Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus

Terveyserojen kaventaminen on siis edelleen ajankohtaista ja oikeudenmukaisinta olisi kohdentaa terveyspalveluita niistä eniten hyötyville, kirjoittaa Aleksi Varinen.

Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus Kuva 1 / 1

Yhtä paljon kaikille ei välttämättä ole tasa-arvoista. Tämä teema toistui useasti yleislääketieteen toukokuisessa kongressissa Krakovassa. Asiaa havainnollistettiin näyttämällä piirrosta aidan takaa pesäpallopeliä seuraavista eripituisista ihmisistä. Jos kaikille heistä annetaan yhtä korkeat korokkeet, niin lyhin ei edelleenkään näe mitään, mutta pisin näkee pelin jo ilman korokettakin. Mikäli tavoitteena on, että kaikki pääsevät seuraamaan matsia, oikeudenmukainen tapa jakaa korokkeet on antaa lyhimmälle niitä enemmän ja jättää pisin kokonaan ilman.

Asiaa voisi ajatella esimerkiksi myös niin, että mikäli jonkin ryhmän – vaikkapa maakunnan väestön – keskimääräistä tulosta kuuden minuutin kävelytestissä haluttaisiin parantaa, tehokkainta lienee keskittää enemmän resursseja täysin liikkumattomien aktivointiin kuin tarjota kaikille sama liikuntaohjeistus. Eniten liikkuvat joko tietävät asiat jo valmiiksi, tai niiden noudattaminen ei lisää heidän kävelymatkaansa merkittävästi.

Tässä vaiheessa voidaan kysyä, miksi parhaimman terveyden omaavat pitäisi sitten jättää esimerkiksi kokonaan ilman terveystarkastuksia. Mitä syytä heitä on ikään kuin rangaista siitä, että he ovat hoitaneet terveyttään hyvin? Asia ei kuitenkaan ole kovinkaan yksinkertainen. Jos kaikkein terveimpien terveyttä halutaan yrittää lisätä, täytyy usein turvautua sairauksien ennaltaehkäisyyn. Täydellistä ruokavaliota noudattavan kolesterolia ei saada laskemaan ravitsemusneuvonnalla ja liikunnalla, joten on turvauduttava lääkkeisiin. Mutta missä vaiheessa siirrytään ylidiagnostiikan ja ylihoidon puolelle? Ja missä vaiheessa lääkkeistä aiheutuvat haitat ylittävät saavutettavissa olevat hyödyt?

Terveys ei myöskään – edes väestötasolla – määräydy välttämättä niin paljoa omien valintojen kautta kuin usein ajattelemme. Esimerkiksi lapsuudenperheen sosioekonominen asema määrittää sitä, millaisia elintapoja opimme ja miten esimeriksi hallitsemme stressiä. Tämän lisäksi elämme rajallisten resurssien maailmassa. Krakovan kongressissa opin, ettei taloustieteilijällä ole antaa vastausta siihen, mikä osuus rahoista olisi syytä käyttää terveydenhuoltoon. Kyseessä on asia, jonka puuttuessa ihminen on usein valmis käyttämään kaikki mahdolliset resurssit sen saavuttamiseen. Terveydenhuollon osuus budjetista on siis hyvin pitkälti poliittinen päätös.

Neljäkymmentä vuotta sitten julkaistussa Alma-Atan julistuksessa yhdeksi päätavoitteeksi nostettiin terveyseroihin liittyvän epäoikeudenmukaisuuden vähentämisen niin eri maiden välillä kuin niiden sisälläkin. Moni seikka on noista ajoista muuttunut, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo tulevan sote-uudistuksen yhtenä tavoitteena olevan edelleen: ”terveydellisen eriarvoisuuden torjuminen vaikuttamalla terveyserojen yhteiskunnallisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin syytekijöihin.” Terveyserojen kaventaminen on siis edelleen ajankohtaista ja oikeudenmukaisinta olisi kohdentaa terveyspalveluita niistä eniten hyötyville. Tähän tarvitaan ainakin useiden eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä sekä viisaita poliittisia päätöksiä.

Aleksi Varinen

Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri

Oletko jo lukenut nämä?