Olen kirjoittanut jonkin verran siitä, miten minä ja monet muut Asperger-ihmiset koemme tunteemme hyvin vahvasti, emmekä tahallamme aiheuta niillä hämmennystä. Emme ehkä aina osaa näyttää niitä oikein tai löydä sopivia sanoja. Mutta sitten on myös toinen puoli: toisten ihmisten tunteet. Miten näemme ne, tai miten niihin pitäisi suhtautua? Tosin puhun nyt vain omasta puolestani, sillä en voi tietää, miten joku toinen kokee nämä asiat.
Tunteet ovat toisinaan arvoitus kenelle tahansa. Miten mahtavaa olisikaan tietää, miltä toisesta milloinkin tuntuu. Se ei ole mahdollista, vaikka kaikkea on maailmassa keksitty. Jos ihmiset puhuisivat tunteistaan enemmän, niitä ei tarvitsisi arvailla. Nyt pitää vain yrittää asettua toisen asemaan.
Olen aina ihmetellyt, miten jotkut osaavat lukea toisia sanattomasti. Minä en osaa. En osaa katsoa syvälle silmiin ja nähdä siellä totuutta. En ole koskaan varma äänensävyistä ja vihjeistä rivien välissä. Siksi yritän välillä liikaa ja tulkitsen väärin. Joskus voi käydä niin, etten kerta kaikkiaan huomaa, että toinen kaipaisi huomiota tai tukea. Mieluummin tykkään paneutua ongelman ytimeen, kuin lohduttamiseen. Se on minulle helpompi tapa auttaa.
Olen aina vähän pelännyt toisten ihmisten vahvoja tunnereaktioita. Lapsena järkytyin itkevistä, aggressiivisista ja kovaa nauravista ihmisistä, koska se poikkesi normaalista käyttäytymisestä. Se johtui myös siitä, etten tiennyt, miten olisin reagoinut toisen tunnepurkaukseen. En edelleenkään oikein tiedä, mitä pitäisi sanoa. Olen oppinut voivottelemaan surevaa ja nauramaan iloisen kanssa, mutta se ei yleensä kuvaa sitä, mitä oikeasti tunnen. Kehoni ja kasvoni eivät osaa näyttää myötätuntoani niin kuin haluaisin.
Toisten tunteet tarttuvat minuun erittäin helposti. Saatan myös elää vahvasti toisen tunnetta, vaikkei se liittyisi minuun mitenkään. Tämä ei välttämättä näy minusta ulospäin. En varmaan ennen tajunnut, etteivät toiset voi tietää tunteistani, jos en näytä tai kerro niistä. Mutta jos joku saa seurassani tunneryöpyn, en osaa toimia spontaanisti, ennen kuin olen käsitellyt tilanteen itse. Tajuan monesti liian myöhään, mitä olisi pitänyt tehdä.
Monesti syntyy väärinkäsityksiä, kun tunteet eivät vuorovaikutuksessa välity. Itselläni tunteet ovat ilmaantuessaan ensin järkytyksen eri variaatioita, ennen kuin ne muotoutuvat hyviksi tai pahoiksi. Tärkeää onkin ensin oppia tunnistamaan omat tunteensa, niin toistenkin ihmisten tunteiden tunnistaminen helpottuu.
Tiia-Maria Tuominen
Kirjoittaja on 23-vuotias kuvataiteiden ja kiinan kielen opiskelija, jolla on todettu aspergerin oireyhtymä. Hän haluaa levittää tietoa oireyhtymästä ja nähdä paljon maailmaa.
