Vertaistuen voima

Vertaistukea antavat henkilöt ovat kultaakin kalliimpia, kirjoittaa Sari Hannukainen.

Vertaistuen voima Kuva 1 / 1

Tylsääkin tylsempi arki saattaa muuttua hetkessä painajaiseksi, jossa tapahtumat ja asiat etenevät hurjaa vauhtia ilman, että voimme vaikuttaa niihin. Yhtäkkiä voi huomata olevansa oman elämänsä statisti, jolla ei olekaan enää minkäänlaista sananvaltaa, saatikka päätösvaltaa tapahtumissa, jotka vain vyöryvät maantienjyrän lailla eteenpäin.

Tällainen on tunnelma, kun sairastuu. Yhtäkkiä kaikki se turvallinen ja tylsä arkielämä on tipotiessään, ja omaa arkea määritellään sairauden kautta: syöpäpotilas, vammautunut, kipupotilas, aivoinfarktipotilas tai masentunut – lista on loputon. Mihin häviää äiti, uranainen, osakas, yrittäjä tai vaimo. Ihminen muuttuu numeroksi, joka odottaa pääsyä omalla vuorollansa tutkimuksiin, hoitoihin tai kuntoutukseen. Kuuluuko hän siihen onnelliseen prosenttilukuun, jolla on mahdollisuus selviytyä. Kuka kuntouttaa surullista ja haavoittunutta sielua tai kuka jakaa tai ymmärtää pelkoa ja menetystä, jota ihminen käy läpi. Sillä hetkellä ei kukaan. Ihminen on täysin yksin pelkojensa ja demoniensa kanssa.

Meistä jokainen kykenee olemaan empaattinen ja osanottava tarvittaessa. Jo käytöstavat velvoittavat siihen, mutta todellisen lohdun pystynee tuomaan vain ihminen, joka on läpikäynyt samankaltaisen helvetin. Tällaisen ihmisen sanomalla ja viestillä on painoarvoa ja vakuuttavuutta. Hän edustaa kaikkea sitä tuskaa, pelkoa ja menetystä tai menettämisen pelkoa, jota sairastunut ihminen käy läpi. Hänestä huokuu selviytyminen voima. Terveen ihmisen on turha mennä sanomaan, että "kyllä se siitä", sillä hän viestittää aivan muita asioita. Hän elää arkea, jossa mietitään kuka käyttää koiran ulkona, minne varataan seuraava lomamatka, onko tilillä nyt rahaa uusiin kenkiin tai kuka voittaa Euroviisut. Hän ei mieti, olenko puolen vuoden päästä hengissä, miten perheeni pärjää surun kanssa ja hän ei taistele joka päivä jaksamisensa kanssa.

Vertaistuki on terapiamuotona korvaamaton. Ihminen, joka on käynyt samat pelot, tuskat ja epätietoisuuden läpi, tuo mukanaan lohtua ja toivoa tulevasta. Hänellä on myös vakuuttavuutta, eikä hän puhu vain ammatikseen asioista. Omalla kokemuksella on kantava voima.

Kesken kiireisen työpäivän näin työkaverini istuutuvan potilaan viereen lohduttamaan häntä ja hän kertoi, kuinka hän oli käynyt läpi nämä samat pelot ja tuskat. Hänen sanansa ja aitoutensa auttoivat potilasta enemmän kuin yksikään temppu, jota leikkaussalissa pystyimme tekemään. Tuon hetken tunnelataus oli käsinkosketeltavaa ja liikutuin siitä itsekin. Oli tuon potilaan onni, että hänen lähelleen sattui ihminen, joka oli käynyt samoja pelkoja ja kokemuksia läpi ja joka oli valmis jakamaan omia tunteitaan. Hän toi lohtua ja toivoa potilaalle ja kertoi, että oli sallittua olla järkyttynyt, surullinen ja jopa vihainen. Lopuksi hän antoi puhelinnumeronsa, jos potilas haluaisi soittaa tai olisi kysyttävää. Tällaista tunnetta ja asennetta tarvitaan, mutta kuinka moni meistä on sellaiseen valmis?

Vertaistuen antaminen ei ole helppoa. Se tuo takaisin mieleen kaikki koetut pelot ja huolet. Tällöin ihminen palaa joka kerta takaisin ahdistaviin hetkiin, joista on joutunut selviytymään ja jotka mieluiten varmasti unohtaisi.

Vertaistukea antavat henkilöt ovat kultaakin kalliimpia, ja heidän panoksensa potilaan elämänlaadulle ja selviytymiselle on merkittävä.

Sari Hannukainen

Kirjoittaja on yksityissairaalassa työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.

Oletko jo lukenut nämä?