Suuret kriisit ja muutosten mahdollisuus

Historia opettaa, että suuret kriisit vaativat ja mahdollistavat isoja muutoksia.

Mikko Käkelä
"Yksilön omaa vastuuta sitä vastoin ei ole soveliasta vaatia."

Suuret sodat ovat muuttaneet yhteiskuntia kovalla kädellä. Monien muutosten tarve on ollut ilmeinen jo pitkään ennen sotaa, joka on lopulta rajuudellaan pakottanut yhteiskunnat muuttumaan ja nostamaan tärkeimmät perusarvot etusijalle.

Menossa oleva vuosikymmen alkoi pandemialla ja sitä seurasi Venäjän aloittama hyökkäyssota, jonka seurauksena syntyneen energiakriisin vaikutuksia pelkäämme talven lähestyessä. Ilmastonmuutoksen edellyttämät toimenpiteet olivat vähitellen jo käynnistyneet ennen näitä uusia katastrofeja. Sodan aiheuttama energiakriisi pani vauhtia fossiilisen energian korvaaville toimenpiteille. COVID-19 pandemia opetti meidät kehittämään uudenlaisia rokotteita pikavauhtia, suojautumaan infektioilta ja kehittämään etäyhteyksiä kokouksille, opetukselle ja myös potilaiden hoitoon ja kuntoutukseen.

Näiden globaalien katastrofien ohella maassamme on meneillään erittäin vakava terveydenhuollon kriisi. SOTE toteutuu vuoden alussa jo valmiiksi alimitoitetuilla resursseilla. Uutisten mukaan rahallista vajetta olisi n. 1,5 miljardia tilanteessa, jossa valtion velka vaikuttaa kasvavan muutamalla miljardilla kuukaudessa. Vaikka rahat järjestyisivät, ei henkilökunnan saatavuus välttämättä ratkea pelkästään rahalla.

Suuret kriisit pakottavat isoihin muutoksiin tai toisin ilmaistuna, tarjoavat mahdollisuuden isoihin muutoksiin, joista edellä mainitsin muutaman hyvän esimerkin. Minkälaisia muutoksia terveys-ja sosiaalitoimeen tämä suurten kriisien aika voisi tarjota?

Vastuukysymys

Viime vuodet ovat keskittyneet yksilön oikeuksien ja tarpeiden korostamiseen. Yhteiskunta on jatkuvasti lisännyt vastuutaan kansalaisten tukemisesta elämisen, asumisen, koulutuksen ja terveydenhuollon osalta. Yksilön omaa vastuuta sitä vastoin ei ole soveliasta vaatia. Suuret kriisit nostavat yhteisön voiman esiin. Poliittiset toimijatkin ovat viime aikoina olleet enemmän samaa kuin eri mieltä. Suuret haasteet voitetaan yhteisön voimalla. Voisimmeko me kansalaisetkin siirtää painopisteen nyt itsestä yhteisöön, myös me terveydenhuollon nykyiset ja tulevat ammattilaiset?

Yhteiskunta maksaa pääosin koulutuksen varhaispedagogiikasta korkeakouluopintoihin. Tutkinnon suoritettuaan kansalainen voi hakeutua töihin minne tahansa ja viedä yhteiskunnan maksaman osaamisen yksityisten toimijoiden hyödyksi. Julkinen terveydenhuolto ei pysty kilpailemaan palkkojen ja joustavien työaikojen kanssa, koska sen on vastattava myös koulutuksesta, tutkimuksesta ja monesta muusta sille asetetusta velvoitteesta. Ongelma ei rajoitu pelkästään terveydenhuollon henkilökuntaan. Iso ongelma on myös yhteiskuntaa palvelevien juristien puute. Eräs nuori juristi kertoi julkisuudessa menevänsä mieluummin Alepan kassalle kuin kehä III:n ulkopuolelle käräjöimään.

Erityisesti kalliimman koulutuksen osalta maksaja voisi edellyttää saavansa sijoitukselleen vastinetta. Ilmaisen koulutuksen saaneet voisi velvoittaa työskentelemään muutaman vuoden alueilla, jossa esimerkiksi lääkäreistä ja juristeista on pulaa. Monessa maassa tällainen käytäntö on ollut käytössä.

Koulutuksen kustannukset voisi joko henkilö itse tai yksityinen työnantaja maksaa valtiolle, jolloin palveluvelvoite raukeaisi.

Ei näpertelylle

Yksilön näkökulman lisäksi tasa-arvo on ollut toinen voimakas teema viime vuosina. Naiset voivat nykyään käydä armeijan, mutta heitä ei siihen velvoita, ei myöskään muuhun yhteiskunnalliseen palveluun. Miehet menettävät 6–12 kuukautta urastaan sen alkuvaiheessa. Tasa-arvon hengessä voisi pohtia mahdollisuutta, että sekä miesten että naisten tulisi suorittaa yhteiskuntaa palvelevaa toimintaa armeijassa tai muuten. Esimerkiksi vanhenevan väestön kasvun ja hoidon tarpeen jatkuvasti lisääntyessä hoivahenkilökunnan riittävyyden takaaminen saattaa olla ylitsepääsemätön haaste. Moni nuori kokee olevansa uupunut ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja päättää pitää vapaan vuoden ennen opintojen alkua. Työskentely vanhusten tai muiden tukea tarvitsevien parissa voisi antaa omille murheille erilaiset mittasuhteet. Yhteiskunnan hauraampiin tutustuminen voisi myös avata näkemystä oman sosiaalisen ympäristön ulkopuolelta ja lujittaa yhteisöllisyyttä.

Suuret ongelmat eivät ratkea näpertelyllä. Historia opettaa, että suuret kriisit vaativat isoja muutoksia. Jälkikäteen ne näyttävät loogisilta, kun järki on voittanut tunteet.

Olin eilen kauden ensimmäisessä konsertissa. Väliajan jälkeen ohjelmassa oli osia Tristan ja Isolde-opperasta. Yksi konserttivieraista sai vakavan sairaskohtauksen. Lääkäriambulanssin henkilökunta saapui paikalle, elvytti, sali tyhjennettiin ja konserttivieras pääsi hyvän toiminnan tuloksena jatkohoitoon. Orkesteri ja solistit tulivat lavalle. Tenorilla oli musta nauha käsivarressaan. Kuningatar Elisabet II oli kuollut. Eräs aikakausi on päättynyt. On muutoksen aika.

Eija Kalso

LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?