Tunteita, rakkautta, sanoja ja hetkiä

Tunteita, rakkautta, sanoja ja hetkiä Kuva 1 / 1

Me ihmiset olemme laumaeläimiä, mutta silti ihan jokainen meistä tarvitsee välillä omaakin aikaa. Jotkut meistä tarvitsevat sitä enemmän kuin toiset, kun taas jotkut eivät tunne minkäänlaista tarvetta päiväkausiin olla yhteydessä muihin. Toiset taas eivät kestä edes muutaman tunnin yksinäisyyttä. Yhdestä asiasta me kaikki olemme varmasti yhtä mieltä; yksin oleminen on välillä erittäin mukavaa, mutta todellinen yksinäisyys on kauheaa.


Olen syntynyt ja kasvanut perheessä, missä meitä ympäröi rakkaus. Täydellinen esimerkki siitä, miten asioiden pitäisi olla, mutta kaikki meistä eivät ole niin onnekkaita. Valitettavasti on myös heitä, jotka joutuvat kasvamaan pimeässä yksinäisyydessä.


Nuori lapsi ei voi mitään sille huonolle onnelle, mihin on syntynyt. Aikuisena voit muuttaa elämääsi, jos todella haluat. Ihan ensimmäiseksi jätä se itsesäälissä oleilu. Onni on kuin sää; sitä ei voi kontrolloida. Kohtalo taas on kuin vene, jota voi ohjata. Vene, joka ei uppoa, ellet anna sen upota. Se päihittää myrskyt ja palaa aina turvallisesti kotisatamaan. Siihen tarvitaan vain tahtoa kapteenilta ja sinä ystäväni olet se kapteeni.


Joskus, kun me purjehdimme läpi elämän, saatamme osua odottamattomaan myrskyyn, joka sysää meidät kumoon kääntäen maailman ylösalaisin. Kuten sairaus, onnettomuus, menetys tai mitkä tahansa huonot uutiset tai tapahtumat, jotka aiheuttavat ylimääräisiä sydänsuruja. Näin käydessä et voi perääntyä ja ottaa jalkoja alle, vaan valita; annatko periksi vai puretko hammasta ja selviät.

Tapahtuneen alkuvaiheen turbulenssin jälkeen saatat kokea itsesäälin rauhan hyvänä asiana, mutta älä petä itseäsi. Ne tyynet vedet ovat vain tyyni myrskyn silmässä, ja eläminen keskellä myrskyä ei ole mikään tapa elää. Sinun yksinkertaisesti vain täytyy selviytyä. Sinun täytyy!


Ensimmäiset kuukaudet aivohalvauksen jälkeen ajattelin vain kaikkea sitä, mitä olin menettänyt. Elämäni, tulevaisuuteni, liikkuvuuteni – kaiken. Olin turta ja ajattelin: mitä järkeä on elää tässä kunnossa! Jos tuolloin yksikin ihminen olisi sanonut minulle, miten kohtaloni on vene, jota voin itse ohjata, olisin varmasti heittänyt takaisin sarkastisesti kuten; "Pitäisikö minun ohjata sitä näillä halvaantuneilla käsillä tai huutamalla, mihin suuntaan perämies ohjaa tällä halvaantuneella kielellä?"


No se oli 20 vuotta sitten. Käteni ovat edelleen halvaantuneet, enkä vieläkään voi sanoa sanaakaan. Silti veneeni on tarkalleen siellä, missä haluan sen olevan. Olen oppinut, että navigointi elämässä ei ole kiinni fyysisistä kyvyistä, vaan puhtaasta tahdon voimasta.


En voi valehdella. Alussa minulla ei ollut unelmia, ei suunnitelmia, ei edes tahtoa elää. Ainoa syy miksi elin oli se, että satuin olemaan hengissä. Ainoa ilo oli se, kun ystävät kävivät moikkaamassa. Arvostin heidän läsnäoloa niin paljon, että päätin sinä jouluna hukuttaa kaikki lahjoihin.


Muistan kuin eilisen sen ensimmäisen jouluni halvaantuneena. Kuinka istuin pyörätuolissani tunteiden vuoristoradassa, kun he availivat lahjojaan. Se ilon hetki yllätti minut täysin, kun tajusin, että parasta elämässä oli jakaminen! Jakaminen tuo eniten iloa niin omaan kuin vastaanottajan elämään. Siitä huolimatta, mitä kaikkea olin joutunut kokemaan, pystyin edelleen jakamaan ja se teki elämästä elämisen arvoisen.


Sinä päivänä elämäni sai uuden merkityksen ja suunnan. Löysin oman pienen palani taivaasta. Aloin avautua ja jakaa enemmän ja enemmän. Aloin elää enemmän ja aloin jälleen unelmoida. Uskoni elämään palautui. Sain vähitellen enemmän ystäviä ympäri maailmaa ja avauduin ja jaoin arkeani yhä enemmän. Vain yksinkertaisia, pieniä ​​sanoja (ette voi kuvitella, kuinka paljon muutama pieni sana saattaa merkitä). Ajan kuluessa tajusin, että kun jaoin, minä myös inspiroin muita. Sehän sai minut jakamaan kokemuksiani enemmän ja enemmän.


Ei ole väliä minkälainen tilanteesi tai kuntosi on. Vain se merkitsee, että jaat. En tarkoita materiaalisia asioita. Tarkoitan sellaisia asioita, kuten kokemuksia, tietoa, historiaa, ja mikä tärkeintä: ajatuksia, tunteita, rakkautta, sanoja ja hetkiä.


Toivotan jokaiselle teistä hyvää joulunaikaa.


Kati van der Hoeven-Lepistö
Kirjoittaja on 40-vuotias entinen huippumalli, jonka ura katkesi hänen sairastuttuaan aivorungon infarktiin.

Lue lisää kirjoittajan ajatuksia:
Masennus on kuin juoksuhiekkaa
Sairaus on hyväksyttävä ja elämän jatkuttava
Ja nyt tämä halvaus tuntuu siunaukselta

katilepisto.fi

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi