Potilas, lääkäri ja järjestelmä

Pahimmillaan terveydenhuoltojärjestelmän toimimattomuus voi vähentää luottamusta lääketieteeseen yleensä, kun huolestunut potilas hakee vaihtoehtoista apua.

Tunnen useita ihmisiä, jotka eivät halua käyttää lääkkeitä ellei ole pakko, ja jotka suhtautuvat epäluulolla niin sanottuun perinteiseen, länsimaiseen lääketieteeseen. Särkylääkkeenkin otto on epäilyttävää ja lääkärillä on ainakin ihan turha käydä - eivät ne kuitenkaan kuuntele tai ainakaan selvitä ongelman syytä, tarjoavat vain lääkkeitä ratkaisuksi.

Vaikka yksin pärjäämistä korostavalla ei tartte auttaa -mentaliteetilla on tässä ilmiössä varmaan osansa, olen pohtinut viime aikoina, mistä tämä epäluuloisuus oikeastaan johtuu. Voisiko tässä ilmiössä olla kyse siitä, että terveydenhoitojärjestelmä tavallaan tuottaa epäluuloa lääkärikäyntejä ja samalla hieman lääketiedettä kohtaan?

Kuvailemassani tilanteessa ei ole välttämättä kyse itse lääkäreistä eikä potilaista. Kyse on enemmän siitä, että kun lääkäreillä on kiire ja järjestelmät ylikuormittuneita, potilaan kokonaisvaltaiseen kuunteluun ei aina välttämättä jää aikaa. Potilas voi tuntea lähtevänsä vastaanotolta saamatta todellista apua tai vastauksia. Lääkäriäkin voi turhauttaa, koska realiteetit ovat tiedossa: lääkkeitä on yleensä saatavilla, kun taas erilaisiin psyko- ja fysioterapioihin on jonoja, eikä kaikkien vaivojen syytä vain oikeasti pystytä selvittämään.

Pahimmillaan terveydenhuoltojärjestelmän toimimattomuus voi vähentää luottamusta lääketieteeseen yleensä, kun huolestunut potilas hakee vaihtoehtoista apua. Kaikenlaisia näkemyksiä ja enemmän tai vähemmän toimivia hoitoja löytyy esimerkiksi internetistä valtavasti. Niistä voi olla potilaalle apua ja helpotusta, mutta juuri internetistä löytyvään tietoon on hyvä suhtautua kriittisesti ja muistaa, ettei se välttämättä ole yhtä luotettavaa kuin koulutetun lääkärin.

Tähän kun vielä lisätään lääkkeiden sivuvaikutuslistat ja valtavat rahakkaat lääkeyhtiöt, epäluulon syntymisen ymmärtää. Tärkeintä tietenkin olisi, etteivät potilaat ajaudu epätoivoissaan pahimmillaan taloudellisesti hyväksikäytetyksi vaihtoehtohoitoja etsiessään, tai etteivät he välttäisi epäluulossaan toimivaksi ja tieteellisesti vaarattomaksi todettuja hoitoja.

Itselläni on hyviä ja huonoja kokemuksia lääkärin kohtaamisesta niin julkisella kuin yksityisellä puolella enkä tällä kirjoituksella halua kritisoida lääkäreitä tai potilaita. Haluan vain tuoda esiin pohdintaani siitä, miksi tällainen tietty epäusko lääkäreitä ja lääketiedettä kohtaan sekä erilaisten vaihtoehtojen hakeminen tuntuu tuttavapiirissäni olevan nykyään yhä yleisempää.

Lue lisää: Olipa tarkastus!

Tämä ilmiö olisi juuri niitä terveydenhuoltojärjestelmän perusongelmia, joihin rakenteellisten muutosten kautta tulisi saada ratkaisu. Kun potilaan kohtaamista käsittääkseni opiskellaan omana osanaan lääketieteen opintoja, sen tulisi olla käytännössä mahdollista myös julkisen terveydenhuoltojärjestelmän puitteissa.

Iida Kalmanlehto

Kirjoittaja on 30-vuotias tamperelainen yhteiskuntatieteiden maisteri, joka sairastaa mm. MS-tautia, epilepsiaa ja muita niihin liittyviä tai liittymättömiä vaivoja.