Liikunnalla lihottavia geenejä vastaan

Liikunnalla lihottavia geenejä vastaan Kuva 1 / 1

Lihavuus ja sen seuraukset ovat viime vuosikymmeninä räjähdysmäisesti kasvaneita kansanterveysongelmia. Lihavuus aiheuttaa monen muun taudin ohella metabolista oireyhtymää ja tyypin 2 diabetesta.

Näiden yhä yleistyvien tautien kanssa kamppaillaan etenkin länsimaissa. WHO onkin listannut liikkumattomuuden neljänneksi suurimmaksi ennenaikaisen kuoleman riskitekijäksi maailmassa.

Mitä asialle pitäisi tehdä? Tutkimukset osoittavat, että jopa 80 prosenttia lihavuuseroista väestössä johtuu geneettisistä tekijöistä. Tulos kuulostaa lannistavalta, mutta lihavuutta tutkineen Helsingin yliopiston tutkijatohtorin Linda Mustelinin mukaan geeneille ei tarvitsekaan antaa periksi. Näyttää nimittäin siltä, että liikunnan harrastaminen vaimentaa lihavuudelle altistavien geenien vaikutuksia.

Mustelin huomauttaa, että lihavuusepidemia on syntynyt muutamassa vuosikymmenessä, vaikka genomimme eivät ole juuri muuttuneet. Lihavuuden lisääntyminen länsimaissa on siis ajallisesti yhteydessä teollistumiseen ja talouskasvuun, ei geenien muuttumiseen.

– Geenit ja ympäristö toimivat yhdessä. Tätä kutsutaan geeniympäristöinteraktioksi. Elämme tällä hetkellä ympäristössä, jossa ruokaa on riittämiin ja liikkuminen on vapaaehtoista. Tällaisessa ympäristössä lihovat helpoimmin ne, joilla on siihen geneettinen alttius, Mustelin sanoo.

Tuloksia kaksosia tutkimalla

Mustelinin tutkimuksessa verrattiin keskenään muun muassa samanmunaisia (identtisiä) kaksosia, joilla oli keskenään merkittävä painoero.

– Pystyimme vertaamaan, miten lihavuus vaikuttaa aineenvaihduntaan ja geenien ilmentymiseen verrattuna geneettisesti identtisiin, mutta normaalipainoisiin kaksossisaruksiin.

Ero oli selvä. Lihavilla kaksosilla oli lihasmassaan suhteutettuna huonompi kestävyyskunto ja heikompi insuliiniherkkyys kuin heidän normaalipainoisilla sisaruksillaan.

– Tämän lisäksi havaittiin, että lihavilla mitokondrioiden energiatuottoon liittyvien geenien ilmentyminen oli vähentynyttä. Tämä taas osoitti, että mitokondrioiden toiminnan heikkeneminen voi olla seurausta lihavuudesta ja liikkumattomuudesta.

Lisäksi tutkittiin liikunnan ja lihavuuden yhteyttä suuressa, koko Suomen kattavassa aineistossa nuoria aikuisia kaksosia. Tutkimuksen mukaan liikuntaa harrastamattomilla geneettiset tekijät määräsivät lähes täysin heidän painoindeksinsä ja vyötärönympäryksensä. Mitä enemmän liikuntaa henkilö harrasti, sen pienempi oli geenien merkitys. Säännöllinen liikunta siis näyttäisi ehkäisevän lihavuutta – ei vain siksi, että se lisää energiankulutusta, vaan myös siksi, että liikunta vaimentaa lihavuudelle altistavien geenien toimintaa.

Mustelinin tutkimus tukee edelleen ajatusta siitä, että liikunta on terveyden kannalta oleellista. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että säännöllinen liikunta ehkäisee metabolisen oireyhtymän ja tyypin 2 diabeteksen puhkeamista, vaikka paino ei laskisikaan.

Tutkimuksen huono uutinen on se, että taistelu lihavuutta vastaan on hankalampaa niillä ihmisillä, joilla on lihavuutta edistäviä geenejä. Hyvä uutinen puolestaan se, että geeneille ei tarvitse antaa periksi. Liikunnasta näyttävät hyötyvän eniten ne ihmiset, joilla on suuri perinnöllinen alttius lihota.

Lähde:
Obesity, physical activity and cardiorespiratory fitness in young adulthood: Studies in Finnish twins

Teksti:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?