Päihderiippuvuudesta toipuminen edellyttää sairauden seurausten käsittelyä

Päihderiippuvuudesta toipuminen edellyttää sairauden seurausten käsittelyä Kuva 1 / 1

Viime syksynä kävin lääkärin terveystarkastuksessa. Keskustelu kääntyi alkoholin käyttööni, jolloin kerroin olevani toipuva päihderiippuvainen. Lääkäri näytti yllättyneeltä ja oli hetken hiljaa. Hänen mielestään en näyttänyt päihderiippuvaiselta.

Lääkäriä kiinnosti kuulla enemmän sairaudestani. Hän kysyi, mikä oli ollut syy päihteiden käyttööni. Miksi olin käyttänyt päihteitä, vaikka tiesin sen vahingoittavan itseäni ja muita? Tähän kysymykseen olin itsekin hakenut vastausta vuosien ajan ennen toipumistani.

Riippuvuuteni puhkesi nuorena. Ensimmäisiä merkkejä olivat tylsyyden ja levottomuuden tunteet selvinpäin ollessa. Pian mukaan tulivat yksinäisyys, ahdistus ja masennus. Kontrollin menetyksiä sattui yhä useammin ja tein asioita, joita olin aikaisemmin pitänyt arvomaailmani vastaisina. Selvinpäin oleminen muuttui ahdistavaksi ja pakenin kasvavaa tunnetaakkaa päihteisiin.

Minua yritettiin auttaa. Perheeni etsi minulle uuden hoidon toisensa perään. Mukana ratkomassa ongelmiani olivat päihdetyöntekijä, psykologi, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä ja lääkäri.

Yhdessä pohdimme syitä, miksi käytin päihteitä. Mielestäni niitä löytyi paljon: yksinäisyys, ahdistus, masennus, unettomuus, asunnottomuus, pikkumainen poikaystävä, epäreilut vanhemmat ja väärinymmärrykset virkavallan kanssa.

Olin varma, että pystyisin lopettamaan päihteiden käytön – tai ainakin saamaan sen hallintaan – jos ongelmat elämässäni poistuisivat. Sain lääkkeet unettomuuteen ja ahdistukseen. Sosiaalityöntekijä auttoi löytämään asunnon ja laittamaan raha-asiat kuntoon. Päihdetyöntekijä varmisti, etten joutunut asumaan vanhempieni kanssa; olin kertonut heidän aiheuttavan minulle ahdistusta ja siten vaarantavan toipumiseni.

Syiden löytyminen ja ratkominen ei johtanut toipumiseen, vaan ennemminkin ylläpiti sairauttani. Päihteiden käyttö jatkui asunnon löytymisestä ja olosuhteiden muuttumisesta huolimatta. Siinä ajassa, kun yksi syy käyttää päihteitä raivattiin pois, keksin kymmenen uutta.

Kaksi vuotta sitten menin hoitoon viimeisen kerran. Olin pohjalla, nurkkaan ahdistettuna riippuvuuteni kanssa. En halunnut käyttää päihteitä, mutta en pystynyt omin voimin lopettamaankaan.

Vanhempani lupasivat vielä kerran auttaa minua. Pääsin laadukkaaseen hoitoon ja toipumiseni alkoi.

Hoidon ensimmäisenä päivänä sain kuulla, että päihderiippuvuus on alkuperäinen sairaus. Se ei ole toisen sairauden oire, eikä seurausta sosiaalisista ongelmista. Alttius sairastua on perinnöllistä.

Sairauden luonteen ymmärtäminen oli käännekohta toipumisessani. Hyväksyin olevani päihderiippuvainen. Ymmärsin, että elämääni varjostaneet lukuisat ongelmat olivat riippuvuuden oireita ja seurauksia, eivät sen aiheuttajia.

Sairauden hyväksyminen poisti kaikki syyt jatkaa päihteiden käyttöä. Siihen asti olin pitänyt itseäni olosuhteiden uhrina, traagisena hahmona, joka joutui kärsimään muiden ihmisten epätäydellisyydestä. Nyt, kun ymmärsin, mikä minua vaivaa, minun oli otettava vastuu sairauteni hoitamisesta.

Raitistuminen ei ollut miellyttävää. Jouduin kohtaamaan sairauteni ja sen seuraukset. En voinut piiloutua minkään tai kenenkään taakse.

Hoidon alussa olin levoton ja minulla oli kiire hoitaa tekemättä jääneitä käytännön asioita. Päihdeterapeutti kehotti minua keskittymään toipumiseen. Hän sanoi muiden asioiden järjestyvän, kunhan vain hoidan ensin itseäni.

Aluksi en osannut erottaa sairautta itsestäni. Minusta tuntui, että entinen minä oli hukkunut riippuvuuden alle. En tiennyt, mitä itsestäni oli jäljellä ja pitäisinkö siitä, mitä löydän. Eniten pelkäsin, että ahdistus ja tarve käyttää päihteitä säilyy.

Sairauden seurausten ja niihin liittyvien tunteiden rehellinen käsitteleminen oli välttämätöntä toipumiseni kannalta. Omista tunteista puhuminen ja muiden kokemuksiin samaistuminen lievitti ahdistustani.

Muutaman viikon hoitojakson aikana mielialani koheni, unettomuus katosi ja tunteet palasivat. Ensimmäistä kertaa vuosiin huomasin aidosti nauravani. Levottomuus oli poissa, pystyin kuuntelemaan, mitä muut sanoivat, ja kykenin nauttimaan hetkestä raittiina.

Minulle raittiuden ylläpito tarkoittaa hoidossa saamieni työkalujen aktiivista käyttämistä arjessa. Rehellisesti puhuminen on näistä työkaluista tärkein.

Raittius on antanut mahdollisuuden hyvään ja laadukkaaseen elämään. Menneisyys ei ahdista, nykyhetkeä ei tarvitse paeta ja tulevaisuus ei pelota. Ilman raittiutta minulla ei ole mitään. Tästä syystä itseni hoitaminen menee aina kaiken muun edelle.

Minun ei tarvitse enää etsiä syitä päihderiippuvuudelleni. Tiedän, että ainoa syy siihen on sairaus itse. Muiden syiden etsiminen olisi retkahtamisen suunnittelua ja johtaisi ennen pitkää päihteiden käytön jatkumiseen.

Tänä päivänä minulla on paljon syitä olla käyttämättä päihteitä. Toipumisen myötä olen saanut itseni ja perheeni takaisin. En ajattele sairauttani jatkuvasti, mutta tiedostan olevani päihderiippuvainen. Ymmärrän, mihin päihteiden käyttö kohdallani johtaa.

Olen oppinut luottamaan raittiuteen. Kaikki asiat eivät ole korjaantuneet toipumisen myötä, enkä aina kykene olemaan sellainen ihminen, joka haluaisin olla. Olen kuitenkin oppinut pitämään itsestäni ja rakastamaan elämääni. Enää en ole riippuvuuden vanki, eikä se rajoita elämääni. Tänään minulla on vapaus valita.

Reeta Kroner
Kirjoittaja on toipunut päihderiippuvainen ja Suomen Päihderiippuvaiset ry:n varapuheenjohtaja.

Kuva: Brian Kroner

Lue myös:
Toipunut päihderiippuvainen: Potilaan elämän pelastaminen on asetettava valinnanvapauden edelle

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi