Lapsena syövän sairastaneen hedelmällisyys voidaan palauttaa

Vahvan solunsalpaajahoidon ja sädehoidon jälkeen syntynyt munasarjojen toiminnan vajaus tai loppuminen voidaan hoitaa tuloksellisesti munasarjasta ennen hoitoa otetun kuorikerroksen siirrolla. Siirto näyttää onnistuvan jopa 90 %:lla naisista.

Vahvan solunsalpaajahoidon ja sädehoidon jälkeen syntynyt munasarjojen toiminnan vajaus tai loppuminen voidaan hoitaa tuloksellisesti munasarjasta ennen hoitoa otetun kuorikerroksen siirrolla. Siirto näyttää onnistuvan jopa 90 %:lla naisista.

Munasarjasta ennen hoitoa otettu ­kuorikerros jäädytetään, ja potilaan toivuttua syövästä sulatetut kuoren kappaleet kiinnitetään laparoskopian avulla potilaan toimimattomaan munasarjaan. Siirre kiinnitetään alueelle, jossa yleensä on solunsalpaajien ja sädetyksen aiheuttamista tuhoista huolimatta vielä riittävä verenkierto kudossiirron onnistumiseksi, tai kiinnitys voidaan myös tehdä lantion sivuseinämään. Siirteen hormonituotanto ja ovulaatiot käynnistyvät 3–6 kuukauden kuluessa, ja toiminnan on todettu jatkuvan 4–5 vuoden ajan.

Kolmessa eurooppalaisessa keskuksessa on jo tehty siirrot 60 potilaalle, ja tuloksena on ollut 12 tervettä lasta. ­Yksittäisiä raportteja onnistuneista ­ras­kauksista muualta maailmasta on lisäksi saman verran. Tuoreen artikkelin kirjoittajien mielestä toiminnan tulisi muuttua tutkimusasteelta kliiniseksi käytännöksi. Yhtenä riskinä on kuitenkin primaaritaudin siirtyminen munasarjasiirteen mukana potilaaseen takaisin.

Munasarjasiirteet auttavat lähinnä palauttamaan tyttöjen hedelmällisyyden lapsena sairastetun syövän jälkeen. ­Fertiili-ikäisen naisen sairastuessa voidaan ennen hoitoa pakastaa hedelmöitettyjä alkioita tai munasoluja myöhempää käyttöä varten, mikäli hoidon luonne sen sallii.

Suomessa pakastetaan lasten syövän hoitojen yhteydessä munasarja- ja ­kiveskudosta, mutta tiettävästi jatkotoimen­piteitä ei vielä meillä ole ­tehty. Poikien kivesbiopsioiden käytöstä ja ominaisuuksista on vähän tutkimus­tietoa.

Donnez J, Dolmans M-M, Pellicer A ym. Restoration of ovarian activity and pregnancy after transplantation of cryopreserved ovarian tissue: a review of 60 cases of reimplantation. Fertil Steril 2013;99:1503–13.

Pertti Kirkinen
professori

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 23/2013