Lastenneurologina toimintaani kuvasi käsite "me on enemmän kuin minä". Tämän oivaltamiseen piti olla riittävän hyvä "minä" eli ymmärrettävä, kuinka rajallista yhden ihmisen tieto monimutkaisten ongelmien hoitamiseksi on. Moniammatillinen ja monitieteinen yhteistyö oli monen kompleksin lapsipotilaan diagnoosin selvittelyssä ja hoidon suunnittelussa keskeistä.
Nykyisessä työssäni minulle on avautunut uusi näkökulma terveydenhuollon toimintaan. Erikoissairaanhoito on erikoistumassa yhä kapeampiin osaamisalueisiin. Sairauksista on tullut anatomisesti rajattuja entiteettejä, joihin syvennytään yhä kapea-alaisemmin. Moni sairaus käsittää kuitenkin useampaa ihonalaista kehon osaa, osa työntää itsensä myös ihon läpi tai tunkeutuu potilaan mielen sopukoihin. Monet potilaat tarvitsisivat kokonaisvaltaista arviota tilanteestaan, mutta saavat yhden elimen spesifejä diagnooseja. Yhden elimen sairauksissa voidaan lisäksi erikoistua kyseisen elimen spesifien rakenteiden sairauksiin.
Monet potilaat tarvitsisivat kokonaisvaltaista arviota, mutta saavat yhden elimen spesifejä diagnooseja.
Ne potilaat, joilla taudin oireet eivät "konsentroidu" anatomisesti mihinkään erikoisalaan sopien, joko kiertävät erikoisalalta toiselle tai heidät siirretään takaisin perusterveydenhuoltoon. Erikoisalalta toiselle kiertäville yritetään löytää diagnoosi ja vaikuttava hoito. Usein heistä muodostuu ns. erikoissairaanhoidon kalliita potilaita. Kaikille diagnoosia ei löydy. Heistä osa löytää yksityispuolelta lääkärin, mutta tämä ei ole oikea reitti potilaiden auttamiseen. Erityisesti toiminnallisten oireyhtymien kohdalla on tärkeää rakentaa toimiva hoitopolku ja nimetä vastuutahot sekä perus- että erikoissairaanhoidossa. Jos oireet vaikuttavat toimintakykyyn, mutta oireiden etiologiaa ei löydy, hyvä potilas-lääkärisuhde on olennainen. Näin henkilön voimavaroja sekä toiminta- ja työkykyä voidaan vahvistaa tavoitteellisesti.
Olen myös huolissani niistä potilaista, joiden lapsuudessa alkanut moniammatillista hoitoa vaativa sairaus tai vamma jatkuu läpi elämän. Aikuispuolella hoito suunnitellaan usein pääoireen mukaisella erikoispoliklinikalla ja kokonaisvaltaisen hoidon ja kuntoutuksen suunnittelu on haasteellista. On tärkeä muistaa, että näitä moniammatillista hoitoa vaativia potilaita on aikuispuolen seurannassa ainakin kolme kertaa enemmän kuin lasten puolella.
Jokaisen lääkärin on pystyttävä hoitamaan ihmistä kokonaisuutena. Tämä lääkärin työn ydin pitää säilyttää myös erikoissairaanhoidossa. Se edellyttää paitsi omaa osaamista ja asennetta, myös organisaation tukea.
Ilona Autti-Rämö
Dosentti Ilona Autti-Rämö on Kelan johtava ylilääkäri.
