Pidätkö potilastyöstä?

Satu Salonen ei pidä potilastyöstä, sillä sairastaminen on kovaa työtä.

Pidätkö potilastyöstä? Kuva 1 / 1

Olen tavannut lääkäreitä, jotka komean uran tehneinä eläkeläisinä vielä pitävät vastaanottoa. He sanovat: ”Pidän potilastyöstä”. Joku kertoi eläkkeelle kiirehtimisensä johtuneen myös kyllästymisestä turhaan paperityöhön.

Minä en pidä potilastyöstä. Sairastaminen on kovaa työtä. Potilastyö on rasittavaa senkin vuoksi, että on usein sairas ja haluaisi sairauslomaa, mutta potilastyöstä ei pääse lomalle. Potilaan on pidettävä paperinsa järjestyksessä, kirjattava kalenteriin laboratoriokäyntejä, kuvantamisia, vastaanottoaikoja. Ei saa myöhästyä eikä unohtaa.

Potilastyössä on muistettava uusia reseptit, hakea apteekista lääkkeet ja järjestää ne dosettiin. Olen yrittänyt parantaa työhyvinvointiani. Laittelen lääkkeet dosettiin sunnuntaisin kello 14. Kuuntelen samalla Radio Suomen ”Lepopäivän ratoksi”, joka keventää raskasta potilasmielialaa. Sähköinen resepti ja Kanta.fi-verkkopalvelu toi helpotusta, reseptejä ei enää tarvitse mapittaa ja uusiminen käy parilla klikkauksella. Lääkekaton täyttymistä voi seurata Kelan sivuilla ja kattoa hipoessa potilas tallettaa apteekkikuitit Kelaan lähetettäväksi. Sitten Kelasta tulee kirjallinen päätös, että katto on ylittynyt ja maksaa potilastyöläiselle 0,42 euroa.

Potilastiedon arkistot eivät vielä ole likimainkaan sähköisiä. Potilaskunto onkin koetuksella, kun erikoisairaanhoito lähettää potilaalle paperikirjeen, jossa käsketään viedä kirje omalle terveysasemalle ja potilaasta tulee potilasposteljooni. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä on muutenkin kuilu, jonka yli potilas yrittää parhaan taitonsa mukaan rakentaa siltaa viestinvälittäjänä.

Potilastyövuoden kärkihanke on vuosittainen kontrollikäynti yliopistosairaalassa. Sitä on valmisteltava huolella. Aikaa on vähän, asioita on paljon, tehdään ehkä potilasvuoden suurimmat ratkaisut. Erikoissairaanhoito siiloutuu yhä enemmän: potilas pilkotaan elimiin, joita hoidetaan eri yksiköissä. Vuosittaisen kontrollikäynnin vaikein valintatehtävä potilaalle onkin siinä, missä laajuudessa paneudutaan liitännäissairauksiin, jotka ehkä liittyvät kontrollein seurattavaan ”perustautiin”.

Kokenut potilastyöntekijä osaa erottaa työn ja vapaa-ajan. Oppii huolehtimaan jaksamisestaan, raskaan potilastyön vastapainoksi voisi yrittää elää hiukan tavallista elämää ja ajatella ihan muita asioita.

Sitten kun potilas ei enää kykene täysipainoiseen potilastyöhön, hänestä tulee vanhus. Tulee aika, jolloin kaikki vaivat selitetään vanhuudella, joka ei ole sairaus. Ehkä siinä vaiheessa potilastyöpaineet hellittävät.

Satu Salonen
Kirjoittaja on tietokirjailija ja Suomen Ultraharvinaiset ry:n puheenjohtaja.

www.satusalonen.fi
www.ultraharvinaiset.fi

Lue myös nämä Satu Salosen kirjoitukset:
Potilaat terveydenhuollon voimavaraksi?
Pahvisten potilaskorttien sukupolvi
Eipä unohdeta sairaanhoitajia

Oletko jo lukenut nämä?