Kuka minä olen?

Kuka minä olen? Kuva 1 / 1

Jokaisella meistä on rooleja. Vain kaikista läheisimmät pääsevät näkemään niitä kaikkia, suurimmalle osalle tutuista ja ystävistäkin näyttäytyy vain tietyt puolet. 

Itse liitän roolit hyvin vahvasti vaatteisiin. Lääkärintakki päällä minusta tulee lääkäri. Potilaille asiallinen, empaattisuuteen ainakin pyrkivä. Työkavereille kuvittelen näyttäytyväni suunsa helposti aukaisevana tyyppinä. Kun vedän pyörävermeet päälle, olen kunnostaan huolta pitävä työmatkapyöräilijä. Tai se kevyenliikenteenväylän kauhu, joka kilpapyörällään vaarallisesti ohittelee hitaampia liikkujia.

Vedän reikäiset villasukat ja lököhousut jalkaan, olen kotiminä, joka hassuttelee lapsen kanssa olkkarin lattialla ja laittaa välillä pyykkejä narulle. Laitan päälle 15 vuotta vanhan ulkoilupuvun ja kumpparit, olen mökkiminä, joka istuu tuntikausia tuijottamassa nuotiota. Päälle mekko tai muut siistimmät vaatteet, jalkaan korkkarit ja muutun hetkessä järjestöminäksi, joka suhaa Helsingissä kokoustelemassa. 

Mikään näistä rooleista ei ole lähelläkään totuutta. Ne yhdessäkään eivät ole lähelläkään totuutta. Totuus on jossain näiden kaikkien välissä. Tai ei missään. 

Roolit voivat toisinaan olla hyvinkin erilaisia, jopa täysin päinvastaisia. Jossain yhteydessä hiljainen ja arka ihminen voikin toisessa roolissa olla sanavalmis esiintyjä. Kylmä ja kova ihminen voi olla empaattinen auttaja. Tai päinvastoin. Roolin ylläpitäminen auttaa kohtaamaan tilanteita, jotka muuten olisivat vaikeita, ehkä ylivoimaisiakin. Etenkin lääkärin rooli auttaa häivyttämään oman persoonansa taustalla. Voi olla, että potilaan tilanne on omasta kokemuksesta liiankin läheinen. Roolin ottamalla voi unohtaa oman historiansa ja keskittyä potilaaseen.  

Rooleihin voi myös hukkua. Itsestäni tuntuu juuri nyt siltä. En ole varma, kenet löytäisin, jos riisuisin kaikki vaatteet, kaikki roolit. Mitä jäisi jäljelle? Jos en tekisi lääkärin työtä, kuka olisin? Jos en olisi eksynyt lääkärijärjestöjen pariin, olisinko erilainen persoona? Jos en olisi teininä eksynyt teatterin pariin, olisinko koskaan rohkaistunut avaamaan suuni yli kolmen ihmisen edessä? 

Takana on vuoden pätkä, jolloin näyttelin lääkärin roolia vähemmän kuin yleensä. Se sai minut pohtimaan erityisesti tätä roolia. Se on hyvin kokonaisvaltainen, siitä on vaikea päästä ruokakaupassa tai muskariäitien parissakaan. Vaikka haluaisi. Vaikka yrittäisi väistellä kysymykset ammatista. Vaikka yrittäisi antaa lääketiedettä haukkuvien ja homeopaatteja ylistävien kommenttien mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Lääkäriys voi nykypäivänä olla joissain asioissa enemmän dismeriitti kuin meriitti. Esimerkiksi menneissä eduskuntavaaleissa harva lääkäri kovin korosti ammattiaan, pikemminkin se pyrittiin häivyttämään. Lääkäriys koetaan jotenkin elitistiseksi. Itse me lääkärit kuitenkin yleisesti koemme, että olemme paremmin kärryllä kansan syvien rivien arjesta kuin monen muun ammatin edustajat. Mikään inhimillinen ei ole vierasta. Mistä näin syvä ristiriita?

Lääkärin rooli on isossa murroksessa. Enää lääkäri ei ole auktoriteetti, jonka sana on laki. Lääkäri on konsultti, ja jos konsultin neuvot eivät kelpaa, etsitään uusi. Aina löytyy joku, joka tukee omaa ajatusta. Hyvistä ja huonoista lääkäreistä kulkee tarinoita netin keskustelupalstoilla. Oman mielenterveyden vuoksi näistä kannattaa pysyä poissa. 

Ehkä tämä näytelmä, jossa näyttelen lääkärin roolia, onkin speksi. Säännöllisin välein joku huutaa omstart ja kohtaus näytellään uudelleen. Jokainen hetki on täynnä improvisaatiota. Koskaan roolivaatteita päälle pukiessaan ei voi tietää, mitä tämä päivä tuo tullessaan. Ja hyvä niin. 

Terhi Savolainen
LL Terhi Savolaisen intohimoja ovat kirjoittaminen, päivystys ja terveyspolitiikka.

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?