Oletko aina kostuttanut nenääsi väärin?

Leikkausta odotellessa aloitin Terveyskylän Allergia- ja astmatalon oppien mukaisen omahoidon, kirjoittaa Satu Salonen.

Minäpä olin. Mutta sitten kävin Virtuaalisairaalan Terveyskylän Allergia- ja astmatalossa, katsoin opetusvideon ja oitis osasin kostuttaa oikein tukkoista nenääni, joka oli jo saanut Korvaklinikalla leikkauspäätöksen.

Poskiontelojani on takavuosina pariin kertaan leikattukin. Operaatio on pieni päiväkirurginen toimenpide. En pelännyt sitä, vaikka se on kohtalaisen epämiellyttävä ja kivuliaskin. Toipuminen ja leikkausarpien paraneminen vie myös oman aikansa.

Nenän tukkoisuus ei ehkä tunnu merkittävältä lääketieteellisestä ongelmalta muiden isompien tautien rinnalla. Kuitenkin se vaikuttaa unen laatuun, hengitykseen ja hapen saantiin, joten ei sitä voi vähätelläkään.

Leikkausta odotellessa aloitin Terveyskylän Allergia- ja astmatalon oppien mukaisen omahoidon. Ostin apteekista suihkepullon öljyä nenän kostutukseen. Uskollisesti joka ilta suihkuttelin oikeaoppisesti. Kun puolen vuoden kuluttua leikkausaika koitti, piti käydä leikkaavan lääkärin kanssa läpi yksityiskohtia.

Oireet olivatkin helpottaneet ja myös uusi TT-kuva osoitti, että nenä ei enää ole tukossa. Leikkausta ei enää tarvittu. Kyseessä ei ollut ihmeparantuminen, vaan sitkeän työn tulos. Nenän kostuttamista toki on jatkettava.

Miljardisäästöt digitalisaation, etenkin Virtuaalisairaalan Terveyskylän avulla ovat täysin mahdollisia. Oli onnellinen sattuma, että kävin silkasta mielenkiinnosta lukemassa sivuja, ja löysin sieltä toimivan hoitoniksin.

Saattaa olla, että potilaat oppivat hoitamaan itseään luotettavasta lähteestä saamiensa ohjeiden mukaan. Olen joissain yhteyksissä kiitellyt sairaanhoitajilla tai lääkäreille Terveyskylän sivuja. Yllättävää, että jotkut eivät ole tienneet, mistä kysymys.

Olisin kuvitellut, että ammattilaista kiinnostaa, miten potilaita verkossa ohjeistetaan. Reseptin lisäksi – tai sijaan – voisivat antaa lääkkeeksi verkko-osoitteen, josta potilas saa ohjeet omahoitoon. Parhaiten digiloikka onnistuu, jos potilaat ja lääkärit hyppäävät samassa tahdissa.

Satu Salonen

Kirjoittaja on tietokirjailija ja Suomen Ultraharvinaiset ry:n puheenjohtaja.

www.satusalonen.fi

www.ultraharvinaiset.fi