Hedelmöityshoidot eivät lisää kromosomihäiriöitä

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu runsaasti kromosomien mosaikismia varhaisissa alkioissa.

Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan hedelmöityshoidot eivät aiheuta pysyviä kromosomimuutoksia sikiön soluissa enempää kuin luonnollinenkaan hedelmöitys.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu varhaisissa hedelmöityshoidolla alkaneissa alkioissa runsaasti kromosomien mosaikismia eli vaihtelevia kromosomimääriä tai osien kahdentumista tai häviämistä. Epävakauden on arveltu vaikuttavan merkittävästi hoitojen onnistumiseen. Lisäksi ne ovat herättäneet huolta mahdollisista vaikutuksista lasten terveyteen.

Nyt tehdyn tutkimuksen mukaan hedelmöityshoidot eivät kuitenkaan lisää kromosomimuutosten määrää istukan tai vastasyntyneen soluissa.

– Hedelmöityshoidoissa havaittu varhaisen blastokystivaiheen runsas kromosomaalinen mosaikismi häviää myöhemmissä kehitysvaiheissa ennen syntymää ja alkioista osan kehitys keskeytyy jo varhain, sanoo tutkimuksessa mukana ollut dosentti Nina Kaminen-Ahola Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Tutkimuksessa vertailtiin 49 hedelmöityshoidolla alkunsa saaneen ja 62 luonnollisesti hedelmöittyneen vastasyntyneen veren ja istukan DNA:ta. Kahdestatoista tutkitusta istukasta löytyi muutoksia, jotka eivät periytyneet vanhemmilta.

Kaikkiaan kolmesta hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneesta istukasta löytyi kromosomimuutos. Näistä kahdessa häiriö löytyi myös vastasyntyneen verestä. Luonnollisesti alkunsa saaneista istukoista yhdeksästä löytyi kromosomimuutoksia, joista kaksi löytyi myös lapsen verestä. Kun tarkastelua rajattiin syntymäpainoltaan keskivertoihin lapsiin, kromosomimuutosten määrä hedelmöityshoitoryhmässä oli 3/48 ja luonnollisesti hedelmöittyneissä 6/50.

Tutkimuksessa eri puolilta genomia löydetyt muutokset vaikuttivat satunnaisilta ja harvinaisilta, eivätkä ne vaikuttaneet istukan toimintaan tai sikiön kehitykseen.

Tutkimus on julkaistu Nature Medicine -tiedelehdessä marraskuussa.

Kirjoittaja
Tiiamari Pennanen
toimittaja

Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 9.12.2019.