Historiasarja: Yliopiston sisäänpääsyrajoitukset tulivat ensin lääketieteelliseen

Tärkein syy sisäänpääsyrajoituksiin oli tilanahtaus ja sen takia opintoihin muodostunut ruuhka.

Historiasarja: Yliopiston sisäänpääsyrajoitukset tulivat ensin lääketieteelliseen Kuva 1 / 1

”Muistamme meidät kaikki ­medikofiilareina, meluisana joukkiona, joka täytti ­matemaattis­luonnon-tieteellisen tiedekunnan luentosaleja. Numerus clausus oli juuri astunut voimaan -- ­Keinoja ei kaihdettu, kunhan ­saavutettiin päämäärä: päästä niiden kahden­kymmenen ennakolta määrätyn lääke­tieteellisen neron joukkoon, joille annettiin kunnia päästä tiedekuntaan.”

Näin kuvattiin Medisiinari-lehden pakinassa 1930-luvun alun ylioppilaiden pyrkimyksiä päästä lääketieteen opintoihin. Vuonna 1933 oli päätetty alkaa rajoittaa Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijamäärää. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun sisäänpääsyä johonkin tiedekuntaan rajoitettiin.

Lääkärikoulutus oli 1930-luvulla kolmivaiheinen. Ennen pääsyä lääketieteelliseen ylioppilaan oli suoritettava medikofiilitutkinto perusluonnontieteissä. Vuonna 1933 annetun asetuksen myötä tiedekunta saattoi määrittää niiden opiskelijoiden enimmäismäärän, jotka tutkinnon suoritettuaan etenivät lääketieteelliseen.

Tärkein syy sisäänpääsyrajoituksiin oli tilanahtaus ja sen takia opintoihin muodostunut ruuhka. Lääketieteellisessä ylioppilaat suorittivat ensin kandidaattitutkinnon ja sen jälkeen kliinisen vaiheen ja lisensiaattitutkinnon. Kandidaatit palvelivat yliopistoklinikoilla 40 hengen kursseina.

”Eliittikoulutusta”?

Rajoituksilla oli suuri merkitys, sillä lääketieteen opintoihin pääsi 1930-luvun jälkipuoliskolla vain 20 uutta ylioppilasta lukukausittain. Opiskelijat valittiin medikofiilin arvosanojen perusteella, joten opintomenestys korostui entisestään.

Lääkärikoulutusta pidettiin myös kalliina ja muutenkin vaativana, ja tiedekunnan opiskelijoiden sosiaalinen tausta oli usein yhteiskunnan yläluokassa.

Tiukka rajoitus oli omiaan nostamaan kynnystä. Lääkärin uralle hakeminen edellytti entistä enemmän kunnianhimoa, itsetuntoa ja ehkäpä myös kodin tukea ja kulttuuripääomaa, jota oli etenkin varakkaiden perheiden lapsilla.

Kirjoittaja:

Sari Aalto

tutkija

Kuva: Helsingin yliopistomuseo

Julkaistu Lääkärilehden historiasarjassa.

Oletko jo lukenut nämä?