166 osumaa
Mitä todennäköisempi sairaus on, sitä ylempänä se on erotusdiagnostiikan listalla, kirjoittaa Saku Pelttari.
Kipukroonikolla ei ole kivuistaan vapaa-aikaa, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Vatsalihaksen tuppeen laitettu puudutus on hyvä vaihtoehto selkäpuudutukselle suurissa vatsaleikkauksissa, kertoo tutkimus.
Jaettu kokemus tuo kummasti lohtua, kirjoittaa Ulla Järvi.
Jari Liinkangas kuuntelee musiikkia mieluiten keikoilla kavereiden kanssa. Musiikin merkitys ei ole muuttunut aivosyöpään sairastumisen myötä, mutta ajan on.
Emättimen eteisen kosketuskivusta kärsii noin kymmenesosa nuorempien ikäluokkien naisista.
Lääkekokeilujen aikana muistini ja ajattelukykyni romahtivat, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Kuukauden tulehduskipulääkejakso lievitti selän tulehduksellisen reumataudin oireita ja paransi potilaiden toimintakykyä merkittävästi.
Mulle ensisijaisen tärkeetä on, että lääkäri osaa asiansa, kirjoittaa leukemiaa sairastava Karoliina Karhilahti.
Jos kaikki nykyaikaiset kivunhoitomenetelmät ovat käytössä, kipu on varsin hyvin hallittavissa, kirjoittaa Tiina Tasmuth.
Potilaiden mukaan kielenalusvalmiste on tehokas ja kätevä.
Kivunhoidossa tarvitaan sekä lääkkeellisiä että lääkkeettömiä elementtejä, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Nivuskipu kuitenkin talttuu itsestään valtaosalla potilaista 1–2 vuoden aikana.
Kolmasosa syöpäpotilaista ei saa riittävää kipulääkitystä.
Tutkijat muistuttavat, että opioidikipulääkkeiden pitkäaikaiseen käyttöön liittyy ongelmia.
Potilaan on pystyttävä luottamaan täysin siihen, että lääkäri tekee aina kaiken voitavansa hänen hyväkseen, pohtii Saku Pelttari.
Terapiat eivät välttämättä vähennä kipua, mutta ne auttavat potilasta sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja hyväksymään siihen liittyvät uudet oireet.
Minna Kaarisalo pohtii miksi terveydenhuollon henkilöstön käytös on jälleen kerran noussut otsikoihin.
Astman pahenemisvaiheiden määrässä ei ollut eroa.
Oletko ajatellut tappaa itseäsi, kysyi lääkäri. Kyllä, useita kertoja, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Guillain-Barrén oireyhtymään kymmenen vuotta sitten sairastunut Anni Myllylä iloitsee jokaisesta päivästä, jolloin hän voi kävellä omin jaloin ja kivut eivät vaivaa. Tavallinen arki tuntuu juhlalta.
Oman perheeni tragedia on herännyt henkiin joka ikisen kerran, kun työssäni kohtaan ahdistuneen tiikerivanhemman syyllistä metsästämässä, kirjoittaa Hanna Nohynek.
Yhdysvalloissa selvitettiin, miten opioidien käyttö on yhteydessä kuolemanvaaraan kroonisesta kivusta kärsivillä potilailla, joiden sairaus ei ollut pahanlaatuinen.
Omaisten kokemusten mukaan saattohoitosuositukset eivät täysin toteudu, kertoo Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen.
Opioidien käytöllä ja kivun intensiteetillä ei näytä olevan yhteyttä.
? Iäkkäiden omien hoitosuositusten laatiminen auttaisi tekemään parempia lääkevalintoja, toteaa tutkija Johanna Jyrkkä Fimeasta.
Päivi Vaarakalliolla on ympärillään rakastava turvaverkko, joka estää häntä putoamasta nuoralta pahimmankaan myrskyn aikana.
Pitkäkestoisia opioidilääkkeitä tulisi määrätä vain, kun niiden sijasta ei voi käyttää muita lääkkeitä.
Tulokset tukevat suomalaisia hoitosuosituksia, joiden mukaan kortisonia pidetään vaihtoehtona potilaille, joille tulehduskipulääkkeet eivät sovi.
Tutkimuksen mukaan parasetamolin teho on vaatimaton.