Ylihoitoa, alihoitoa vai sittenkin ohihoitoa?

Ohihoito on pinnallisesti katsottuna oikealta vaikuttavaa, asiallista ja perusteltua hoitoa. Eri syistä se ei kuitenkaan osu maaliinsa, kirjoittaa Jari Turunen.

Ylihoitoa, alihoitoa vai sittenkin ohihoitoa? Kuva 1 / 1

Viime aikoina on puhuttu paljon ylihoidosta ja ylidiagnostiikasta. Aiemmin käytiin keskustelua alihoidosta eli siitä, että sairaudet jäivät diagnosoimatta ja hoitamatta. Mutta onko olemassa niiden lisäksi ohihoitoa?

Ylihoito kuluttaa resursseja, alihoito johtaa hoitamattomuuteen, ohihoito olisi jotakin niiden välissä; hoitoa, joka on suositusten mukaista ja ihan hyväksyttävää, mutta jonka merkitys jää vähäiseksi sekä potilaalle että lääkärille. Tavallaan siis hoitoa hoidon vuoksi.

Joskus leikkaus voi olla kuvantamistutkimusten perusteella hyvinkin perusteltu, mutta se ei auta kroonista kipupotilasta. Olisiko se ohihoitoa?

Kroonisen kivun hoito voi mennä muullakin tavalla ohi. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan aleksityymisten kipupotilaiden sinällään asiallinen hoito voimakkailla kipulääkkeillä saattaa jäädä tehottomaksi. Heitä varten tarvittaisiin muunlaisia toimintakykyä kohentavia toimia.

Työterveyshuollossa työyhteisön ristiriitatilanteita yritetään joskus ratkoa yksilöä hoitamalla ja tukemalla, jolloin työpaikan ”juurisyyt” jäävät sairastuttamaan muita.

Vanhusten osteoporoosin asianmukainen hoito lääkkeillä voi olla myös ohihoitoa, koska kaatumisia ehkäisemällä saataisiin välittömämmät hyödyt.

Ohikuntoutusta voisi olla esimerkiksi työkokeilun järjestäminen työssä, joka ei työllistä eikä kiinnosta kuntoutujaa.

Ohihoitoa voisi olla sekin, kun huonosti nukkuva lähtee vastaanotolta verenpainereseptin tai verenpainekortin kanssa.

Omalta työuraltani on jäänyt mieleen pitkään masennusta potenut potilas, jota oli hoidettu usean vuoden ajan erittäin hyvin ja käyvän hoidon hengessä. Tarkemman juttutuokion jälkeen paljastui, että suurin ajankohtainen huoli ja ongelma oli kodin vuotava katto. Valitettavasti rakennusmiehen konsultaatio ei kuulunut välinearsenaaliini.

Ohihoito on siis pinnallisesti katsottuna oikealta vaikuttavaa, asiallista ja perusteltua hoitoa. Eri syistä se ei kuitenkaan osu maaliinsa. Kyseisen hoidon sijasta tarvittaisiin jotakin muuta, jotta kokonaistilanne saadaan etenemään parempaan suuntaan. Kaikki tällaiset toimenpiteet eivät välttämättä ole (puhtaasti) lääketieteellisiä.

Ohihoito on luonteeltaan varmasti harmittomampaa kuin aito ylihoito, mutta sekin syö terveydenhuolloin resursseja. Haittana ovat sivuvaikutukset ja komplikaatiot.

Joskus on syytä pohtia, mikä hoidon merkitys on juuri tälle potilaalle ja miten hoitotoimia räätälöitäisiin, että ne vastaisivat potilaan todelliseen tarpeeseen. Tiedämme kaikki, että ensimmäisenä kuultu oire tai huoli ei välttämättä ole se kaikkein oleellisin.

Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitsemme realisoivaa ja kuuntelevaa, toimivaa potilaskohtaamista. Ilman toimivaa yhteistyötä hoito voi napsahtaa nätisti ohi.

Kirjoittaja
Jari Turunen

Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Lääkärilehden verkkosivulla.

Oletko jo lukenut nämä?