Vieläkö yksi "myrkkypilleri" lisää?

Vieläkö yksi Kuva 1 / 1

Kun potilaan sairaus edellyttää lääkityksen lisäämistä, on potilaan ensimmäinen kommentti varsin usein: ”Voi sentään, otan jo niin monta tablettia päivässä…onko minun ihan pakko syödä lisää myrkkyjä?” Tilannetta eivät auta julkisuudessa suurin otsikoin esitetyt väitteet, että vaikkapa vanhukset eivät saisi käyttää enempää kuin tietyn määrän tabletteja päivässä. Näin riippumatta siitä kuinka sairaita he ovat. Kuka sen tietää, mikä on absoluuttisesti liikaa lääkkeitä?

Tällainen tablettimäärään tuijottaminen on omiaan heikentämään hoitomyöntyvyyttä. Hoitomyöntyvyys heikkenee myös, jos lääkkeet ovat kalliita. Erään tutkimuksen mukaan lääkkeiden käyttö väheni 25–45 %, kun potilaan omavastuu kaksinkertaistui. Samassa tutkimuksessa todettiin, että pienentyneen lääkehoidon seurauksena ensiapukäynnit kasvoivat 17 % ja sairaalahoidon tarve 10 %.

Monet lääkehoidot ovat hankalia toteuttaa. Hyvä esimerkki on vanha tuttu veren hyytymistä säätelevä lääke Marevan eli varfariini, jonka annos voi vaihdella eri päivinä ja eri viikkoina. Jos hoitomyöntyvyys varfariinin käyttäjillä heikkenee, voi seurauksena olla aivohalvaus. Ja se vasta kallista ja kärsimyksiä aiheuttavaa on.

Amerikkalaiset, jotka ovat kekseliästä väkeä, huolestuivat varfariinin hoitomyöntyvyysongelmien vuoksi ja keksivät kannustaa potilaita varfariinin oikeaan käyttöön osallistuttamalla potilaat arpajaisiin: ”Joka päivän kun muistat ottaa varfariiniannoksesi, osallistut arvontaan jossa joka viides arpa voittaa 10 dollaria! Joka päivä!” Arpajaiskannustin paransi varsinkin niiden potilaiden varfariinin käyttöä, jotka käyttivät varfariinia vähemmän kuin mitä oli määrätty.

Huono hoitomyöntyvyys on taloudellinen ongelma. Lääkkeiden käyttöön liittyvistä sairaalahoitojaksoista arviolta jopa puolet johtuu huonosta hoitomyöntyvyydestä. Kansantaloutta rasittaa huonon hoitomyöntyvyyden aiheuttama lääkehävikki, joka esim. USA:ssa on lähes 8 miljardia dollaria vuodessa.

Syöpäpotilaiden lääkehoitomyöntyvyys on erityisen ongelmallista juuri sen takia, että lääkitys on usein monimutkaista ja siihen voi liittyä haittoja. Jos lääke lisäksi on kallis eikä Kelan riittävästi korvaama, lääkehoidon kustannus potilaalle heikentää myös hoidon toteutumista, vaikka potilas tietää, että lääkityksellä syöpäsairauksia voidaan parantaa tai ainakin elämänlaatua kohentaa.

Liian monta pilleriä, liian monimutkaista, liian kallista. Lopputulos on, ettei potilas viitsi käyttää lääkkeitä ohjeen mukaan tai käyttelee kun muistaa. Vaikka luulisi hyvän hoitomyöntyvyyden olevan itsestään selvyys vaikkapa epilepsia-, sepelvaltimotauti- tai syöpäpotilaalle, näin ei ole. Tämä erikoinen ristiriita vaatii oman pohdinnan, mutta joka tapauksessa kaikki voitava pitäisi tehdä, jotta toteamus ”Vain otettu lääke auttaa” toteutuu. Kuka muuten muistaa tuonkin kampanjan?

Hoitomyöntyvyyden parantamiseen tarvitaan potilaan jatkuvaa ja selkeää informoimista. Informaatiota on annettava jatkuvasti kaikkialla, jossa se on mahdollista – lääkärin, sairaanhoitajan, terveydenhoitajan, terapeutin vastaanotolla, julistein ja esittein. Potilaan on tiedettävä täsmällisesti lääkkeen hyödyt ja haitat ja mitä lääke tulee maksamaan, eikä asioita saa monimutkaistaa turhaan. Potilaan motivoiminen ja itsemotivoituminen ovat avainasemassa.

Ehkä vielä tulee aika, jolloin potilaat eivät huokaa että vieläkö yksi ”myrkkypilleri” lisää. Lääkäri toivoisi päinvastoin, että potilas ilahtuisi ja sanoisi vaikka: ”Hienoa, että on olemassa lääkehoito tähänkin vaivaan. Käytän lääkkeitä mielelläni, sillä tiedän, että lääkkeet parantavat elämänlaatuani ja elämäni pituutta.”

Robert Paul
Kirjoittaja on turkulainen dosentti ja sisätautien erikoislääkäri. Hän työskentelee Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä ja yksityislääkärinä Lääkäriasema Elonissa sekä diabetesasiantuntijana Sanofi Oy:ssä.

Oletko jo lukenut nämä?