Olenko vanhanaikainen lääkäri?

Olenko vanhanaikainen lääkäri? Kuva 1 / 1

Olen mielessäni yhdistänyt toisiinsa yhä harmaantuvammat hiukseni ja lisääntyvät pienet harmaat aivosoluni. Eli olen kuvitellut, että jatkuva lukeminen ja opiskelu vuodesta toiseen sekä potilaiden tutkiminen ja hoitaminen tuovat osaamista ja jopa viisautta – ja myös lisää tehokkaita, harmaita aivosoluja.

Toimin aluesairaalan sisätautipoliklinikalla. Jokunen päivä sitten vastaanotolle tuli monivuotinen diabetespotilaani, joka oli tarvinnut erityistason konsultaatiota. Kaikki oli mennyt hyvin, ja potilaan asia oli tullut hoidetuksi. Kun hän nyt tuli käymään vastaanotolleni aluesairaalaan sisätautipoliklinikkaseurannan jatkamiseksi, huomasin että häneltä oli jätetty asetyylisalisyylihappo eli ASA pois. Olen hyvin tarkkaan seurannut Käypä hoito -suosituksia ja yritän suhtautua valveutuneesti pieniin uudistuksiin, joita sinne tulee. Olen elänyt siinä uskossa, että juuri senkaltaisessa tilanteessa, jossa potilaani oli, ASA on aivan välttämätön. Toki kaikki tiedämme, että tähän lääkkeeseen liittyy mahavaivojen ja jopa suolistovuodon riski, mutta jos potilas on käyttänyt sitä vuosikaudet, kuten tämä potilaani, on arveltu että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa.

ASA oli poistettu potilaan hoidosta yliopistosairaalassa. Vähän sitä itsekseni ihmettelin ja itse asiassa kauhistelin, koska kallooni on vuosikymmeniä taottu, että kakkostyypin diabetekseen liittyy aina suurentunut verisuonitukoksen riski. Joskus riski ei ole suuren suuri, mutta sitä voidaan pienentää ASAlla. Kauhisteluni muuttui harmistukseksi ja jopa noloudeksi, kun potilas kertoi, että lääkkeen lopettamisen syyksi oli sanottu, että sen käyttö on vanhanaikaista. Ei siis paluuta asetyylisalisyylihappoon...

Itse odotan vanhuutta ja sen tuomaa viisautta oikein innokkaasti, enkä pidä vanhanaikaisuutta sinänsä huonona asiana. Mutta jotenkin kolahti: olenko lääkinnyt tätä (ja monia muita) potilasta vanhanaikaisesti? Kuulostaa pahalta. Onko vanhanaikainen hoito huonoa hoitoa?

Harmistuksissani pureuduin asiaa koskevaan kirjallisuuteen ja suosituksiin. En tullut hullua hurskaammaksi. ASAn käyttöön on toki tullut hieman lisää sävyjä ja sen hyötyjä on alettu punnita haittoja vastaan hieman tarkemmin (ei kuitenkaan mitään kolesterolilääkkeisiin verrattuna!). Mutta en niele sitä, että olisin hoitanut tuota potilasta kaikki nämä vuodet vanhanaikaisesti.

Miten meidän hoitosuhteemme nyt jatkuu? Kunpa tämä potilaani ei ajattelisi, että kaikki muutkin antamani hoidot ovat vanhanaikaisia. Tai ovatko ne peräti vääriä? Teenkö hoitovirheen? Olenko menettänyt kasvojeni lisäksi potilaan luottamuksen? Potilas on luottanut minuun vuosikaudet. Paneeko hän nyt muunkin diabeteksenhoitonsa ranttaliksi, koska lääkäri ei osaa hoitaa häntä "modernilla" tavalla? Hänen pitäisi varmaan vaihtaa lääkäriä.

Huokaus... Päässäni pyörii koko ajan ajatus, että ikääntyvä, diabetesta sairastava ihminen, jolla on sairauden komplikaatioita hyötyy tuosta lääkkeestä. Mitäpä jos potilas nyt saa sydäninfarktin, kun se jätettiin pois? Onkohan sekin sitten minun vikani jollain merkillisellä tavalla? Yliopistoklinikoilla on niin armottoman kova maine. Yksittäisen aluesairaalalääkärin on paljon helpompi menettää kasvonsa potilaan edessä. 35 vuotta samaa työtä... ehkä olen pakostakin sitten vanhanaikainen.

Tässä pelissä eivät ole osallisena vain harmaat aivosolut ja harmaantuvat pulisongit. Tässä on jotakin syvästi potilas-lääkärisuhteeseen liittyvää, josta en saa otetta. Asia ei ole merkityksetön, koska minua harmittaa.

Robert Paul
Kirjoittaja on turkulainen dosentti ja sisätautien erikoislääkäri.

Oletko jo lukenut nämä?