Kroonista kipuelämää

Kipukroonikolla ei ole kivuistaan vapaa-aikaa, kirjoittaa Sirpa Tahko.

Kroonista kipuelämää Kuva 1 / 1

Suomessa on yli miljoona kipukroonikkoa, joista osa sinnittelee töissä päivästä toiseen. Kipukroonikot pyrkivät usein hoitamaan työnsä mahdollisimman hyvin. Illat ja viikonloput kuluvat sitten kipujen vallassa, kun voimavarat ovat huvenneet työssä ponnistelemiseen.

Kipukroonikon työkykyyn vaikuttavat monet asiat: kivun aiheuttaja, kivun vaikeusaste ja esiintymistiheys, työyhteisön ja lähiesimiehen tuki, työterveyshuollon palvelut, työnkuvan joustavuus, etätyömahdollisuus ja varsinkin potilas-lääkärisuhde.

Hyvässä hoitosuhteessa potilas kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Jos kivun aiheuttaja on epäselvä, se pyritään löytämään ja sen syytä hoitamaan. Kivusta ja sen aiheuttajasta annetaan riittävästi ymmärrettävää tietoa ja etsitään kivunhallintaan toimivia keinoja – lääkkeellisiä ja lääkkeettömiä. Sekä lääkärin että potilaan tulisi varautua siihen, että aikaa tähän vaiheeseen kuluu usein kuukausia. Työkuorma kartoitetaan ja toipumista silmällä pitäen määritellään sairausloman tarve.

Jos kipu todetaan jo kroonistuneeksi, tarvitaan myös kuntouttavia toimenpiteitä. Kuntoutuksen tavoitteena on parantaa potilaan kokonaistilannetta hänen omassa toimintaympäristössään: työssä, kotona ja vapaa-ajalla. Ja työhön paluuta helpotetaan mahdollisesti osa-aikaisilla järjestelyillä.

Toimivaa lääkärisuhdetta tarvitaan myös, jos työhön paluu ei tukitoimista ja kuntoutuksesta huolimatta enää onnistu. Silloin pitäisi yhdessä ryhtyä pohtimaan työkyvyttömyyseläkettä. Työstä pois jääminen vähentää kipuja siinä määrin kuin työ ja siitä aiheutunut stressi on niitä lisännyt. Mutta usein tässä vaiheessa ollaan jo tilanteessa, jossa potilas on käyttänyt kaikki voimavaransa työssä selviämiseen ja muu aika on mennyt työstä toipuessa. Kivun kanssa elämiseen ei voimia enää riitä, ja kivut ovat epäinhimillisen kovat.

Kipukroonikolla ei ole kivuistaan vapaa-aikaa. Hänellä on siksi vain hyvin rajoitetusti sellaisia tunteja, jolloin toimintakyky mahdollistaa keskittymistä tai läsnä olevaa vuorovaikutusta. Kun jotakin on vähän, siitä tulee arvokasta. Eikä siksi ole samantekevää, mihin niukka toiminta-aika hupenee. Kivuilla ei myöskään ole kalenteria. Ne eivät noudata mitään sovittuja aikatauluja. Ne tulevat ja menevät, miten haluavat. Eivätkä ne väisty siksi, että nyt pitäisi jonnekin mennä tai jotakin tehdä.

Jatkuvat tai jatkuvasti toistuvat kivut nostavat stressitasoa, sydämen sykettä ja verenpainetta. Yöt saattavat olla rikkonaisia, tai sitten ne nukutaan käyttäen lääkkeitä, jotka väsyttävät myös päivällä. Nukkumattomuus ja kipu ahdistavat ja voivat sairastuttaa masennukseen. Tila elimistössä on jatkuvan kivun takia melko samanlainen kuin työssään äärimmäisen kiireisellä ja stressaantuneella, lähellä työuupumusta olevalla. Työstä voi usein onneksi irrottautua vapaa-ajalla. Kipukroonikolla on vain kipuaikaa. Kaiken aikaa.

Kipukroonikko joutuu asioimaan sairaalassa joko tutkimuksissa tai pidempiaikaisesti osastolla. Kivunhoito sairaalassa vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja. Potilaan tulisi osata ilmaista kipunsa niin, että hän tulee ymmärretyksi. Sairaanhoitajan tehtävänä on usein toimia tärkeänä välittäjänä, joka vie potilaan kipuviestiä lääkärille ja palauttaa sen oikein ajoitettuna ja määrältään hyvin titrattuna kipulääkkeenä.

Valitettavasti toisinaan terveydenhuollon ammattilaistenkin asiantuntemus on kivun ja sen lääkityksen suhteen ohutta, ja sairaaloissa voi kuulla kommentteja: "Jos minulla olisi tuollainen lääkitys, en kyllä pystyisi toimimaan lainkaan. Minähän kuolisin tuollaiseen annokseen." Ja sitten lääkitystä lykätään tai ryhdytään sen suhteen portinvartijaksi vailla käsitystä kipupotilaan kokonaistilanteesta. Kipukroonikko voi toki olla kipunsa kanssa ärtynyt ja "hankala", mutta hän on oman kipunsa asiantuntija, eikä tätä tulisi kenenkään väheksyä.

Sirpa Tahko

Kirjoittaja on psykologi, työnohjaaja ja kipukroonikko. Hän kuuluu Suomen Kivuntutkimusyhdistykseen ja toimii aktiivisesti potilasjärjestöissä.

Oletko jo lukenut nämä?