Lääketieteen tabuista on hyvä keskustella

Lääketieteen tabuista on hyvä keskustella Kuva 1 / 1

Kuolemisen kontrollointiin tai nopeutettuun kuolemaan liittyvät tabut ovat läpikäyneet 1960-luvulta alkaen tietyn kehityskaaren. Ensimmäinen reaktiotapa, niin lääkäreillä kuin maallikoillakin, on emotionaalinen, eikä perustu kognitiiviseen päättelyyn tai tieteelliseen näyttöön. Samaa mieltä oli hollantilainen lääkäri-filosofi Gerrit Kimsma vieraillessaan Helsingissä Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistyksen vieraana. Hänen mukaansa eutanasia­debatin ensivaiheessa argumentit ovat periaatteellisia ja niissä vedotaan argumentoivan henkilön omiin periaatteisiin.

Seuraava vaihe on argumentoida puolesta tai vastaan vedoten teon seuraamuksiin. Tuolloin väitetään, että eutanasia on väärin/oikein, koska siitä seuraisi yhteiskunnallisen moraalin höltyminen. Kolmannessa vaiheessa argumentoidaan kliinisen pragmatismin perustein. Jos eutanasia sallitaan/kielletään, sillä on vaikutuksia potilas-lääkärisuhteeseen tai lääketieteen asemaan instituutiona.

Ruotsalaistutkijoiden mukaan tabuihin liittyy myös niiden leimaaminen dysfemismeilla tai eufemismeilla. Eutanasia voi olla joko murha tai arvokas kuolema. Voidaan väittää, että eutanasian mahdollistaminen vie pohjan potilaiden luottamukselta lääkäriin. Yhtä lailla voidaan väittää, että kuolinapu lisää luottamusta lääkäriin.

Argumentoinnin pohjaksi on vaikea löytää tieteellistä näyttöä. Kaltevan pinnan argumenttia käytetään edelleen eutanasian vastaisena, vaikka kysymys onkin sen pelosta, mitä huonossa tapauksessa saattaisi tapahtua.

Keskustelu jatkuu Hollannissakin

Kimsman mukaan Hollannissa 2,6 % kuolemista oli vuonna 2001 eutanasiakuolemia, 1,7 % vuonna 2005 ja taas 2010 tapauksia oli 2,8 %. Tapauksissa, joissa lääkäri päätti nopeuttaa potilaan kuolemaa, vaikka potilaan kantaa ei voitu saada selville, oli 0,8 % vuonna 1990. Näiden tapausten määrä laski tasaisesti vuoteen 2010, jolloin niitä oli 0,2 %.

Eutanasia ei ole normaalilääketiedettä, vaan sen tulee perustua erilliseen lainsäädäntöön. Lääkärin tehtävä on ensisijaisesti suojella elämää, mutta myös lievittää kärsimystä. Kun lainsäädäntöä laaditaan, lähtökohtainen ajatusmalli voi olla luottamus yhteiskunnan toimivuuteen tai vaihtoehtoisesti epäluottamus. Koskaan lain säätäminen ei ole päätepiste yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Hollannissakin keskustelu jatkuu. Esillä ovat mm. Alzheimer-potilaiden oikeus eutanasiaan, oikeus eutanasiaan ilman lääkäreiden mukanaoloa tai aiemmin tehdyn kirjallisen tahdon­ilmauksen pohjalta. Yhteiskunnan vastaus näihin on ollut, että omaa kuolemaansa haluavan ihmisen kognitiivinen kompetenssi eutanasiaa toteutettaessa on edellytys sen toteuttamiselle. Samoin eutanasia nähdään lääketieteellisenä toimena, jolla on selkeät indikaatiot, arviointiperusta ja toteutustapa, joka noudattaa hyvää lääketieteellistä käytäntöä.

Muuttuuko kuoleman määrittely?

Kuoleman nopeuttamiseen liittyvien tabujen hälventämiseksi olisi hyvä selvittää, mitä me nyt teemme tabuihin liittyvissä tilanteissa. Lisäisikö toiminnan läpinäkyvämmäksi tekeminen itse asiassa potilasturvallisuutta? Elämän loppuvaiheessa lääkäri joutuu varsin usein pohtimaan, johtaako vaikean kärsimyksen hoitoon käytetty lääkitys potilaan kuoleman nopeutumiseen.

Kuoleman määrittely on ajan saatossa muuttunut. Nykyään kuolleeksi todetaan ihminen, jonka aivotoiminta on pysyvästi loppunut, vaikka sydän vielä sykkisikin. Lääketieteen filoso­fian lehdessä pohdittiin äskettäin, olisiko kuolema tapahtuma, joka liittyy neokortikaalisen toiminnan loppumiseen. Tällaisen määritelmän mukaisesti potilaan sedatointi kuolemaan saakka olisi itse asiassa verrattavissa eutana­siaan.

Lääketieteessä todetaan, että potilas kuolee perustautiinsa, kun hänet irrotetaan hengityskoneesta. Toisaalta kuoleman tuottamisessa lääkeaineilla potilas kuolee toimenpiteen seurauksena. Voidaan hyvin pohtia näiden toimien todellista eroa. Kun potilas kuolee hengityskoneen sulkemisen jälkeen, hän kuolee yhtälailla koneen sulkemiseen kuin kuolettavan injektion annossa injektioon. Toisaalta eutana­siassa kuolettava injektio annetaan kärsimystä aiheuttavan sairauden seurauksena, joten voidaan ajatella potilaan tuolloin itse asiassa kuolevan perustautiinsa, aivan kuten hengityskoneen sulkemisen jälkeen.

Hollannin ja Belgian säädösten mukaan eutanasiakuolema on luonnollinen kuolema, jolla ei myöskään ole vakuutusoikeudellisia seuraamuksia. Näissä maissa potilas siis kuolee perustautiinsa, kun hän kuolee eutanasian seurauksena.

Juha Hänninen
ylilääkäri
Terhokoti

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 20/13.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi

  • Hae lisätietoja Terveyskirjastosta: Eutanasia