Ei-alkoholiperäinen rasvamaksatauti on Suomen yleisin maksataudin muoto. Sen riskitekijöitä ovat tyypin 2 diabetes ja vyötärölihavuus. Rasvamaksa myös lisää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen ja sydäntautiin.
Rasvamaksa voi edetä kirroosiin asti. Tällöin myös maksasolusyövän riski kasvaa. Rasvamaksatauti on useimmiten oireeton kunnes "maksa pettää". Olisi tärkeää tunnistaa rasvamaksatautia sairastavat ajoissa, jotta voitaisiin estää vakavia maksatapahtumia. Rasvamaksatautia esiintyy myös lapsilla ja nuorilla.
Juuri julkaistussa Käypä hoito -suosituksessa ehdotetaan, että esimerkiksi niille metabolista oireyhtymää sairastaville, joilla maksa-arvot ovat viitealueen yläpuolella, tehtäisiin FIB-4 -laboratoriotesti. Tämä testi pitäisi myös tehdä kaikille tyypin 2 diabetesta sairastaville määräaikaistarkistuksen yhteydessä.
Testi kertoo rasvamaksataudin riskistä maksa-arvojen, iän ja verihiutaleiden määrän perusteella. Jos testi viittaa suureen riskiin, suositellaan elastografia-kuvauksen tekemistä. Elastografia on ultraäänityyppinen kajoamaton tutkimus, jonka tekeminen kestää noin 10 minuuttia. Se kertoo, onko maksassa maksakirroosin riskiä lisäävää sidekudoslisää. Ylimääräinen rasva- ja sidekudoslisä häviävät laihdutuksella ja liikunnalla.
Suuren riskin potilaat tulisi ohjata erikoissairaanhoidon arvioon ja heidän elintapamuutoksiaan tulisi tukea erityisen aktiivisesti.
Erikoissairaanhoidossa voidaan myös aloittaa lääkehoito, joskaan rasvamaksataudin hoito ei toistaiseksi ole minkään lääkkeen virallinen käyttöaihe.
Ruokavaliohoidossa on tärkeää välttää tyydyttynyttä rasvaa, energiatiheitä sokereita ja alkoholia. Ruokavaliossa pitää suosia monityydyttymättömien rasvojen käyttöä. Mikäli maksassa todetaan sidekudoslisää, eivätkä elintapamuutokset onnistu, on syytä harkita lihavuusleikkausta. Leikkaus tehoaa hyvin ei-alkoholiperäiseen rasvamaksatautiin, jopa silloin kun kirroosi on kehittynyt.
Suosituksen on laatinut Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Yleislääketieteen yhdistys ry:n asettama työryhmä.
Teksti: Hertta Vierula
Artikkeli on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.