Sote-huomio perusterveydenhuoltoon ja terveyskeskuksiin

Sote-huomio perusterveydenhuoltoon ja terveyskeskuksiin Kuva 1 / 1

Nyt kun Sote-uudistus on saatu suunnittelua ja toteutusta vaille valmiiksi, lienee aika tarkastella mitä haaviin tarttui. Juhlapuheiden tasolle usein jääneen perusterveydenhuollon vahvistamisen sijaan tällä kertaa päätettiin tehdä jotain muuta: yksityiset ja kolmannen sektorin palveluntuottajat otetaan tasavertaisina mukaan ilmeisesti ainakin perusterveydenhuollon palveluiden tuottamiseen. Se mitä tämä käytännössä tulee tarkoittamaan, selvinnee kun yksityiskohdista saadaan joskus sovittua.

Sote-ratkaisua ruotineessa television keskusteluohjelmassa Ben Zyskowicz jaksoi muistuttaa keskustelukumppaneitaan siitä, että jatkossa kuka tahansa pääsee yksityislääkärille. Käsittääkseni privaattipuolella työskentelee kuitenkin melko samanlaisia yleislääkäreitä kuin vaikkapa paljon parjatuissa terveyskeskuksissa.

Moni terveyskeskuksissakin sinnittelevistä yleislääkäreistä taitaakin ainakin joskus olla miettinyt muitakin vaihtoehtoja kuntien tiukan taloudenpidon rankassa puristuksessa. Ei varmaankaan tunnu kovinkaan mukavalta työskennellä paikassa, jossa syöpähoitoihin lähtevälle omalääkärille ei säästösyistä palkata sijaista. Hengenvaarallisen sairauden lisäksi kollegan mieltä painaa vielä huoli työkavereiden jaksamisesta sekä siitä, miten potilaat pärjäävät ilman vakituista lääkäriä.

Keskustelussa ei mielestäni ole juurikaan analysoitu sitä, mitä perusterveydenhuolto pitää sisällään. Jotkut ovat kantaneet huolta siitä, että terveydenhuollon kustannukset kasvavat entisestään sitten, kun perusterveydenhuollossa on aiempaa enemmän lääkäreitä kirjoittamassa lähetteitä erikoissairaanhoitoon. Perusterveydenhuolto ei kuitenkaan ole pelkkä seula, joka ohjaa ihmiset oikeaan hoitopaikkaan. Olipa perusterveydenhuollon tuottajana sitten julkinen tai yksityinen taho, on siellä työskentelevien yleislääkärien toimenkuva hyvin pitkälti sama. Eurooppalaisen määritelmän mukaisesti yleislääkäri työskentelee laaja-alaisesti yksilön, perheen ja yhteisön kanssa. Yleislääkärille pitäisi voida tulla kertomaan mistä tahansa terveyshuolesta ja yhteyttä täytyy voida ottaa matalla kynnyksellä.

Yleislääkärin tulee toki toimia myös hoidon koordinoijana niin, että oikeat potilaat ohjautuvat oikeaan paikkaan. Lisäksi eurooppalaisen määritelmän mukaisesti yleislääkärin tulee toimia tarvittaessa myös potilaan neuvonantajana, sillä terveydenhuollon toimijoista juuri yleislääkärin (tai hänen työparinaan toimivan sairaanhoitajan) tulisi parhaiten tuntea potilas ja hänen elinympäristönsä. Tästä päästäänkin seuraavaan yleislääkärin työn ydinalueeseen eli pitkäaikaiseen hoitosuhteeseen, johon sisältyy sekä pitkäaikaisten, että äkillisten sairauksien samanaikainen huomioiminen.

Terveyskeskuksia saattaa kuulla nimitettävän arvauskeskuksiksi. Yhtenä syynä lienee se, että yleislääkäri kohtaa sairaudet usein niiden alkuvaiheessa, kun oireet eivät ole vielä kovinkaan selkeät. Myöskään käytettävissä olevat tutkimusmenetelmät eivät välttämättä anna tässä vaiheessa vielä yksiselitteisiä tuloksia. Joissain tilanteissa onkin paikallaan sopia kontrollikäynti, mutta välillä tarvitaan ripeitä toimenpiteitä. Tämäkin kuuluu yleislääkärin työn erityispiirteisiin.

Yleislääkärin työnkuvaan tulisi kuulua myös terveyden edistäminen. Tällaista toimintaa on esimerkiksi äitiys- tai lastenneuvolassa työskentely. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, erityispiirteenä listalta löytyy terveysongelmien fyysisten, psykologisten, sosiaalisten, kulttuurillisten ja eksistentiaalisten näkökulmien huomioiminen. Lause saattaa kuulostaa absurdilta, mutta jonkin aikaa potilaansa rinnalla kulkeneelle yleislääkärille tämä on normaalia jokapäiväistä työtä. Potilaan omat ja hänen läheistensä sairaudet vaikeuttavat esimerkiksi kulkemista ja aiheuttavat huolta. Maailmankatsomus ja kulttuuriympäristö vaikuttavat siihen, mitkä asiat ovat kenellekin tärkeitä. Hoidot pitäisi pyrkiä räätälöimään niin, ettei niistä aiheutuisi kohtuutonta rasitusta odotettavissa olevaan hyötyyn nähden.

Päätettiin Sote-uudistuksen yksityiskohdista mitä tahansa, uskon perusterveydenhuollossa jatkossakin työskentelevän yleislääkäreitä. Siihen, kuinka hyvin nämä yleislääkärit pysyvät ydinosaamistaan hyödyntämään voidaan kuitenkin vaikuttaa muun muassa lainsäädännöllä. Toivoisin, että päättäjät suuntaisivat katseensa yksityinen-julkinen-akselista siihen, mikä perusterveydenhuollon tehtävä on ja miten sille annettaisiin parhaat mahdollisuudet tehtävässään onnistua.

Aleksi Varinen
Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri.

Lue myös:
Mitä pitkittynyt kipu on?

Olen yleislääkäri – ja ylpeä siitä

Akupunktio ei vähentänyt koliikkivauvan itkua – miten tulokseen päädyttiin?

Oletko jo lukenut nämä?