Hieno kirja Kekomäeltä

Eduskunnassa oleva laki hoitajamitoituksesta betonoi virheen kotihoidon ja hoivakotien välillä.

Hieno kirja Kekomäeltä Kuva 1 / 1 Kuva: Jukka Uotila

Martti Kekomäki on kirjoittanut aivan erinomaisen kirjan Etiikasta ekonomiaan – ja takaisin. Aiheena on terveydenhuollon talous laajasti ajateltuna. Hänellä on kadehdittava taito selittää vaikeita asioita selkeän yksinkertaisesti.

Minulla on ollut suuria vaikeuksia kertoa taloustieteitä osaamattomille, mitä eroa on tarpeella ja kysynnällä. Kekolle se on helppoa: tarve muuttuu kysynnäksi, kun joku nostaa kuvaannollisesti kätensä ylös ja pyytää lähettämään laskun itselleen. Vau!

Kaikkien, jotka ovat jotenkin päättämässä terveydenhuollosta, pitäisi lukea kirja. Kokemukseni mukaan nämä asiat ovat hukassa monella keskeisellä poliitikolla, mutta anteeksi vain, myös monella lääkärillä.

Kekon mukaan uudet lääketieteelliset innovaatiot ovat tullet yleensä käyttöön ensin yksityisessä terveydenhuollossa. Hän panee syyn poliitikkoihin.

Keko ei pyri salamaan antipatiaansa poliitikkoja kohtaan. Pisto sydämessäni: johtuuko se HYKS:n hallituksesta? Olen siellä istunut minäkin.

Hänen mukaansa muutoksia vastustavien on helppo lobata poliitikot puolelleen.

Ehkä tällaistakin tapahtunut, mutta olen myös nähnyt paljon tilanteita, joissa generalistisesti ajattelevat poliitikot ovat ratkaisseet hallinnon spesialistien punoman Gordionin solmun. Hallinnon ammattilaiset pystyvät torjumaan luovat ideat, ennen kuin ne edes tulevat poliitikkojen tietoon.

Näen ongelman julkisissa, hyvin lohkoontuneissa virkaorganisaatioissa, joissa jokainen toimija ”omistaa” oman nurkkansa. Se koskee koko julkista hallintoa.

Erään yksityisen hoivayhtiön edustaja sanoi minulle kerran, että kunnat vertaavat väärin vanhusten kotihoidon ja hoivakotien kustannuksia. Kotihoidon kustannuksista puuttuvat esimerkiksi ne lukuisat käynnit sairaalapäivystyksessä, joita olonsa turvattomaksi kokeva vanhus tuottaa. Jos vanhuksen luona on käytävä neljä kertaa päivässä, on tietysti halvempaa, että vanhus on saman käytävän varrella. Virhe on julkiselle hallinnolle tyypillinen. Kotihoidon rahat menevät eri momentilta kuin sairaalapäivystyksen rahat.

Väärin laskeminen on sitkeässä. Keko kertoo, että 1980-luvulla konsultti laski sairaaloiden tehokkuutta hoitopäivän hinnalla, jolloin lyhytkirurgia vähentää tuottavuutta. Vuonna 2000 valtiovarainministeriö kovisteli minua peruspalveluministerinä siitä, että sairaaloiden tuottavuus on laskenut. Halusin nähdä laskelman. Hoitopäivän hintaa siinäkin yhä laskettiin!

Eduskunnassa oleva laki hoitajamitoituksesta betonoi virheen kotihoidon ja hoivakotien välillä. Vanhukset pitäisi hyväksyä hoivakoteihin parempikuntoisina, jos dementia tekee yksin asumisesta vaarallista. Jos osaa syödä ja peseytyä, ei hoito paljon maksa. Jos hyväkuntoistakin koskee sänkyyn hoidettavan mitoitus, hyväkuntoisia ei oteta hoivakoteihin. Mitoituksen tulisi perustua hoitoisuuteen, esimerkiksi Rava-indeksiin. Se takaisi hyvän hoidon sulkematta fyysisesti hyväkuntoisia, mutta dementoituneita vanhuksia hoivakotien ulkopuolelle.

Yksityisten terveysyritysten hallinto toimii paljon paremmin. Ne myös tekevät yleensä temput halvemmalla kuin julkiset. Työntekijöiden selkänahasta sitä tuskin otetaan. Saavathan ne työvoimaa helpommin kuin julkinen puoli.

Valitettavasti ne tekevät vaikuttavuuden kannalta vääriä asioita. Sitä saa, mistä maksaa. Ei ole keksitty hyvää tapaa maksaa terveydenhuollon palveluista. Julkinen terveydenhuolto on puutteistaan huolimatta kustannustehokkaampi.

Miljardin euron kysymys on, miten yhdistää yksityisten tuotannollinen tehokkuus julkisen kykyyn tehdä oikeita asioita.

Yksityisistä alihankkijoita, jotka tekevät vaikka lonkkaleikkauksia, mutta eivät päätä leikattavista lonkista?

Julkista yksiköistä autonomisia ja johtajille toimitusjohtajan valtuudet – ja toimitusjohtajan olematon irtisanomissuoja?

Osmo Soininvaara

Kolumni on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 14/2020.

Oletko jo lukenut nämä?