Käsidesiä turvapaikanhakijoille – mutta tarvitaanko hanskoja ja suusuojaimia?

Käsidesiä turvapaikanhakijoille – mutta tarvitaanko hanskoja ja suusuojaimia? Kuva 1 / 1

Olen ollut useamman kerran vapaaehtoisena turvapaikanhakijoiden hätämajoituksissa. Vapaaehtoistyö on auttanut näkemään ilmiön sijaan myös sen ihmisen. Samalla olen saanut pienen käsityksen siitä, miten yksittäisten ihmisten keho ja mieli reagoivat lokakuisen Suomen hyytävään syleilyyn.

Yhdestä paikasta muistan, kuinka flunssaisia kaikki siellä olivat. Niistämistä, krohinaa ja yskimistä kuului joka puolelta, ja porukkaa oli reilusti toista sataa. Flunssan leviäminen ei siis ollut ihme, ja vakavampienkin tautien suhteen täytyy tietysti olla varovainen. Käsidesin käyttöä on varmasti monessa hätämajoituspaikassa opetettu ja opeteltu, ja niin pitääkin.

Tuntui kuitenkin oudolta, kun eräässä paikassa työntekijöiden ja vapaaehtoisten suositeltiin käyttävän sekä hanskoja että suusuojusta turvapaikanhakijoiden makuutiloihin mennessä. Katsoin ihmisiä ympärilläni, aivan kuin he olisivat jotenkin ruttotautisia? Saastaisia?

On totta, että pitkän matkan epämääräisissä oloissa matkanneet ihmiset saattavat kantaa kaikenlaisia pöpöjä. Yksikin tuberkuloosiepäily riittää varotoimenpiteisiin. Tiedän myös, että näiden kaikkien oletettujen tautien leviäminen on tärkeää estää varsinkin siinä vaiheessa, kun turvapaikanhakijoiden terveystarkastuksia ei ole vielä tehty. Lisäksi kulloisenkin hätämajoituksen järjestäjä ei varmasti halua ottaa vastuulleen sitä, jos työntekijät tai vapaaehtoiset sairastuvat. Silti tämä suuta myöten suojautuminen tuntui jotenkin eriarvoistavalta: aivan kuin me suomalaiset olisimme tärkeämpiä ja tarvitsisimme enemmän suojaa näiltä tulijoilta kuin esimerkiksi pääosin toisilleen tuntemattomat muut turvapaikanhakijat?

Jos ajattelee turvapaikanhakijoita potilaina, parasta heidän terveytensä kannalta lienee se, että he ovat päässeet Suomeen – täällä kun myös vähemmän yleisiä sairauksia pystytään yleensä hoitamaan. Voi myös ajatella, että turvapaikanhakijoiden hoitaminen Suomessa on oikeastaan myös suomalaisten etu. Hoitamattomat tartuntataudit ovat suurempi ongelma niin yksilöille kuin yhteiskunnille silloin kun ihmiset ovat tien päällä. Ihmisten liikkumista globaalisti on melko mahdoton estää, ja jos ja kun joillain alueilla maailmassa on hoitamattomia tartuntatauteja, taudit voivat ihmisten mukana lähteä leviämään myös muualle. Toisin sanoen voimme täällä koto-Suomessa vain iloita täkäläisestä osaamisesta ja siitä, että sitä käsidesiä löytyy kaupasta ja sitä osataan käyttää.

Tosiasiassa tartuntatauteja enemmän minua mietityttää turvapaikanhakijoiden suhteen heidän psyykkinen terveytensä. On todennäköistä, että hätämajoituksissa on paljon tavalla tai toisella traumatisoituneita ihmisiä. Jo olemassa olevien ongelmien lisäksi toimettomuus, tulevaisuuden epävarmuus ja yksityisyyden puute luovat varmasti vielä lisää psyykkistä oirehdintaa. Käsitykseni mukaan psyykkisiin ongelmiin on tähän mennessä päästy puuttumaan hyvin heikosti muun muassa siksi, että statuksettomilla turvapaikanhakijoilla ei ole vielä oikeutta erikoissairaanhoitoon. Tähän ei ratkaisuksi riitä pelkkä käsidesi.

Potilas on potilas, mistä tahansa ja missä tahansa. En voi kuin toivoa, että turvapaikanhakijoiden terveydestä pidetään hyvää huolta. Se ei ole vain heidän, vaan muun muassa integraation helpottumisen ja tartuntavaaran vähenemisen kautta myös meidän jo Suomessa asuvien etu.

Iida Kalmanlehto
Kirjoittaja on maailmaa ihmettelevä tamperelainen, joka sairastaa MS-tautia, epilepsiaa ja muita niihin liittyviä tai liittymättömiä vaivoja.

Lue myös muita Iida Kalmanlehdon kirjoituksia:
Koiranpuremia ja paranevia arpia
Onnettomuuksia ja ensihoitoa Tansaniassa
Nuoralla tanssivat pesäkekovettumat

Oletko jo lukenut nämä?