Nuorista ja luottamuksesta

Me nuorten parissa toimivat tiedämme oikein hyvin, miten kohtuuton nykytilanne alimitoitettuine hoitoresursseineen on.

Nuorista ja luottamuksesta Kuva 1 / 1 Kuva: Jani Mahkonen

Avaan seuraavan potilaani kertomuksen ja alan kerätä tarvittavia tietoja. Ahaa, ensimmäinen yhteydenotto alakuloisuuden vuoksi meille nuorten perustason mielenterveyspalveluihin viime vuoden toukokuussa. Kirjaus jonoista. Kontakti alkanut lokakuussa. Huokaan ja mietin hetken sitä, miten iso hätä nuorella, vanhemmilla sekä muilla nuoren elämän aikuisilla on täytynyt odotusaikana olla. Moni näistä nuorista on ennen meidän kontaktimme alkua tavannut erilaisia toimijoita; terveydenhoitajia, lääkäreitä, koulupsykologeja, -kuraattoreita ja sosiaalialan ammattilaisia. On ollut opinto-ohjaajaa, erityisopettajaa, luokanvalvojaa ja joskus jopa rehtori mukana nuoren asioissa. Nuoret ovat saaneet heiltä korvaamatonta tukea ja apua, mutta toisaalta myös siitä kokemuksia, että on jotenkin liian vaikea autettavaksi. Joskus nuori on hyvässä tarkoituksessa ohjattu eteenpäin jollekin työntekijän mielestä osaavammalle ja nuorelle tästä on muodostunut kokemus hylkäämisestä.

Vastaanotolleni tuleva nuori ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen, jolla odotus avun piiriin on ollut kohtuuton. Hoitojono toimii paitsi kärsimystä lisäävänä, myös toipumista hidastavana elementtinä. ”Minun on oltava riittävän sairas, jotta varmasti odotuksen jälkeen pääsen avun piiriin.” Onnekkaimmat nuoret ovat toki odotusaikana saaneet tuulta siipiensä alle ja alkaneet luottaa siihen, että mielenterveys riittää hyvään elämään. Epäonniset pudonneet palveluiden piiristä, kenties jopa alkaneet syrjäytyä hoidon alkamista odotellessa. Hoitokontaktin alussa rakennetaan aina luottamusta eikä se välttämättä ole helppoa. Väitän, että pitkä odotusaika lisää haasteiden kertoimia. Kovasti odotetulle ja kenties monen tahon suosittelemalle hoidolle syntyy kohtuuttomia ennakko-odotuksia. ”Odotin jo näin pitkään, nyt minun on parannuttava todella nopeasti.” Nuoren ja perheen väliset ristiriidat ovat voineet kärjistyä, kun jo muutoinkin häilähtelevä ja vanhempaan kriittisesti suhtautuva, välillä kauemmas tönivä ja välillä syliä kaipaava nuori on kamppaillut ajatustensa kanssa yksin.

Me nuorten parissa toimivat tiedämme oikein hyvin, miten kohtuuton nykytilanne alimitoitettuine hoitoresursseineen on. Se on kohtuuton ja kallis, sillä tilanteen komplisoituminen odotusaikana tarkoittaa pidempää hoitojaksoa ja vaikeampaa luottamussuhteen rakennustyötä. Yhteiskuntamme pitäisi pystyä muuttamaan asioita hyvin konkreettisesti, aivan nuorten perusarjesta lähtien. Kallisarvoiset nuoremme tarvitsevat ympärilleen välittäviä aikuisia. Nuoret ansaitsevat jaksavat, paikalla ja myös läsnä olevat vanhemmat. Opettajilla, koulun, harrastusryhmien ja nuorisotoimen henkilöstöllä pitää olla riittävästi aikaa paitsi nähdä ja huolestua, myös kuulla ja pysähtyä. Kaikilla pitää olla mahdollisuus osallistua verkostotyöhön ihan jokaisen sitä tarvitsevan nuoren ympärillä ilman tuskaista tarvetta priorisoida ajankäyttöä tulipalojen sammutteluun. Me mielenterveyspalveluiden toimijat vaadimme riittävästi resurssia lasten- ja nuorten palveluihin kaikilla tasoilla, arjen peruspalveluista erikoissairaanhoitoon ja lastensuojeluun asti. Rahaa on parin vuoden aikana riittänyt koronatestaukseen, kyllä sitä pitää riittää myös ihmisiin, jotka ovat yhteiskuntamme tulevaisuus.

”No niin, olikohan meillä jotain, mitä piti vielä muistaa jutella?” kysyn ja valmistaudun esittämään yhteenvetoni nuoren hoitosuunnitelmasta. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, miten jatketaan. Nuori nousee ja hymy vilahtaa kasvoilla. Vanhemman hartiat ovat piirun verran matalammalla kuin vastaanottoa aloittaessa. Hyvästelen ja suljen oven. Huokaan. Kirjaan käynnin ja alan valmistautua seuraavaan.

Isa Teeriaho

Yleislääketieteeseen erikoistuva, nuorisolääketieteeseen hurahtanut lääkäri Päijät-Hämeestä. Ikuisesti hoidon jatkuvuuden ja inhimillisen terveydenhuollon asialla.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?