Pienin askelin kohti omaa unelmaa

Pienin askelin kohti omaa unelmaa Kuva 1 / 1

Hektinen ja työntäytteinen arki. Päivät, viikot, kuukaudet, jopa vuodet kuluvat vinhaa vauhtia. Kohta on taas joulu, sitten jo taas juhannus. Joka ikinen aamu kello pärähtää viimeistään 5.15, sitten lenkille koirien kanssa, koirille aamupalaa, oma aamiainen eli jättimukillinen vihreää teetä kulautellaan työmatkalla. Kahdeksasta kahteentoista tuntia työtä, satunnaisesti lounasta ja useita kupillisia kahvia tai teetä. Töiden jälkeen autolla kotiin, ärsyyntymistä liikenteessä, pikaisesti syötävää, koirat ulos ja sen jälkeen itse kiireellä kuntosalille. Jossain vaiheessa havahdun, että kello lähenee puolta yötä. Kännykällä hyvän yön viestit lapsille ja äidille ja puolison viereen nukkumaan. Viimeistään puoli kolmelta herään ja muistan, että kirjanpitäjälle jäi taas kerran viemättä paperit. Uni ei enää tule. Kiipeän yläkerran sohvalle ja tihrutan kellon soittoon saakka tietokoneelta vanhoja brittisarjoja.

Harvalla meistä on kykyä nähdä oman elämän kaavamaisuutta ja liiallista hektisyyttä. Ihminen tarvitsee potkun, ennen kuin muutoksia alkaa tapahtua. Tämä potku niin turvalliseen rutiiniarkeen saattaa olla läheisen tai oma sairastuminen, avioero, läheisen kuolema tai vaikkapa työpaikan menetys. Kukapa luopuisi tai muuttaisi omaa turvallista arkielämäänsä ilman pakotetta. Tyytymättömyys omaan elämäänsä ja ennen kaikkea siihen, ettei itse kykene kontrolloimaan oravanpyörän liikettä, saati hyppäämään siitä ulos, ilmenee stressinä, parisuhdeongelmina ja ennen kaikkea kyvyttömyytenä tuntea onnellisuutta.

Muutosten ei välttämättä tarvitse olla suuria. Omalla kohdalla tämä valkeni yhtenä iltana ja syntyi ajatus muuttaa mökille. Aina olisi takaporttina palata sivistyksen ja mukavuuksien pariin kotiin.

Nyt on vierähtänyt kolme kuukautta Keiteleen rannalla. Koko uusioperheemme elämä, koirineen, kaneineen ja lapsenlapsineen on mahtunut 30 neliön hirsimökkiin ja rantasaunaan. Meillä on kantovesi, puulämmitys ja ulkohuussi, peseytyminen tapahtuu rantasaunalla ja ruokaa laitetaan yleensä nuotiolla ja siihen käytetään oman kasvimaan aineksia. Mukaviksi rutiineiksi ovat muodostuneet juuri kasvimaan tonkiminen ja pienet rakennusprojektit. Tänne ovat mahtuneet viikonloppua viettämään ystävät ja sukulaiset. Työmatka on tuplaantunut, mutta sekin on ollut nautinto, moottoripyörällä osan matkaa pikkuruisia maaseututeitä körötellessä. Edes kesän koleus ja sateisuus ei ole haitannut yhtään.

Luonnon keskellä eläminen, vailla sitä kaikkea mitä ennen niin paljon luuli tarvitsevansa, on ollut todella vapauttavaa. Meillä on parisuhteessa huomattavasti enemmän aikaa toisillemme, teemme asioita yhdessä ja saatamme vain tuijotella järvenselkää. Meillä on myös unelmia enemmän ja suunnitelmia niiden toteuttamiseen. Täällä ollessa ei ole kertaakaan tullut sitä tunnetta, että arki painaa liikaa päälle. Täällä asiat jotenkin vain asettuvat omiin uomiinsa.

Tämän kesän aikana olen huomannut, miten vähän pelimerkkejä itse asiassa tarvitsen onnellisuuteen ja levollisuuteen. Toki olemme puolisoni kanssa siinä onnellisessa asemassa, että pystymme toteuttamaan tällaista elämää. Muutosten ei kuitenkaan tarvitse olla suuria. Ne voivat olla vain pieniä askelia kohti omaa unelmaa. Näiden pienten ja tärkeiden askelten ottamiseen tulisi vain löytyä se rohkeus, eli ottaa se ensimmäinen pieni loikka pois arjen oravanpyörästä.

Sari Halonen
Kirjoittaja on yksityissairaalassa työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.

Tutustu aiempiin Lääkärin ääni -palstan kirjoituksiin.

 

Oletko jo lukenut nämä?