Tutkimus selvitti sokerilimujen terveyshaittoja

Käytännössä sokerijuomien vaikutus ei kuitenkaan ole kovin suuri ja lopulta ne selittävät vuosittain vain 0,2 prosenttia kaikista kuolemantapauksista, tutkijat kirjoittavat.

Vuosittain mahdollisesti jopa 200 000 ihmistä menehtyy sokeroitujen virvoitusjuomien aiheuttamiin sairauksiin. Merkittävin sokerilimujen terveyshaitta on ylipainoisuus, joka lisää muun muassa diabeteksesta ja sydänsairauksista johtuvia kuolemia.

Circulation-lehdessä julkaistu tutkimus on erittäin mielenkiintoinen, sillä se on ensimmäisen yritys kartoittaa sokeroitujen virvoitusjuomien terveyshaittoja eri puolilla maailmaa. Tutkimuksessa hyödynnettiin aiempien tutkimusten aineistoja.

Tulosten perusteella sokerilimuihin liitetyistä yli 180 000 vuosittaisesta kuolemasta 73 prosenttia aiheutuu diabeteksesta, 24 prosenttia sydän- ja verisuonitaudeista ja loput syövistä.

Sokerijuomiin liitetystä kuolleisuudesta 5 prosenttia sijoittui köyhiin maihin, 71 prosenttia keskituloisiin ja 24 prosenttia rikkaisiin maihin. Suurimmat haitat havaittiin kuitenkin Keski- ja Etelä-Amerikassa ja etenkin Meksikossa, missä sokerijuomat liittyivät varsinkin alle 45-vuotiaiden kuolleisuuteen.

Tutkimuksen tulokset osoittavat sokeroitujen virvoitusjuomien terveyshaittojen ulottuvan lukuisiin väestöihin eri puolilla maapalloa. Käytännössä sokerijuomien vaikutus ei kuitenkaan ole kovin suuri ja lopulta ne selittävät vuosittain vain 0,2 prosenttia kaikista kuolemantapauksista, tutkijat kirjoittavat.

Sokeroitujen juomien lisäksi hyvin monet muut elintavat ja ympäristötekijät vaikuttavat sydäntautien, diabeteksen ja syöpien kehittymiseen, joten tutkimuksen tuloksiin kannattaa suhtautua pienellä varauksella.

Lue myös:
Vaihda sokerilimu kahvimukilliseen – pienentää diabetesriskiä
Sokeroidut juomat lisäävät sydänriskitekijöitä jo parissa viikossa
Virvoitusjuomavero vähentäisi ylipainoisten määrää

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Circulation 2015;132:639666

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.