Keitä yleislääkärit ovat?

Yleislääketieteen erikoislääkäri ei ole aivan ongelmaton termi, kirjoittaa Aleksi Varinen.

Keitä yleislääkärit ovat? Kuva 1 / 1

Kuka yleislääkäri on ja mitä hän tekee? Miten yleiseen voi erikoistua? Tuttuja kysymyksiä yleislääketieteen erikoislääkärille. Termi "yleislääketieteen erikoislääkäri" ei ole aivan ongelmaton, sillä perinteisestihän sairaaloissa on työskennellyt erikoislääkäreitä ja perusterveydenhuollossa yleislääkäreitä. Lääketieteellisissä tiedekunnissa opetus tapahtuu kuitenkin edelleen pääosin yliopistosairaaloissa, joten vastavalmistunut lääkäri ei taidoiltaan ja tiedoiltaan vastaa pitkään perusterveydenhuollossa työskennellyttä yleislääkäriä tai yleislääketieteen erikoislääkäriä, vaikka hänellä onkin oikeus toimia yleislääkärinä.

Monissa muissa maissa yleislääketieteen erikoislääkäreistä käytetään joko pelkästään nimitystä general practitioner (GP) eli yleislääkäri tai family physician eli perhelääkäri. Termi perhelääkärikin on jollain tapaa harhaanjohtava, sillä vaikka yleislääkäri saattaakin hoitaa useampia saman perheen jäseniä, on potilaskeskeisyys kuitenkin yksi eurooppalaisen yleislääketieteen määritelmän keskeisimpiä seikkoja. Potilaskeskeisyys pitää sisällään pitkäkestoisen potilas-lääkärisuhteen, jossa potilas on keskeinen toimija omine toiveineen ja odotuksineen. Lääkärin tehtävä on yhdessä potilaan kanssa räätälöidä juuri hänelle parhaiten soveltuja ja toteutettavissa oleva hoito.

Mihin yleislääkäreitä sitten tarvitaan? Eikö olisi helpompaa, jos potilaat voisivat suoraan hakeutua eri erikoisaloille tarvitsemaansa hoitoon? Teoriassa ehkä, käytännössä monet sairaudet ovat etenkin alkuvaiheessaan sen verran toisiaan muistuttavia, että voi olla hyvin vaikea päätellä, minkä erikoisalan osaamista tarvitaan.

Lisäksi yleislääkärit hoitavat menestyksekkäästi yleisimpiä kansansairauksia, ja heillä on työkalupakissaan erityisiä työkaluja toimivan ja kustannustehokkaan hoidon toteuttamiseen. Esimerkiksi verenpainetaudissa sopivan lääkehoidon valinta ei yleensä ole biomedisiinisessä mielessä erityisen haastavaa. Yleislääkärin tulee kuitenkin huomioida lisäksi potilaan toiveet ja odotukset sekä myös konteksti eli se mistä potilas tulee. Tämä saattaa vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka usein otettava valmiste valitaan tai tarvitseeko hoitoa seurata verikokeilla. Syrjäkylillä asuvan, julkisten liikennevälineiden varassa olevan vanhuksen lääkehoito vaatii erilaista suunnitelmaa kuin vastaanoton vieressä asuvan, ahkerasti omamittauksia tekevän työikäisen. Toisaalta väestön ikääntyessä ja useiden samanaikaisten sairauksien esiintyessä myös biomedisiininen sisältö muuttuu jatkuvasti haastavammaksi. Tähänkin haasteeseen yleislääkäreiden on kyettävä vastaamaan.

Yleislääkäreillä on myös tärkeä rooli hoitokokonaisuuksien koordinoinnissa. Potilaille tulisi tarjota mahdollisuus hakeutua perusterveydenhuoltoon matalalla kynnyksellä kaikissa terveyshuolissa, ilman että ongelman tarvitsee olla mitenkään jäsentynyt. Hoitokokonaisuuksien muuttuessa aina vain monimutkaisemmiksi perusterveydenhuollon rooli neuvonantajana ja koordinaattorina tulleekin vain kasvamaan. Yleislääkärinä toimiminen on haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Erityisesti monet pitkän linjan yleislääkärit tuntuvatkin arvostavan juuri pitkiä ja luottamuksellisia potilassuhteita.

Aleksi Varinen

Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri.

Oletko jo lukenut nämä?