Potilas-lääkäri-Valvira-suhde

Potilas-lääkäri-Valvira-suhde Kuva 1 / 1

Potilaan ja lääkärin välistä suhdetta leimaa luottamus ja lääkärin puolelta ehdoton vaitiolo. Potilaan on voitava luottaa, että lääkäri käyttää saamansa potilastiedot vain ja ainoastaan potilaan taudinmääritykseen, hoitoon ja hoidon seurantaan. Jos potilas-lääkärisuhde jostain syystä vaarantuu, eikä lääkärin vaitiolo ole taattu, potilas jättää asioita kertomatta, eivätkä diagnoosi ja hoito enää osu oikeaan.

Lääkärin on kuitenkin ilmoitettava tiettyjä asioita tietyille viranomaiselle, kuten vaikkapa potilasvahinkolaissa tai tieliikennelaissa säädetään. Laki määrää myös, että jokaisen (siis myös lääkärin), joka tietää valtiopetoksen, maanpetoksen, murhan, ryöstön, ihmisryöstön, eräiden raharikosten ja eräiden toisen hengelle ja terveydelle vaarallisten rikosten olevan tekeillä, on ilmoitettava siitä. Tietyissä tartuntatauti- ja mielenterveysongelmissa lääkärin on myös omaehtoisesti ilmoitettava viranomaisille asioita. Yleisesti ottaen lääkärillä ei ole vaitiolo- eli salassapitovelvollisuutta oikeudenkäynnissä, jos virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta voi seurata vähintään kuusi vuotta vankeutta. Nämä vaitiolovelvollisuuden poikkeamat ovat olleet pitkään voimassa ja niitä on pidetty kohtuullisina suuremman edun nimissä.

Sitä mukaa kun yhteiskunta mutkistuu ja sähköistyy on potilas-lääkärisuhde käymässä yhä uhanalaisemmaksi. Terveydenhuollossa yleistyvät ja vähitellen pakollisiksi tulevat sähköiset potilaskertomukset ja sähköiset reseptit ovat hienoja ja käteviä keksintöjä. Sadat eri ihmiset pääsevät niihin kuitenkin käsiksi: lääkärit, hoitajat, hallintoihmiset, apteekkihenkilökunta. Saas nähdä milloin tiedostot avautuvat sosiaalipuolelle, kun terveydenhuolto ja sosiaalihuolto yhdistetään.

Kuvaava esimerkki salassapidon ongelmista sähköisen tietohallinnan aikakaudella tulee poliisihallinnosta. Yli 90 henkilöä sai syytteen hiihtäjä Mika Myllylän tietojen asiattomasta lukemisesta ja 16 heistä tuomittiin sakkoihin. Kauhuskenaario on, että vastaavanlainen urkinta voisi toteutua myös terveydenhuollossa, vieläpä laajempana, kun sähköinen sairauskertomusjärjestelmä on käytössä.

Potilas-lääkärisuhteessa on toinenkin puoli. Potilaat ovat valveutuneita ja seuraavat tietenkin aikaansa. He ovat huolissaan ja kiinnostuneita terveydestään ja siitä, mitä heille tapahtuu. Googlet ja muut tietolähteet ovat ahkerassa käytössä, ja potilaat muodostavat oman käsityksen sairauksistaan ja hoidoistaan. Ei ole harvinaista, että potilaan tiedot ja varsinkin näennäistiedot muokkautuvat potilaan esittämiksi vaatimuksiksi. Potilas vaatii tiettyjä tutkimuksia ja hoitoja. Jos lääkäri pitää niitä perustellusti tarpeettomina, on edessä konflikti.

Lääkäri on asiantuntuja, eikä potilaalla ole oikeutta haluamiinsa tutkimuksiin ja hoitoihin. Edessä on valituskierre Valviraan tai muulle viranomaiselle. Välttyäkseen tulevilta ongelmilta lääkäri dokumentoi, teettää tupla- ja triplatutkimuksia, tarkistaa tarkistamasta päästyään ja kirjaa moninkertaisesti ja eri tavoin asioita, jotta kaikki olisi perusteltavissa Valviralle – ei niinkään että sairaus sitä edellyttäisi. Näin potilas-lääkärisuhteeseen on valistuneisuuden ja sähköistymisen myötä tunkeutumassa myös isoveli, Valvira. Terveydenhuoltomme amerikkalaistuminen on tosiasia ja on ollut sitä jo kotvan.

Enpä tiedä on tällainen kehitys oikeastaan huolestuttava, se vain on tätä aikaa. Valviran tunkeutumisesta potilas-lääkärisuhteeseen on kuitenkin haittansa: se lisää kustannuksia ja muuttaa potilas-lääkärisuhdetta. Valviralle tehtyjen valitusten haittoja ja hyötyjä yksittäiselle ihmiselle, terveydenhuollolle ja yhteiskunnalle voisi joku tutkia ja selvittää.

En pidä potilashuoneeseen potilaan kanssa tulevaa näkymätöntä Valvira-hahmoa kovin tervetulleena, mutta kuokkikoon. Lääkärikunta ottaa hänet kyllä huomioon.

Robert Paul
Kirjoittaja on turkulainen dosentti ja sisätautien erikoislääkäri.

Oletko jo lukenut nämä?