Rakkaudella suomalaiselle Jäärälle

Rakkaudella suomalaiselle Jäärälle Kuva 1 / 1

Mistä tunnistaa Jäärän? Hän on raavas suomalainen mies. Vanhimmat jopa sodan kokeneita. Hän on tehnyt työtä koko elämänsä ja raatanut perheensä eteen. Koko elämänsä ajan hän on vähätellyt omia vaivojaan ja siirtänyt niitä syrjään. Hän tekee myös rohkeita ja omapäisiä hoitokokeiluja ja -ratkaisuja. Hän tulee lääkärin vastaanotolle hampaat irvessä ja viimeiseen asti vastaan hangoitellen ja suurella todennäköisyydellä vaimonsa tai jälkikasvunsa pakottamana.

Perinteisesti Jäärällä ei ole mitään vaivaa. Hän on omasta mielestään terve kuin pukki. Hän ajaa autolla satoja kilometrejä lepäämättä, pilkkoo puita, tekee kolmen nuoren miehen työt, auttaa läheisiään, saunoo, vihtoo, hiihtää, käy avannossa, marjastaa päivätolkulla, tekee lumityöt, ja kun oikein tiukentaa esitietojen nyhtämistä, ilmenee, että hän on toiminut omaishoitajana jo vuosien ajan. Jäärien keskuudessa on paljon yksityisyrittäjiä epäsäännöllisine työaikoineen ja elämäntapoineen. Sairauslomalle jääminen ei tule missään vaiheessa kysymykseen.

Omassa työssäni tapaan Jäärän lähes viikoittain. Hän on se, joka leikkaukseen tullessa tomerasti on rastittanut esitietolomakkeen jokaisen kohdan kohtaan: ei. Ei siis todettuja sairauksia. Kohonnutta verenpainetta ei lasketa sairaudeksi, ei myöskään ajoittaisia rintakipuja eikä hengenahdistusta. Silloin tällöin tulevat ja menevät tajunnanmenetykset kuuluvat normaali elämään ja niitä on turha vatvoa. Turvonneet jalat johtunevat huonoista kengistä ja hengenahdistus ja siniset huulet ovat arkipäivää. Lista on loputon.

Miksi Jäärät eivät hakeudu hoitoon? Mikä saa ihmisen pitämään piilossa hankalia oireita ja elämään niiden kanssa uskomattoman pitkiä aikoja? Ymmärrän valkotakkipelon. Mitä kauempana lääkäri pysyy, sitä terveempi olet. Vai onko näin? Eihän kukaan, en itsekään, halua vapaaehtoisesti sörkittäväksi, syynättäväksi ja vielä kuuntelemaan elämäntapaohjeita kenties puolta nuoremman, näsäviisaalta vaikuttavan lääkärin suusta. Pelko siitä, että oireiden taustalta löytyykin jotain vakavaa, lienee usean Jäärän lääkärikammon oikea syy. Mikä ei saunomalla hoidu, niin sitä ei tarvitse hoitaakaan.

Katsoessani asiaa lääkärin näkökulmasta kiristelen hampaitani kuullessani Jäärän taas kerran lähteneen omin päin muuttamaan lääkitystään, koska oireet ovat kuulemma helpottaneet, elleivät jopa loppuneet. Olisiko osasyynä kuitenkin ollut lääkkeiden ja hoidon teho? Tästä syy-seuraussuhteesta Jäärällä ja minulla on pysyvä mielipide-ero, suorastaan kädenvääntö, jonka huomaan häviäväni säännöllisin väliajoin. Yritämme puolin ja toisin, potilas ja lääkäri, vääntää rautalangasta toisillemme asian ydintä. Lopuksi yritän epätoivoisesti auktoriteettiini vedoten saada edes osan omista näkemyksistäni vietyä läpi. Vastaanottohuoneen oven kolahdettua kiinni olen varma että Jäärä palaa omiin näkemyksiinsä.

Hoito-ohjeiden kanssa pääsemme kohtuullisen hyvin yhteisymmärrykseen, mutta kun koittaa hetki puhua ehkäisevästä osuudesta eli elämäntapamuutoksista, ruokailutottumuksista tai liikunnan merkityksestä, olen vajoamassa syvään suohon. Tiedän jo opastaessani potilastani, ettei tästä tule yhtään mitään. Tajuan kuulostavani lähes säälittävältä ehdottaessani Jäärälle ruokapäiväkirjan pitämistä ja kasvisten lisäämistä päivittäiseen ruokavalioon.

Ymmärrän potilaiden pelon ja epävarmuuden. Diagnoosin kuuleminen voi muuttaa elämän hetkessä, mutta se voi olla myös mahdollisuus uuteen elämään. Toivoisin voivani valaa potilaisiini, myös Jäärään, enemmän uskoa siitä, että hoitoon kannattaa hakeutua. Toisin kuin naiset, miehet tuntuvat pitävän asioita sisällään ja pohtivat niitä mielessään aamuyön yksinäisinä tunteina. Naisen on helpompi kertoa ystävättärelleen oireistaan ja peloistaan. Jo tämä tosiasia tekee tutkimuksiin hakeutumisen helpommaksi. Mies vaikenee ja toivoo, ettei kukaan huomaa puuskuttavaa hengitystä.

Kieltäminen on tehokas puolustusmekanismi ja vähättely lienee vähintäänkin yhtä tehokas. Ikävää on vain se, että kieltäminen ja välttäminen eivät estä ketään sairastumasta eivätkä pysäytä mahdollisen taudin etenemistä. Kuinka siis saada suomalainen mies kuuntelemaan hiukan enemmän itseään? Kuinka motivoida ihmisiä elämäntapamuutokseen?

Potilaalle ensikontakti on tärkeä ja ratkaisee kuinka asiat lähtevät etenemään. Pahinta mitä Jäärälle voi tehdä on mitätöidä vaiva sen ainoan kerran, kun hänet saadaan kenties pakotetusti hakeutumaan vastaanotolle. On suuri haaste löytää Jäärän todelliset vaivat ja oireet. Vaatii lääkäriltä asiantuntevuutta, ammattitaitoa kuunnella ja suhtautua oikealla vakavuudella siihen mitään sanomattomaan pikku oireeseen. Mitä enemmän Jäärä vakuuttaa erinomaista terveyttään, sitä vakavammasta vaivasta lienee oikeasti kyse. Ihmistuntemus, herkkyys ja kuunteleminen pelastaisi usean Jäärän.

Puolin ja toisin tilanne on siis haastava. En voi syyttää yksin Jäärää, vaan ammattikunnassani on katsominen peiliin. Vastaanottotilanteen herkkyys ja ainutkertaisuus pitäisi mieltää myös päivystyksellisissä tilanteissa. On tärkeää synnyttää luottamus siihen, että asiat selvitetään, hoidetaan ja erityisesti potilasta kuunnellen. Lääkärinä meidän tulee kunnioittaa potilaan näkemystä ja kokemuksia ja löytää se oikea tiedon murunen, joka johtaa ratkaisuun tai hoitovaihtoehtoihin. On tärkeää puhua samaa kieltä potilaan kanssa. Ammattikielellä kikkailu ei ainakaan Jäärää hoidettaessa johda kovinkaan pitkälle.

Tämä kirjoitus on kirjoitettu rakkaudella Jäärälle. Minulla on kunnia tuntea muutama heistä ja vielä suurempi kunnia on ollut se, että he ovat luottaneet minuun, kun ovat tarvinneet apua. Kaikessa haasteellisuudessaankin Jäärät ovat työni suola.

Sari Halonen
Kirjoittaja on yksityissairaalassa työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi