tunnetuilla riskitekijöillä. Tämä voi viitata eteiskorvakkeen suurenemisen olevan itsenäinen riskitekijä sydänperäisessä aivoverenkiertohäiriössä.

Lähteet:
Itä-Suomen yliopisto
Left Atrial Appendage Volume in Acute Stroke

Kuva:
Panthermedia