Rokkotaudit ja raskaus

Rokkotaudit ja raskaus Kuva 1 / 1

Rokkotaudit ovat tarttuvia infektiotauteja, joihin liittyy iho-oireita. Perinteisistä rokkotaudeista vihurirokko, tuhkarokko ja vesirokko ovat virusten aiheuttamia, ja ne sairastettiin aiemmin epidemioiden yleisyyden ja suuren tartuttavuutensa takia useimmiten jo lapsuudessa.

Vihurirokko

Vihurirokko on raskauden kannalta erittäin vaarallinen. Ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana sairastettu vihurirokko johtaa miltei aina sikiön synnynnäiseen vihurirokko-oireyhtymään. Yleisin on kuulovaurio, mutta kaihin lisäksi myös synnynnäiset sydänviat ja keskushermoston oireet, kuten älyllinen kehitysvammaisuus, ovat tavallisia. Toisen raskauskolmanneksen jälkeen synnynnäiset elinvauriot ovat harvinaisia.

Suomessa rokotukset aloitettiin 1975, ensin esimurrosikäisille tytöille ja synnyttäneille naisille. Rokotuskattavuus ei kuitenkaan ollut riittävä, ja vuodesta 1982 vihurirokkorokote on ollut osa MPR-rokotetta.

Vihurirokko ei kuitenkaan ole hävinnyt edes Euroopasta. Itä-Euroopassa vihurirokkoa esiintyy vielä runsaasti, Keski- ja Etelä-Euroopassakin jonkin verran. Hollannissa 2004–2005 puhkesi pieni epidemia väestössä, joka ei uskonnollisista syistä hyväksynyt rokotuksia, seurauksena syntyi ainakin neljä vihurirokon vaurioittamaa lasta.

Vihurirokon oireet ovat usein varsin lievät: pientä kuumetta, päänsärkyä ja silmien sidekalvojen ärsytystä. Imusolmukkeet niskassa, takaraivolla ja kaulassa turpoavat. Vaalea ihottuma alkaa kasvoista ja leviää keskipakoisesti vartaloon ja raajoihin. Niveloireita voi esiintyä etenkin aikuisilla naisilla, joten vihurirokko saatetaan sekoittaa parvorokkoon.

MPR-rokote sisältää elävää virusta, eikä sitä siten saa antaa raskauden aikana. Tahattomasta altistumisesta ei kuitenkaan ole todettu olleen seurauksia sikiölle, eikä tällaisessa tapauksessa ole syytä harkita raskaudenkeskeytystä.

Tuhkarokko

Tuhkarokkorokotukset aloitettiin Suomessa 1975, ja vuodesta 1982 osana MPR-rokotusta. Kotoperäinen eli Suomessa saatu tuhkarokkotartunta hävisi 1990-luvun puolivälissä hyvän, yli 97-prosenttisen rokotuskattavuuden ansiosta. Vuonna 2011 Suomessa esiintyi kuitenkin myös täällä saatuja tuhkarokkotartuntoja, joissa todennäköinen tartuttaja on ollut ulkomaalainen tuhkarokkoa sairastava henkilö. Tuhkarokkoa, kuten vihurirokkoakin, esiintyy vielä maailmalla runsaasti. Huonontunut rokotuskattavuus on lisännyt tuhkarokkotapauksia esim. Britanniassa ja Saksassa.

Raskauden aikana tuhkarokon komplikaatiot, kuten pneumonia, ovat yleisempiä kuin muulloin. Äidin tuhkarokko voi johtaa myös keskenmenoon, ennenaikaiseen synnytykseen tai sikiön kohdunsisäiseen kuolemaan, mutta ei aiheuta elinvaurioita.

Vesirokko

Vuonna 1995 markkinoille tullut vesirokkorokote ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan, joten epidemiat ovat yleisiä. Suuren tartuttavuutensa takia valtaosa suomalaisista sairastaa vesirokon lapsuudessa. Aikuisena sairastettu vesirokko on keskimäärin vaikeampi tauti kuin lapsuudessa, ja raskaus lisää komplikaatioriskiä.

Raskaana olevan naisen vesirokko hoidetaan asikloviirilla. Lääkitys olisi hyvä aloittaa mahdollisimman pian taudin puhkeamisen jälkeen. Yleensä äiti voi sairastaa vesirokon kotona, mutta jos korkea kuume kestää useita päiviä tai rakkuloita on paljon, tulee harkita sairaalahoitoa. Neuvolaan äitiä ei saa pyytää tartuttamaan muita raskaana olevia.

Synnynnäisen vesirokko-oireyhtymän riski on kuitenkin pieni, keskimäärin 1–2 %. Suurin riski (2–3 %) on, jos äiti sairastaa vesirokon toisen raskauskolmanneksen aikana. Virus läpäisee istukan sitä helpommin, mitä pidemmällä raskaus on, loppuraskaudessa jopa puolessa ­tapauksista, mutta 24 raskausviikon jälkeen sikiön vaurioituminen on harvinaista. Synnynnäinen vesirokko-oireyhtymä on vaikea sairaus, jolla on huono ennuste. Synnynnäisen vesirokko-oireyhtymän diagnostiikka on haasteellista.

Lähellä synnytysajankohtaa puhjennut vesirokko vaatii synnytyksessä eristystoimenpiteitä, joista synnytyssairaaloissa on tarkat ohjeet.

Parvorokko

Parvorokko on yleensä lievä, hyvin usein oireeton tauti, jota esiintyy etenkin keväisin. Noin 3–5 vuoden välein esiintyy suuria epidemioita, jolloin seronegatiivisen raskaana olevan tartuntariski nousee noin 10 %:iin.

Parvorokko ei tartu kovin helposti. Suuren tanskalaisen tutkimuksen mukaan parvorokko saadaan raskauden aikana useimmiten omilta lapsilta. Myös lasten kanssa työskentelevillä on suurentunut parvorokkoriski epidemian aikana. Työperäisestä altistumisesta on paljon puhuttu, mutta yleisiä suosituksia lasten kanssa työskentelevien raskaana olevien seronegatiivisten naisten sairauslomasta parvo­epidemian ajaksi ei ole annettu. Parvorokko tartuttaa ennen sille tyypillisten oireiden puhkeamista, joten altistumista on vaikea estää. Hyvä käsihygienia vähentää parvorokon tarttumista. Parvorokkoon ei ole rokotetta.

Lapsille tyypillisiä parvorokon oireita, ihottumaa tai kirkkaanpunaisia poskia, ei useinkaan esiinny aikuisilla. Niveloireet ovat yleisiä etenkin aikuisten naisten parvorokossa. Aikuisilla parvorokko on usein oireeton. Parvovirus saattaa läpäistä istukan myös oireettoman infektion aikana.

Sikiölle parvovirus voi aiheuttaa anemian tuhoamalla punasolujen esiasteita. Etenkin raskauden alkupuoliskolla, jolloin erytropoieesi tapahtuu maksassa, punasolujen tuotanto on erittäin vilkasta ja niiden elinikä lyhyt, sikiön vaikean, kuolemaan johtavan, anemian riski on 10 %. Ennuste paranee huomattavasti 20 raskausviikon jälkeen. Suurin osa sikiöistä sairastaa parvovirustulehduksen kohdussa oireettomana, lapset syntyvät terveinä, eikä parvo­viruksen ole todettu aiheuttavan pysyviä vaurioita.

Vauvarokko

Vauvarokko on HHV-6-viruksen aiheuttama lievä rokkotauti. Läheinen sukulaisvirus HHV-7 aiheuttaa samankaltaisen, usein lievemmän oireiston, joten näitä kahta ei useinkaan kliinisesti eroteta toisistaan. Molemmat tulehdukset sairastetaan miltei aina jo ensimmäisinä ikävuosina, joten seroprevalenssi eli vasta-ainepositiivisten osuus on jo leikki-ikäisillä 90 %. Näin ollen primaari-infektiot aikuisilla ovat harvinaisia.

Enterovirukset

Enterorokko on yleensä coxsackie A -viruksen tai enterovirus (echovirus) 71:n aiheuttama tauti, jonka oireisiin kuuluvat kuumeilu ja rakkulainen ihottuma käsissä, jaloissa ja suun limakalvolla. Sitä kutsuttiinkin ”ihmisen suu- ja sorkkataudiksi”, nykyisin ”käsi-, jalka- ja suutaudiksi”. Enterorokkoa esiintyy pieninä epidemioina yleensä loppukesällä ja syksyllä. Tauti on useimmiten lieväoireinen ja paranee noin viikon kuluessa. Äidin entero­virustulehduksen yhteydessä virukset voivat läpäistä istukan. Raskauden aikana sairastettu enterovirus 71 -tulehdus lisää keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä ja voi mahdollisesti aiheuttaa sikiön menehtymisen kohdussa.

Vaikka coxsackie B -virukset eivät aiheuta rokkotautia, ne ovat sikiön ja vastasyntyneen kannalta merkittäviä viruksia. Coxsackie B -virukset ovat sydänhakuisia ja aiheuttavat mm. myokardiitteja. Sikiöaikaisella coxsackie B -tulehduksella saattaa olla yhteyttä myös synnynnäisiin sydänvikoihin. Lisäksi synnynnäisen coxsackie B -tulehduksen on epäilty lisäävään geneettisesti alttiiden lasten sairastumista tyypin 1 diabetekseen, mutta viimeaikaisten suomalaisten tutkimusten mukaan tällä on merkitystä todennäköisesti vain yksittäisissä tapauksissa. Vastasyntynyt voi saada enterovirustulehduksen jo kohdussa äidin loppuraskaudessa sairastaman infektion seurauksena, kontaminaationa synnytyskanavasta tai äidin tai hoitohenkilökunnan nielueritteistä. Vastasyntyneen enterovirustulehduksen taudinkuva vaihtelee lievästä kuumetaudista neonataaliherpekseen verrattavaan vaikeaan yleistyneeseen infektioon, johon kuuluu esim. iho-oireita, myokardiitti ja hepatiitti ja johon liittyy merkittävä kuolleisuus. Valtaosalla vastasyntyneistä tauti on kuitenkin lievä ja paranee muutamien päivien sisällä. Keskosuus lisää riskiä sairastua vaikeaan tautiin.

Maahanmuuttajat

Suomeen muuttaa vuosittain 20 000–30 000 henkilöä, täällä asui vuonna 2011 yli 180 000 ­ulkomaan kansalaista, eniten Virosta ja Venäjältä tulleita. Tämän lisäksi Suomeen saapuu vuosittain 4 000–6 000 turvapaikanhakijaa. Monet tulevat Afrikasta tai Kaakkois-Aasiasta eli maista, joissa rokotusohjelmia ei ole tai ne toteutuvat puutteellisesti. Vaikka monet maahanmuuttajat eivät ole saaneet esim. MPR-rokotusta, on tuhkarokon ja vihurirokon riski Suomessa pieni erinomaisen rokotuskattavuuden luoman laumaimmuniteetin takia. Toisaalta pienen, taudille alttiin tiiviin yhteisön keskuudessa tällaisetkin taudit voivat levitä. Turvapaikan hakijoita ei rokoteta, poikkeuksena lapset, jotka pyritään rokottamaan Suomen rokotusohjelman mukaisesti ennen kuin he menevät kouluun tai kodin ulkopuoliseen päivähoitoon. Turvapaikan saaneet rokotetaan tarpeen mukaan.

Anna Alanen
dosentti, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Turun yliopisto

Julkaistu Lääkärilehdessä 50–52/12.

Kuva: Pixmac

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi