Tunteet ovat osa jokapäiväistä elämäämme

Tunteet ovat osa jokapäiväistä elämäämme Kuva 1 / 1

Erilaiset tunteet, aina arkipäivän pienistä iloista lähiomaisten kuoleman aiheuttamaan musertavaan suruun, ovat osa jokapäiväistä elämäämme. Vaikka tunteeton elämä saattaisi arkipäivän vastoinkäymisten keskellä tuntua houkuttelevalta, elämä ilman tunteita kävisi hyvin pian mahdottomaksi: Saisiko esimerkiksi pelkkä järkeily meidät kavahtamaan kimppuumme hyökkäävää vihaista koiraa? Entäpä osaisimmeko varoa pilaantunutta ruokaa, jos sen pelkkä haju ei aiheuttaisi meissä voimakkaita inhon väristyksiä? Tai olisiko meillä minkäänlaisia pitkäkestoisia ihmissuhteita, jos yhdessäolo ystävien kanssa ei aiheuttaisi voimakasta mielihyvää?

Nykytutkijat ovat yksimielisiä tunteiden hyödyllisyydestä sekä ihmisille että eläimille. Tunnereaktiot säätelevät sekä keskus- ja ­ääreishermoston tilaa että käyttäytymistä. Niiden tavoitteena on tehostaa automaattisesti toimintaamme tilanteissa, joihin sisältyy erilaisia uhkia ja mahdollisuuksia. Tunteiden kesto on yleensä rajallinen, muutamista sekunneista tunteihin, ja tämä erottaa tunteet pidempikestoisista mielialoista. Tunteiden voimakkuus myös vaihtelee melko huomaamattomista mielihyvän kokemuksista täysin lamaannuttavaiin paniikki­reaktioihin.

Tunnejärjestelmät kykenevät säätelemään käyttäytymistämme salamannopeasti. Esimerkiksi kasvonilmeitä käsittelevät ohimolohkon alueet kykenevät erottelemaan tunteisiin liittyvät kasvonilmeet neutraaleista kasvoista noin 150 millisekunnissa. Tunteisiin liittyvät motoriset vasteet, kuten kasvonilmeet, viriävät puolestaan noin puolessa sekunnissa. Vaikka tunteet ovatkin automaattisia, ne eivät ole refleksien kaltaisia muuttumattomia toimintaohjelmia. Ihmisillä on huomattava kyky säädellä omia tunteitaan.

Tunteiden merkitystä toiminnanohjaukselle kuvaa hyvin se, että tunnejärjestelmän häiriöitä liittyy useisiin vakaviin psykiatrisiin häiriötiloihin, kuten masennukseen, skitsofreniaan ja yleistyneeseen ahdistushäiriöön. Mutta myös normaalivaihtelun piiriin kuuluvalla tunne-­elämällä on merkittävä vaikutus hyvinvointiimme. Siinä missä myönteisten tunteiden toistuva kokeminen johtaa parempaan terveyteen, laajempiin sosiaalisiin verkostoihin, sosiaaliseen asemaan ja koettuun terveyteen, kielteisten tunteiden toistuva kokeminen on merkittävä riskitekijä somaattiselle ja psyykkiselle terveydelle.

Mistä tunteet tulevat?

Ihmisen perustunteita ovat viha, pelko, inho, ilo (tai mielihyvä), suru ja hämmästys (kuva). Koska tunteita aiheuttavat tapahtumat sekä eri tunteisiin liittyvät kokemukset ja keholliset reaktiot ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa, tunteiden taustalla täytyy olla biologisesti määräytynyt, lajinkehityksessä muovautunut järjestelmä, joka on ainakin osittain samanlainen taksonomisesti meille läheisimpien nisäkkäiden kanssa. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet perustunteiden olevan yleismaailmallisia, vaikka niihin liittyvissä ilmauksissa onkin oppimisesta johtuvia, kulttuurikohtaisia eroja.

Tunteet näkyvät usein ulospäin, halusimme sitä tai emme. Lähes kaikkialla maailmassa kuhunkin tunteeseen liittyy tyypillinen yhdistelmä kasvonilmeitä, kehon asentoja ja äänenpainoja. Tällainen yleismaailmallinen tunteiden kieli auttaa toisten käyttäytymisen ennakoimista ja helpottaa ryhmässä toimimista: toisten tunneilmauksien avulla osaamme kiertää vihaiset henkilöt kaukaa ja toisaalta tiedämme, että hymyilevien ystävien lähestyminen on yleensä turvallista ja palkitsevaa.

Tunteet myös tarttuvat herkästi ihmisestä toiseen. Kun näemme ystävämme nyrpistävän ­nenäänsä pilaantunutta ruoka-annosta haistaessaan, aivoissamme aktivoituu sama järjestelmä kuin jos kokisimme inhoa itse. Tällainen tunteiden automaattinen simuloiminen tai peilaaminen auttaa meitä asettumaan ”samalle aallonpituudelle” toisten ihmisten kanssa, ja aivojen tasolla näin myös kirjaimellisesti tapahtuu – ainakin hitailla taajuuksilla. Meidän ei siis tarvitse ponnistella päätelläksemme, miltä toisista tuntuu, vaan kasvonilmeet ja muut tunneilmaisut tarjoavat suoran väylän toisten sisäisen maailman ymmärtämiseen.

Tunteet ja aivot

Ihmisten tunteiden aivoperustan tutkimus eteni merkittävästi 1990-luvun alussa, kun toiminnalliset kuvantamismenetelmät mahdollistivat terveiden vapaaehtoisten aivojen toiminnan tutkimisen in vivo. Ensimmäiset kuvantamistutkimukset vahvistivat, että ihmisten tunteet perustuvat homeostaattiseen säätelyyn (keskiaivot, hypotalamus) sekä kehosta tulevien ­somaattisten ja interoseptiivisten (tuntoaivokuori, insula, cingulum-poimun etuosa) signaalien käsittelyyn erikoistuneiden alueiden toimintaan. Tunteiden voimakas edustus ”kehollisilla” aivojen alueilla selittää todennäköisesti sen, miksi eri tunteet kirjaimellisesti tuntuvat kehossa erilaisilta. Vaikka homeostaattiset säätelymekanismit ovat tärkeä osa kaikkia tunteita, jokaisen perustunteen taustalla on oma kemiallisesti, anatomisesti ja toiminnallisesti eriytynyt radastonsa. Kuhunkin perustunteeseen liittyy keskenään erilainen hermostollinen ”sormenjälki”, joita mittaamalla on myös mahdollista luotettavasti sanoa, miltä henkilöstä kulloinkin tuntuu.

Tunteiden taustalla on laajoja hajautettuja hermoverkkoja, jotka kattavat sekä sensorisia, assosiatiivisia että motorisia alueita. Yhtä tunnetta ei voida paikantaa ainoastaan tiettyyn paikkaan aivoissa, mutta tiettyjen alueiden vaurioituminen voi vaikeuttaa valikoidusti yksittäisten tunteiden tunnistamista ja kokemista.

Pelkojärjestelmä ja palkkiojärjestelmät tunnetaan parhaiten

Ihmis- ja eläintutkimuksen perusteella tunnejärjestelmistä tunnetaan parhaiten pelko- ja palkkiojärjestelmä. Pelkojärjestelmä edistää hyvinvointia tehostamalla ympäristön nykyisten ja tulevien fyysisten tai psyykkisten haittojen havaitsemista ja käynnistämällä tarvittaessa automaattisia pako- ja puolustautumisreaktioita. Aivoissa on todennäköisesti useita eri­laisia toisiinsa limittyneitä pelkojärjestelmiä, jotka ovat erikoistuneet erilaisten uhkatilanteiden hallitsemiseen.

Muuttuvissa ympäristöissä eläville lajeille on tärkeää, että pelkojärjestelmä sekä reagoi uhkiin että auttaa organismia oppimaan ympäristön tyypilliset uhkatilanteet, jotta niitä voidaan tulevaisuudessa välttää.

Pelkojen oppiminen on poikkeuksellisen tehostettua verrattuna mihin tahansa muuhun oppimiseen. Tällä muovautuvuudella on myös kääntöpuolensa: koska pelkojärjestelmä on niin sensitiivinen, tarpeettomien pelkojen yliherkkä oppiminen saattaa altistaa esimerkiksi ahdistusperäisille häiriöille. Pelkojärjestelmän ja ennen kaikkea sitä säätelevien otsalohkon alueiden toiminnan muutokset ovatkin keskeisiä monissa psykiatrisissa häi­riöissä, erityisesti yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä, paniikkihäiriössä ja fobioissa.

Palkkiojärjestelmä säätelee motivaatiota ja ympäristön hedonisten ominaisuuksien arvioimista. Tämän lisäksi se on keskeinen oppimista säätelevä järjestelmä. Dopamiinijärjestelmä reagoi biologisesti merkityksellisiin palkkioihin, kuten syömiseen, mutta myös abstrakteihin palkkioihin, kuten musiikkiin tai videopelien pelaamiseen. Järjestelmä siis seuraa ympäristön tapahtumien hedonista merkitystä niiden fyysisistä ominaisuuksista riippumatta, ja muuttaa motivaatiotilaa suhteessa saavutettuihin palkkioihin. Dopaminergiseen järjestelmään vaikuttavat huumausaineet, kuten metamfetamiini ja kokaiini, lisäävätkin erityisesti ympäristön tutkimista ja yleistä motivaatiotilaa.

Palkkiojärjestelmän dopaminerginen radasto on useiden riippuvuushäiriöiden taustalla. Alkoholi- ja monet huumeriippuvuudet ovat yhteydessä tyypin 2 dopamiinireseptorien määrän ­vähenemiseen tyvitumakkeissa. Muutokset eivät välttämättä aiheudu pelkästään päihteiden farmakologista vaikutuksista, sillä esi­merkiksi peliriippuvuusoireiden voimakkuus on ­yhteydessä dopamiinijärjestelmän toiminnan muutoksiin.

Siinä missä palkkiojärjestelmän dopaminerginen osa säätelee motivaatiota ja erilaisten palkkioiden haluamista, järjestelmän opioiderginen osa liittyy keskeisesti mielihyvän tuottamiseen. Opioidijärjestelmään vaikuttavat huumausaineet ja lääkkeet, kuten heroiini ja morfiini, lisäävät mielihyvän kokemuksia, mutta eivät juurikaan muuta tavoitteellista motivaatiotilaa. Opioidijärjestelmän toiminnan muutokset ovat keskeisiä alkoholiriippuvuudessa ja liikalihavuudessa. Pienentyneiden opioiditasojen vuoksi esimerkiksi liikalihavat henkilöt eivät kenties koe syömisestä odottamaansa mielihyvää, ja tämä voi johtaa ylensyöntiin toivotun mielihyvä­tason saavuttamiseksi.

Palkkiojärjestelmän opioiderginen osa on todennäköisesti myös sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja sosiaalisen käyttäytymisen taustalla. Sosiaalinen kanssakäyminen on itsessään palkitsevaa – todennäköisesti juuri siksi, että yhteistyö ja ryhmässä toimiminen on lajillemme niin tärkeää.

Tunteiden sääteleminen

Tietoiset tunnekokemukset tuovat kognition tunteiden avuksi: kun tiedämme olevamme ­ahdistuneita, voimme koettaa etsiä syitä ahdistukseen, yrittää poistaa ahdistuksen laukaissutta tekijää tai vaikkapa hankkia ulkopuolista apua ahdistuneisuuden lievittämiseen.

Tunteet voivat myös auttaa meitä päätöksenteossa silloin, kun emme pysty vielä rationaa­liseen (tai kognitiiviseen) päätöksentekoon. Tiedostamattomat, tunteiden tarjoamat vihjeet voivat siis ohjata päätöksentekoa ennen tietoista ajattelua ja päättelyä.

Automaattisesti viriävät tunteet voivat usein olla ristiriidassa tavoitteidemme kanssa. Työhaastattelua edeltävä jännitys tai toisten kuljettajien piittaamattomuuden aiheuttama ”tieraivo” eivät varmastikaan edistä senhetkisiä tavoitteitamme työpaikan saamisesta tai turvallisesta perille pääsemisestä.

Kun tulemme tietoiseksi omista tunteistamme, voimme onneksi myös säädellä niitä tahdonalaisesti. Säätelyjärjestelmien ansioista emme ole tunteiden automatiikan armoilla: pelästymme kyllä eläintarhan lasiseinää vastaan hyökkäävää käärmettä, mutta tietoisen tunteiden säätelyn avulla voimme järkeillä olevamme turvassa ja vaimentaa pelon tunteen. Kyky tunteiden säätelyyn kuitenkin opitaan vasta yksilönkehityksen myötä. Vastasyntyneen käyttäytyminen perustuu pitkälti tunteiden ­automatiikkaan, minkä vuoksi hänen toimintansa on usein ”tässä ja nyt” -tyyppistä reagoimista ympäristöön. Vastoin yleistä arkiuskomusta tunteiden säätely ei siis ole haitallista vaan ennen kaikkea hyödyllistä: tunteiden säätely mahdollistaa huomattavasti joustavamman, tulevaisuuteen suuntautuvan käyttäytymisen.

Ihmisten välillä on merkittäviä eroja siinä, kuinka herkästi he kokevat erilaisia tunteita, kuinka voimakkaita tunteet ovat ja millainen heidän tyypillinen mielialansa on. Tietyt tällaiset ”tunnetyylit” voivat altistaa mielenterveyden häiriöille, jolloin tunteiden säätelyn merkitys korostuu entisestään. Samoin häiriöt tunteiden säätelyjärjestelmissä voivat altistaa esimerkiksi väkivaltaiselle käyttäytymiselle.

Toiminnalliseen magneettikuvaukseen perustuvat tutkimukset ovat paikantaneet ihmisen ­aivojen tunteiden säätelyradastot erityisesti ­otsalohkon etu- ja orbitaalisiin osiin. Näiden alueiden vaurioituminen myös heikentää tunteisiin liittyvää päätöksentekoa. Tunteiden säätely on tehokkainta silloin, kun se tapahtuu ennakkoon, jolloin esimerkiksi kielteisen tunteen syntyminen pyritään estämään vaikkapa järkeistämällä tai ”neutraloimalla” tietoisesti mahdollinen uhkatilanne. Jo syntyneiden tunteiden sääteleminen on puolestaan kognitiivisesti ja fysiologisesti kuormittavampaa eikä läheskään yhtä tehokasta.

Tunteiden säätelyjärjestelmien ja limbisten järjestelmien tasapaino liittyy myös keskeisesti erilaisiin tunne-elämän häiriöihin. Otsalohkon etuosan heikentynyttä toimintaa esiintyy erityisesti paniikkihäiriön ja traumaperäisen stressin kaltaisissa häiriöissä, joissa voimakkaat kielteiset tunnekokemukset ovat keskeisiä. Otsalohkon etuosan voimistunut toiminta taas liittyy tyypillisesti ahdistuksen kaltaisiin häiriöihin, joihin liittyy taipumusta murehtimiseen ja huolehtimiseen. Vastaavanlainen epätasapaino tunteita säätelevien otsalohkon alueiden ja motivoitua käyttäytymistä säätelevien tyvitumakkeiden alueiden välillä voi olla myös esimerkiksi ylensyömisen ja liikalihavuuden taustalla. Tutkimuksissa onkin havaittu, että tunteiden säätelyyn keskeisesti liittyvien eksekutiivisten eli toiminnanohjaukseen liittyvien toimintojen kehittäminen voi auttaa hillitsemään esimerkiksi alkoholinkäyttöön liittyviä impulsseja ja siten vähentää alkoholiriippuvuutta. Tunteiden toimintahäiriöitä voi siis muokata vaikuttamalla tunnejärjestelmiin, mutta myös vaikuttamalla tunteita kontrolloiviin järjestelmiin.

Lopuksi

Tunteet ovat läsnä ihmiselämässä kaiken aikaa. Niiden tehtävänä on suojella meitä ja parantaa suorituskykyämme. Vaikka tunteet syntyvätkin automaattisesti aivoissa, sekä tilannetekijät, kehon toiminta että yksilölliset temperamentin ja persoonallisuuden erot vaikuttavat tunteiden ­viriämiseen. Tunne-elämämme voi usein olla ristiriidassa tavoitteidemme kanssa. Kyky tunnistaa omia ja toisten tunteita ja niiden aiheuttajia, sekä ennakoida ja säädellä tunteita joustavasti ovatkin tärkeitä arkipäivän mielenterveyden taustatekijöitä.

Kirjoittaja:
Lauri Nummenmaa
FT, professori
Aalto-yliopisto, neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos
Turun yliopisto, psykologian laitos ja Turun PET-keskus

Kuvateksti: Aikuisilla ihmisillä kuuteen perustunteeseen liittyy kuhunkin omanlaisensa kasvonilme.

Perustuu Lääkärilehdessä 10/16 julkaistuun professori Lauri Nummenmaan artikkeliin "Tunteiden neurobiologia".

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi