142 osumaa
Tahdoin säästää lastani sodanpelolta ja totaalisen luonnontuhon huolilta, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Terveyshaittojen vähentämiseksi tarvitaan tutkimustiedon soveltamista.
Palveluketjut kuntoon ja paljon lisää koulutusta. Näillä eväillä palliatiivinen hoito saadaan toimimaan, Tiina Saarto uskoo.
Yleisin suomalaisten käyttämä huume on kannabis. Kannabiskokeilut ovat nelinkertaistuneet vuodesta 1992 vuoteen 2018.
Saksassa ja Yhdysvalloissa tukipumppuja asennetaan enemmän kuin Suomessa.
MIT: Voisivat kulkea ihmisen veressä ja suolikanavassa aistimassa sairauksia.
Moni aloittaa lääketieteen opinnot heti lukion jälkeen. Osalla on kokonainen tutkinto toiselta alalta. Lääkärilehti kysyi kahdelta toisen tutkinnon suorittaneelta, miltä lääkisopinnot maistuvat.
Kymmenen vuoden aikana painonhallinnassa onnistui vain neljäsosa nuorista aikuisista.
– En mieti saamaani diagnoosia, vaan niitä, jotka saatan näin välttää, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Sukupuoli-identiteettitutkimuksiin hakeutuvien määrä on kasvanut.
Syyllistävät asenteet ja kyvyttömyys empatiaan tekevät rumaa jälkeä kivunhoidossa, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Mikään ei ole raivostuttavampaa, kuin ihminen, joka paistattelee tyytyväisyydessään ja onnistumisen ilosta, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Näyttää olevan vain onnea tai sattumaa, kuka saa osakseen hyvää kivunhoitoa, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Kliinikkotutkijoita huolestuttaa, ymmärtävätkö maakuntien päättäjät tutkimuksen merkityksen.
Jos lihavuus määritellään poikkeamaksi normaalista, ulkopuoliset ryhtyvät tekemään päätelmiä myös ylipainoisuuden tai lihavuuden syistä, kirjoittaa Ulla Järvi.
Syrjiminen ja epätasa-arvo voi lähteä omasta lähipiiristä, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Hoitoon ohjataan vain murto-osa siitä hyötyvistä ikäihmisistä.
Akromegaliaa sairastava Anu Herala etsi 15 vuotta syytä hämmentäville oireille: miksi kädet ja jalat kasvoivat, ääni madaltui ja tajuttomuuskohtaukset vaivasivat.
Teollisuus julistaa savutonta tulevaisuutta. Retoriikka on taitavaa, kirjoittaa Kristiina Patja.
Edes gynekologit eivät saa kunnollista oppia seksuaalilääketieteestä.
Pelkkä lääketieteellinen tieto ja kliininen osaaminen eivät riitä, vaan potilaita pitää kuunnella.
Saatamme jo kärsiä ilmastonmuutoksen henkisistä seurauksista: väsymyksestä, stressistä ja ahdistuneisuudesta, pohtii Hannu Ollikainen.
Suurin osa hollantilaislääkäreistä suostuu toteuttamaan eutanasian, mutta prosessi on henkisesti raskas.
Sopimukset tehostavat lääketutkimusta, kehittävät hoitomuotoja ja parantavat koulutusta.
Tiedot lääkärien ja lääketeollisuuden yhteistyöstä julkaistaan kohta. Kokeneet lääkärit kertovat omasta yhteistyöstään ja ajatuksistaan.
Henkilökunnan korvaaminen sitomisella ei kuulosta hyvältä, kirjoittaa Riitta Antikainen.
Asiantuntijan mukaan T4-hoitoihin pitäisi suhtautua kriittisemmin.
Hyvien lääkäreiden asenteissa löytyy yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi nöyryys, kunnioitus ja yhteistyöalttius.
Lääkärin työ on markkinointityötä parhaimmillaan. Tehtävämme on markkinoida niitä keinoja ja tapoja, joilla saavutetaan terveyttä tai hallitaan sairauksia.
Lääkärien asenteet uskomushoitoja kohtaan ovat koventuneet. Nuoret lääkärit ovat hiukan kokeneempia lääkäreitä kriittisempiä.