Lihavuusleikkauksen tulokset säilyvät pitkään

Mahalaukun ohitusleikkaus pudotti tehokkaasti painoa kymmenen vuoden seurannassa.

Lihavuusleikkauksen tulokset ovat pitkäaikaisia, kertoo JAMA Surgery -lehdessä julkaistu tutkimus.

Tutkimuksessa tarkasteltiin Roux-en-Y-tyyppisen mahalaukun ohitusleikkauksen tuloksia jopa kymmenen vuoden ajan. Tähän asti niitä on seurattu enimmäkseen 1–3 vuoden seurantatutkimuksissa.

Tutkimus käsitti kaikkiaan lähes 1 800 ohitusleikkauspotilasta. Heitä verrattiin noin 5 300 henkilöön, jotka eivät saaneet leikkaushoitoa. Potilaat olivat keskimäärin 52-vuotiaita, ja heidän painoindeksinsä oli noin 47–48. Vertailuun otettiin mukaan myös potilaita, joille oli tehty mahalaukun kavennusleikkaus tai pantaleikkaus.

Lue lisää: Sokerivero ei riitä

Mahalaukun ohitusleikkauksessa olleet potilaat pudottivat kymmenessä vuodessa 21 prosenttia enemmän alkuperäisestä painostaan kuin leikkaamattomat verrokit.

Neljän vuoden kohdalla ohitusleikkauspotilaiden paino oli vähentynyt noin 28 prosenttia lähtötilanteesta. Pantaleikkauksessa luku oli vastaavasti 11 prosenttia ja mahalaukun kavennusleikkauksessa 18 prosenttia.

Tutkijoiden mukaan tulokset tukevat aiempaa näyttöä leikkauksen ja pitkäaikaisen painonpudotuksen yhteydestä. Lisää tutkimusta tarvitaan muun muassa leikkauksen jälkeisistä komplikaatioista ja pitkäaikaisista vaikutuksista mielenterveyteen.

Lähde: Bariatric Surgery and Long-term Durability of Weight Loss. JAMA Surgery 2016; doi:10.1001/jamasurg.2016.2317.

Kirjoittaja
Miia Soininen
toimittaja

Kuva: Panthermedia