Tulkoon vaikeus!

Tulkoon vaikeus! Kuva 1 / 1

Huolimatta suurista puheista, suomalaiset terveysteknologian ekosysteemit ovat jääneet powerpoint-tasolle. Todellista käyttöönottoa edistävä kehitystyö ei ole FirstBeatia lukuunottamatta tainnut kertaakaan päästä pilottia pidemmälle.

Jo pilottitutkimukseksi pääsy edellyttää startupilta uuvuttavia neuvotteluja, joissa terveydenhuollon repliikit pääsääntöisesti ovat seuraavia: ”näitä nyt on, en ole kuullut eikä kiinnosta”, ”missä on tämän tekeleen näyttöön perustuvuus”, ”kiva mutta en voi päättää tällaisista asioista” ja ”hienoa otetaan tuo käyttöön meille (mutten koskaan vastaa jatkoviesteihin)”. Olen itse kuullut kaikki mainitut.

Varsinainen implementointihan alkaa vasta pilotista. Moista en ole kuullut vielä tapahtuneen.

Raadollisinta ehkä on, ettei suomalaisia lääkäreitä kerta kaikkiaan kiinnosta. Asiaa selvittänyt talouden ja käyttäytymisen tutkija ihmetteli hiljan, ettei etsimälläkään löydä uusia teknologioita aktiivisesti kokeilevia lääkäreitä ja väitti, että olen ainoa. Tuskinpa, mutta jostain havainto kielii.

Parin pilottivuoden ja kommunikeavuoren jäljiltä ”mHealth Suomi” siis nököttää hype-syklin pettymysten alhossa. Hype-käyrä tai sykli (hype cycle, Gartner cycle) on konsulttiyritys Gartnerin kehittämä ja tuotteistama kuvaus implementaation dynamiikasta. Se on muodoltaan karikatyyri insuliinin kaksivaiheisesta erityksestä glukoosirasituksessa: nopeaa ja jyrkkää nousua seuraa lakipiste (peak of inflated expectations), nopea lasku (trough of disillusionment), jonka jälkeen alkaa hitaampi nousu (slope of enlightenment) joka sitten tasoittuu (plateau of productivity). Gartnerin sykli sisältää ajatuksen, että tuotteiden kehitys jatkuu vaikka hype haihtuu, ja että usein vasta tällöin valikoituvat menestyjät. Se muistuttaa, että ”ei siitä taaskaan mitään tullut” on illuusio siinä missä hypekin.

On surkuhupaisaa, jos hankkeen panokset asetetaan epäolennaisimpaan eli alkupamaukseen – siihen, että saadaan medianäkyvyyttä. Tyypillisesti mukaan haalitaan ”isoja nimiä” muttei selvitetä, ovatko nämä todella valmiita resursoimaan hankkeeseen julkistamisvaiheen valokuvaa enempää.

Varsinainen raaka kenttätyö, esim. vastaanhangoittelevien ammattilaisten opastaminen, kuunteleminen ja motivoiminen, jää ikäväksi sivuseikaksi. Kun startup sitten on aallonpohjalla, todetaan että ei lentänyt.

Surullisimpia ovat institutionaaliset rahoittajat, joiden työskentelyä dominoi formaatti: hakemuksien sananmuodon ja excelien on oltava oikeanlaisia ja raportointia tulee tehdä raportoimasta päästyä. Byrokratian määrä suhteessa tarjolla olevaan rahoitukseen on tyypillisesti tolkuton. Varsinaiselle paneutumiselle itse agendan edistämiseen ”ei ole resursseja”. Ei resursseja vai ei osaamista?

Toinen akatemian ja bisneksen ammattilainen kuvasi tilannetta seuraavasti. Kun Suomessa, EU:ssa, hinkataan monenkeskeisiä kompromisseja ja tarjoillaan usealle vuodelle venytettyä niukkuutta, hävitään varmasti projekteille, joissa alkuintoilun ja pilottien jälkeen ollaan oikeasti valmiit korjaamaan virheitä ja saattamaan toimintakelpoinen tuote nopeasti markkinakelpoiseksi.

Yllättävän usein lääkärit keskittyvät marisemaan huonoista olosuhteista. Liian kiire on tietenkin aina. Ja jos pitää jotain ylimääräistä ryhtyä testaamaan niin ehei näillä liksoilla! Ja kun tuote ei ole heti valmis, niin ”yök en koske”. Missä on ilo ja into kehitellä uutta potilaiden kanssa, näiden hyväksi?

Aina kun näitä mietin, alan suunnitella omaa puljua, jossa asiat tehtäisiin toisin. Enlightenment voisi olla hyvä nimi.

Kirjoittanut:
Mikko Lehtovirta
Kirjoittaja on aineenvaihdunnan post-doc -tutkija Helsingin yliopistossa, pitää potilastyöstä ja on kiinnostunut uusista terveysteknologioista.

Julkaistu Lääkärilehdessä 47/14.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi