Sappikivien poisto ei aina poista kipuoireita

Ennen leikkausta on selvitettävä, ovatko kivet oireiden syy vai sattumalöydös.

Oikealle ylävatsalle painottuvat vatsakivut ja sekä rasvaisesta että käristetystä ruoasta aiheutuvat kipuoireet voivat suurella todennäköisyydellä johtua sappirakon kivistä. Kipujen ja tulehduksen vuoksi sappirakko useimmiten poistetaan. Suurin osa sappikivistä on kuitenkin oireettomia, eikä niitä silloin tarvitse hoitaa, kirjoittaa erikoislääkäri Jukka Harju Lääkärilehdessä.

Tutkimuksissa melko suurella osalla, 20–30 %:lla potilaista vatsakivut ovat jatkuneet sappirakon poiston jälkeenkin. On tärkeää, että potilaan vatsakipujen syytä selvitellään riittävästi jo ennen leikkausta. Ylävatsakivun erotusdiagnostiikassa on muistettava sappikivien lisäksi toiminnallinen dyspepsia, refluksitauti, maha- ja pohjukaissuolen haavauma, keliakia sekä sepelvaltimotauti. Mielessä on pidettävä myös pahanlaatuisen kasvaimen mahdollisuus.

Potilaalle on myös syytä kertoa kipujen jatkumisen mahdollisuudesta ja ohjeistaa hakeutumaan jatkotutkimuksiin. Oireen syynä voi olla esimerkiksi sapenjohtimeen kulkeutunut kivi tai Oddin sulkijalihaksen toimintahäiriö, tai kipu voi johtua aivan muusta kuin sappiperäisestä syystä, kuten kroonisesta haimatulehduksesta tai tulehduksellisesta suolistosairaudesta.

Länsimaissa sappikiviä esiintyy 10–15 %:lla väestöstä, erityisesti naisilla, ylipainoisilla ja yli 40-vuotiailla. Vain noin viidesosalle niistä on vaivaa. Suomessa sappikivitaudin vuoksi päätyy vuosittain leikkauspöydälle noin 9 000 henkilöä.

Lähde: Harju J. Sappikivitauti – vatsaoireiden syy vai sattumalöydös? Suom Lääkäril 2018;73:2079–82.

Kirjoittaja:
Marianne Jansson
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 38/2018.