Seulonnasta kohti järkevää riskiarviopohjaista PSA-seurantaa

Jopa noin puolella PSA-testeillä tutkituista potilaista päädytään ylihoitoon, kirjoittaa Ossi Lindell.

Seulonnasta kohti järkevää riskiarviopohjaista PSA-seurantaa Kuva 1 / 1

Eturauhassyövän varhaisdiagnostiikan tehokkain menetelmä on PSA-tutkimus järkevästi käytettynä. Väestöpohjaisia PSA-seulontoja ei suositella, ja useat lääketieteelliset yhdistykset ovat korostaneet, että potilaalle on kerrottava PSA-tutkimuksen eduista ja haitoista ja että ratkaisu mittauksesta tehdään yhdessä ja yksilökohtaisesti. Suomen Urologiyhdistyskään ei näe perusteita väestöseulonnan edistämiselle pelkän PSA-määrityksen varassa, vaan määritysten käyttöä on ohjattava yksilöllisen riskin ja kokonaishyödyn arvion suuntaan.

PSA on syytä tutkia, jos potilaan oireet antavat siihen aiheen, kliinikko pitää sitä tarpeellisena tai jos potilas itse tutkimusta haluaa. Potilaan pitää kuitenkin ymmärtää, mitä poikkeavasta tutkimustuloksesta voi seurata. Syöpäepäily johtaa kajoaviin lisätutkimuksiin, yleensä kaikuohjattuun koepalojen ottoon eturauhasesta transrektaalisesti eli peräsuolen kautta. Koska eturauhasessa mahdollisesti olevan karsinooman sijaintia ei voida tietää, moni mies käy läpi turhan tutkimuksen, johon liittyy haittoja, vaarallisimpana sepsis. Kasvainta ei ehkä ole lainkaan, osalta löytyy kliinisesti merkityksetön karsinooma, osalta hoitoa vaativa karsinooma jää toteamatta.

Jopa noin puolella PSA-testeillä tutkituista potilaista päädytään ylihoitoon. Kajoava diagnostiikka ja vakiintuneet hoitomenetelmät voivat johtaa merkittäviin komplikaatioihin ja elämän laadun heikentymiseen infektioiden, virtsankarkailun, erektiohäiriön tai suolen toimintahäiriön vuoksi. Haitat tulevat heti, hyödyt vasta vuosien kuluttua.

Kahden laajan satunnaistetun tutkimuksen uudelleenarviointi on jossain määrin parantanut PSA-tutkimuksen kolhiintunutta mainetta. Vaikutusvaltainen Yhdysvaltojen seulontoja arvioiva asiantuntijapaneeli lievensi kuluvan vuoden huhtikuussa aiempaa kantaansa. Uuden ehdotuksen mukaan 55–69-vuotiaiden miesten tulee yhdessä lääkärinsä kanssa tehdä yksilöllinen päätös PSA-tutkimuksen käytöstä.

Modernin seulonnan tavoitteena on tunnistaa kliinisesti merkittävät kasvaimet jo ennen biopsioita. Niiden todennäköisyyttä voi tarkentaa kliinisen riskilaskurin avulla tai turvautumalla molekylaaristen riskiparametrien määritykseen STHLM3-testillä. Uuden sukupolven tutkimusmenetelmä on eturauhasen multiparametrinen magneettikuvaus ja koepalojen ottaminen sen avulla kohdistetusti fuusiotekniikalla. Hiljattain julkaistun tutkimuksen perusteella magneettikuvaus voisi säästää turhalta koepalojen otolta neljäsosan miehistä, joilla epäillään eturauhassyöpää. Sillä voidaan myös vähentää kliinisesti merkityksettömien syöpien ylidiagnostiikkaa ja tehostaa hoitoa vaativien syöpien havaitsemista.

PSA-määritystä voidaan käyttää diagnostiikan lisäksi myös apukeinona eturauhassyöpään sairastumisen ennusteen arvioinnissa. Tutkimusten mukaan PSA-lukema 40–45 vuoden iässä korreloi vuosikymmeniä myöhempään sairastumisriskiin. Jo alle 50-vuotiaalle voidaan määrittää riskiarvio ja räätälöidä seurantasuunnitelma. Eteneminen muuten amerikkalaisen asiantuntijapaneelin nykylinjan mukaisesti pitänee ylihoidon vaaran kurissa.

Heikkouksistaan huolimatta PSA säilyttää asemansa eturauhassyövän varhaisvaiheen diagnostiikassa. Tutkimusta haittojen minimoimiseksi on syytä jatkaa. Riskiarviopohjaisen seulonnan ohella on harkittava, missä vaiheessa otetaan käyttöön magneettikuvaus. Eturauhasen koko on tärkeä tieto, sillä sen perusteella voidaan arvioida, kannattaako koepaloja ryhtyä ottamaan. Koon ollessa yli 60 cm3 tuntuu järkevältä aloittaa magneettikuvauksella, koska järjestelmällisten koepalojen osuvuus alkaa tässä suuruusluokassa selvästi heikentyä. Magneettikuvauksen käyttöä ensilinjan tutkimuksena puoltaa myös tulossa oleva suomalainen ohjeisto, jonka tavoitteena on nopeuttaa potilaan hoitoonpääsyä.

kirjoittaja:
Ossi Lindell
professori, urologian erikoislääkäri
Lääkärikeskus Mehiläinen

Julkaistu tieteellisenä pääkirjoituksena Lääkärilehdessä 33/2017.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi