Äkillisiä oikosulkuja ja muita luonnonlakeja

Olemme joidenkin ystävien kanssa keksineen uuden luonnonlain nimeltään p**n vetovoiman laki: ikävät asiat tuntuvat aina kerääntymään joko samaan ajanjaksoon tai samoille henkilöille. Minulla diagnosoitiin muutama viikko sitten toinen neurologinen sairaus, epilepsia.

Toinen kerta on paljon helpompi, todennäköisesti koska on jo sopeutunut elämään lääkittynä pitkäaikaissairaana. Toisaalta olemme joidenkin ystävien kanssa keksineen uuden luonnonlain nimeltään p**n vetovoiman laki: ikävät asiat ja uutiset tuntuvat aina kerääntymään joko samaan ajanjaksoon tai samoille henkilöille. Toisin sanoen, minulla diagnosoitiin muutama viikko sitten toinen neurologinen sairaus, epilepsia.

Mutta mikä tähän on syynä? Onko kyseessä todella vain huono onni? Olen lueskellut nettiä, oppaita ja lääkärinlausuntoja, ja päätynyt siihen, että tämä johtuu joko vuosia sitten saamastani massiivisesta aivotärähdyksestä (kaipa lieväksi aivovammaksi luokitellaan) tai MS-taudin aiheuttamista muutoksista aivoissa, tai sitten niistä molemmista. Toisaalta, olisiko sillä väliä, jos tietäisin syy-seuraussuhteen tarkasti? Kaipa tämä pikemminkin kannattaa vain hyväksyä ja yrittää pysyä niin positiivisena kun pystyy. Koska mitä tämä nyt sitten muka oikeasti tarkoittaa? Lähinnä uutta lääkitystä, kaksi kertaa päivässä, ja sitä etten saa mennä ypöyksin uimaan tai vaeltamaan. Lisäksi krapulaa pitää välttää, kuten myös valvomista. Mikään näistä ei ole minulle täysin uutta.

Tuntuu, että nykytekniikan avulla tämä(kin) diagnoosi tehtiin todella nopeasti: aivosähkökäyrän mittaus oli jälleen uusi kokemus hieman absurdista lääketieteellisestä tutkimuksesta. Onko minulla oikeasti muka epilepsia, kun olen pari kertaa pökrännyt? Toisaalta tuntuu, että epilepsia-diagnoosi ei vaadi enää yhtä suurta sopeutumista, koska tiesin jo etukäteen, ettei kaikki neurologisessa systeemissäni toimi ihan tavallisesti. Toki on hieman pelottavaa ajatella, että nyt päässäni saattaa tapahtua ihan oikeasti äkillisiä oikosulkuja.

Olen tässä päätellyt, että epilepsia-diagnoosista kannattaa olla pikemminkin avoin kuin salailla. Eli te, jotka joskus ehkä näette minut (tai kenet vaan muun) makaavan jotenkin oudosti kadulla tai tekemässä jotain muuta neurologisesti hämmentävää, huolehtikaa, etten satuta itseäni enkä muita. Kiitos jo etukäteen ja suuhuni ei saa sitten laittaa mitään! Itse en tosin oikein vielä osaa uskoa, että tällaista voisi oikeasti tapahtua, koska en edes muista omia pyörtymisiäni. Nyt potilaan lienee paras kuitenkin kuunnella lääkäriä ja jättää uudet luonnonlait ja muut ihmettelyt sikseen.

Iida Kalmanlehto
Kirjoittaja on tamperelainen 28-vuotias opiskelija, joka sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa ja MS-tautia sekä muita niihin liittyviä tai liittymättömiä vaivoja.