Synnytys kultalusikka suussa

Synnytys kultalusikka suussa Kuva 1 / 1

Marraskuussa meille syntyi ensimmäinen lapsi. Raskauden viimeisten viikkojen aikana naureskelin sitä, miten taajaan neuvolassa pitää rampata. Ja aina kysytään että miten olet voinut ja liikkuuko vauva ja onko jotain muuta vielä mielen päällä. Ystävällinen terveydenhoitaja kuulostelee herkällä korvalla kaikkia odottajan huolia ja perhevalmennusta järjestetään. Samaan aikaan toisaalla, tarkemmin sanottuna Sveitsissä, sisareni odotti esikoistaan. Siellä sairaus­vakuutus on pakollinen jokaiselle, ja sen piikkiin odottaja käy yksityisellä gynekologilla kerran kuussa. Jokaisella käynnillä häneltä mitataan huolellisesti verenpaineet, hemoglobiinit ja analysoidaan virtsanäyte. Ultraääni kuuluu itsestään selvänä jokaiseen tutkimuskertaan. Zürichiläisellä vastaanotolla ei kuitenkaan jutusteltu mukavia mielikuvavauvasta tai parisuhteen ristiriidoista, kuten meillä terveydenhoitajan kanssa. Kiitollisena oivalsin saaneeni palvelua, jota en olisi ymmärtänyt kaivatakaan.

Synnytyssairaalaan tutustuminen hoitui ainakin meillä Tampereella asialinjalla. Aluksi tarjolla oli mehua kertakäyttömukeista sekä sairaalan mainospurkkaa. Kätilö esitelmöi yleisistä asioista, odottajat kyselivät huolestuneina mahdollisista synnytysruuhkista ja sitten käytiin äitiyspoliklinikalla. Synnytyssaleihin ei päästy kurkistamaan, sen järjestäminen olisi ollut liian hankalaa. Entäpä Sveitsissä? Synnyttäjät valitsevat siellä oman sairaalansa, joten sairaaloiden pitää houkutella asiakkaita. Tutustumiskäynnit ovatkin siksi enemmän markkinointitilaisuuksia cocktailpaloineen. Sairaalan valinta perustunee kuitenkin samoihin asioihin mitä meilläkin arvostetaan: henkilökunnan määrään, synnytyssalien lukumäärään ja tietenkin sairaalan sijaintiin.

Parhaan sairausvakuutuksen omaaville (tai muuten erinomaisen paljon maksaville) on sairaalassa tarjolla sviitti, jota Suomessa kutsutaan rahvaanomaisesti perhehuoneeksi. Ruokaa eivät suinkaan tuo aamusiivouksen lomassa laitoshuoltajat, vaan homman hoitaa catering-­palvelu. Ruokalistasta saa valita oman annoksensa, joiden sisällöstä kysellään kuulemma tuskastuttavan tarkasti: Voita vai margariinia? Keittoa vai salaattia? Millaista keittoa? Millaista salaatinkastiketta? Synnytyksen jälkeisessä olotilassa, nimitettäköön sitä nyt kauniisti vaikkapa ”huumaksi”, olisin syönyt vaikka kengänpohjia hyvällä ruokahalulla. Vakuutuksesta eniten pulittavat saavat sairaalassa myös valita oman herätysaikansa. Vierihoitoa alppimaassakin toteutetaan, joten en tiedä miten vastasyntyneet ohjelmoidaan noudattamaan äidin toivomaa heräämisajankohtaa. Kattavin vakuutus tarjoaa äidille myös rahallista korvausta imetyksestä. Haluan uskoa sen olevan vahva kannanotto rintaruokinnan puolesta, eikä suinkaan korvausta rintojen rupsahtamisesta.

Vanhaa suomalaista sanontaa tuskin muutetaan, vaikka The Economist-lehden mukaan todellinen lottovoitto onkin syntyä Sveitsiin, ja Suomi on vasta yhdenneksitoista paras arpa. Tämä tietysti kirpaisee meitä, jotka olemme tottuneet seuraamaan tiiviisti mitä meistä muualla ajatellaan. Mikä sitten todella on toisin Suomen ja Sveitsin tavassa hoitaa raskaus ja synnytys? Tilastollisesti ei juuri mikään. Äitiys- ja lapsikuolleisuus on molemmissa maissa käytännössä sama, kivunlievitysmenetelmät ovat samanlaisia, äitiyteen suhtaudutaan voimakkaasti tunteella ja täysimetystä suositaan – eikä se siitä huolimatta toteudu kovinkaan hyvin. Erot vaikuttaisivatkin olevan lähinnä ulkoisia: hienommat puitteet, enemmän valinnanvapautta. Ja enemmän hintaa.

Sohvi Mäntykoski
Kirjoittaja on tamperelainen yleislääkäri ja pienen pojan äiti.

Kuva Laura Vesa

Oletko jo lukenut nämä?