Nettiterapioiden suosio on noussut vauhdilla

Mielenterveystaloon tulee ensi vuonna kolme uutta terapiaa.

Nettiterapian tulokset ovat olleet Suomessa hyviä.
Adobe/AOP
Nettiterapian tulokset ovat olleet Suomessa hyviä.

Hus julkaisee ensi vuonna kolme uutta nettiterapiaa. Alkuvuonna tulee syöpään sairastuneen nettiterapia avuksi sairastumisen aiheuttamaan psyykkiseen ahdinkoon. Myöhemmin avautuvat uupumuksen ja traumaperäisen stressihäiriön nettiterapiat. Sen jälkeen Mielenterveystalossa on tarjolla jo 15 nettiterapiaa.

On tultu pitkälle vuodesta 2013, jolloin Hus julkaisi ensimmäisen nettiterapian. Se oli masennuksen hoitoon.

Viime vuonna nettiterapiaan tehtiin 17 635 lähetettä. Eniten lähetteitä tehtiin yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, masennuksen ja unettomuuden nettiterapioihin. Niihin sai lähetteen yhteensä 11 513 ihmistä.

Lääkärilehti

Suorastaan rakettimaisen nousun on tehnyt viime vuonna julkaistu ADHD:n nettiterapia. Se sai heti ensimmäisenä vuonna lähes 900 lähetettä. Tänä vuonna siitä on tullut lähetemäärältään jo neljänneksi suurin nettiterapia. 1 563 potilasta oli lokakuun loppuun mennessä saanut lähetteen.

Kehitystyössä alusta asti mukana ollut linjajohtaja, johtava psykologi Jan-Henry Stenberg Husista on tyytyväinen nettiterapioiden kehitykseen. Niiden avulla haluttiin täyttää lievien ja keskivaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoidon aukkoa.

– Ne ovat löytäneet paikkansa suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä, hän sanoo.

Kun nettiterapioita vasta suunniteltiin yli kymmenen vuotta sitten, arvio oli, että Suomessa voisi olla tarve noin 25 000–35 000 terapiajaksolle. Näitä lukemia lähestytään vuosi vuodelta.

Hus julkaisi ensimmäisen nettiterapian 2013. Uusin on ADHD:n nettiterapia, joka julkaistiin 2022.
Lääkärilehti
Hus julkaisi ensimmäisen nettiterapian 2013. Uusin on ADHD:n nettiterapia, joka julkaistiin 2022.

Hoidon tulokset ovat olleet hyviä. Oirekartoituksissa ennen ja jälkeen terapian ilmeni, että esimerkiksi yleistyneen ahdistuneisuushäiriön terapian läpikäyneillä ahdistuneisuus helpotti 70 prosentilla. Unettomuus väheni nettiterapiassa 91 prosentilla.

Nettiterapian käy loppuun 70–75 prosenttia. Stenbergistä lukema on hyvä.

– Keskeyttäminen ei tarkoita, että hoidosta ei saisi hyötyä.

Nettiterapia ei ole terapeutin ainoa työ

Nettiterapiat pohjautuvat kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Keskeistä on tarjota potilaalle valmiuksia tehdä muutoksia omassa arjessaan.

Terapiajakso kestää tyypillisesti 2–3 kuukautta. Ohjelman alussa nettiterapeuttina toimiva psykologi tai sairaanhoitaja on yhteydessä potilaaseen. Nettiterapeutille voi viestiä verkossa terapian edetessä.

Suunnilleen viikon jaksoissa etenevässä hoidossa saa tietoa ja tehdään tehtäviä, joista nettiterapeutti antaa palautetta.

Terapiat on tarkoitettu 16 vuotta täyttäneille.

Nettiterapia ei ole kellekään terapeutille ainoa työ. Kaikki eivät myöskään tee kaikkia nettiterapioita, vaan terapeutit ovat erikoistuneet muutamaan terapiatyyppiin.

Stenberg arvioi, että kaikkiaan nettiterapioiden pyörittämiseen tarvitaan Husissa laskennallisesti noin 35 ihmisen kokoaikainen työpanos. Luvussa on mukana muukin kuin terapiatyö, esimerkiksi tietotekninen tuki.

Nettiterapioihin voi tehdä lähetteen kaikkialta Suomesta.

Osasta nettiterapioita on laadittu omahoito-ohjelmia. Ne ovat suppeampia versioita, joihin on avoin pääsy Mielenterveystalo.fi-sivustolla.

Ne on suunnattu vähemmälle vakavuusasteelle ja sopivat Stenbergin mukaan alkuvaiheen hoitoon.

– Nettiterapiaan kannattaa tulla suoraan, jos on vähänkään enempiä oireita, hän sanoo.

Jan-Henry Stenberg
Jussi Helttunen
Jan-Henry Stenberg

Konsepti kiinnostaa ulkomailla

Konseptista on kiinnostuttu myös Suomen rajojen ulkopuolella, jopa siinä määrin, että terapioiden sisältökokonaisuuksia ollaan myymässä ulkomaille. Tietotekniikasta vastaava alustavalmistaja tuottaa terapian Husin sisällöistä ja myy nettiterapiaa kokonaisuutena ulkomaisille ostajille.

Sisältö käännetään ja lokalisoidaan paikalliseen hoitojärjestelmään.

– Tällaisia keskeneräisiä projekteja on useampiakin menossa. Kiinnostusta on ollut Japania ja Australiaa myöten.

Sopimuksia on allekirjoitettu, mutta Stenberg ei kerro tarkempia yksityiskohtia, koska tiedottaminen on ulkomaisten ostajien asia.