Satavuotiaalla on yhä kremppoja

Koneisto hoitaa heikkoakin, mutta kuuntelee vain vahvaa, kirjoittaa Hannu Ollikainen.

Satavuotiaalla on yhä kremppoja Kuva 1 / 1

Satavuotias Suomi on hieno maa. Vauras, maailman vakain, yksi onnellisimmista, korruptoitumaton ja niin edespäin. Hyvin tärkeä henkilö toisensa jälkeen muistuttaa juhlapuheissa noista tuloksista. Piiloviesti on, että meidän alamaisten tulisi olla ylimmäisten työhön tyytyväisiä.

Riippuu mihin verrataan. Suurimmassa osassa maailmaa asiat ovat paljon huonommin kuin meillä. Suurin osa asioista oli meillä ennen huonommin kuin nyt. Mutta entä jos kysytään, millaista meillä oikeastaan pitäisi olla niillä edellytyksillä, jotka olemme itsellemme ja päättäjillemme itsenäisyyden aikana luoneet? Yhteiskunnan rakentamisen elementit eivät voisi juuri paremmat olla. Siihen verraten tuloksissa on toivomisen varaa.

Pitäisi olla ilo perustaa perheitä ja saada vauvoja. Syntyvyys on kuitenkin alamaissa, toissa vuosisadan lukemissa. Kenen kirjoissa voi olla onnistuminen, jos kansakunta näivettää itsensä maailmankartalta?

Lasten kuuluu saada kasvaa terveenä, eikö niin? Me pakkaamme puoliväkisin vauvat ja taaperot päiväkoteihin toivottoman suuriksi ryhmiksi, joissa menestyvät parhaiten tartuntataudit.

Tasa-arvoinen koulutus on upea perusoikeus, mutta kouluakin pitäisi voida käydä terveenä. Epäterveellisiä koulutiloja on kuitenkin käsittämättömän paljon, ja uusia ongelmia tuntuu löytyvän jatkuvasti. Koululaisten ja koulujen aikuisten terveys vaarantuu, mutta tässä ei epäillä rikosta, vaikka koulunkäynti on velvollisuus.

Nuoren ihmisen terveeseen kehitykseen kuuluu oikeus uskottaviin unelmiin. Entä jos näköpiirissä ei ole sellaisia elämän rakennusaineita kuin vakaa toimeentulo ja kohtuulliset asumiskustannukset? Jos elämän yhtälö näyttää ratkaisemattomalta? Jos tunnet jääväsi syrjään, ylijäämäksi, tarpeettomaksi? Heidän äänensä ei kuulu, mutta heitä on paljon.

Suomalaisen tulee pystyä huoltamaan terveyttään tasavertaisesti koko tasavallassa. Periaatteesta huolimatta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Terveydenhuollon palvelut ja niiden sujuva saatavuus riippuvat varsin paljon siitä, missä asut ja minkä ikäinen olet, mutta erityisesti siitä, oletko työterveyshuollon piirissä tai muuten vain varakasta businessluokkaa. Tässä ei epäillä perustuslaillista ongelmaa.

Suomen kaltaisessa maassa jokaisen kuuluisi voida vanheta, raihnaistua ja kuolla turvallisesti ja arvokkuutensa säilyttäen. Silti kovin monet tuntuvat jäävän kokonaan tai lähes heitteille siinä vaiheessa, kun eivät enää kykene pitämään puoliaan. Koneisto hoitaa heikkoakin, mutta kuuntelee vain vahvaa.

Suomesta sopii olla ylpeä. Satavuotisjuhliin on paljon aitoja ja hyviä syitä.

Yksi tapa kunnioittaa yhteisiä saavutuksia on niiden rehellinen itsetutkiskelu. On hyvä pitää mielessä, että pientä ja suurempaakin laittoa vielä on täyttääksemme edes ne tavoitteet, jotka usein väitämme Suomen jo saavuttaneen. Juhlapuheiden vaimennuttua niiden pitäjiltä täytyy vaatia enemmän ja parempaa laatua yhteisten asioiden hoitoon.

Hannu Ollikainen

Blogikirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?